• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Linkku kytkee oppimisen oikeaan elämään – Mittauta puristusvoimasi Porin pop up -koulussa!

04.07.2019 - 08.00 Uutinen
Kuvituskuva
Kun Eija Viitala opiskeli fysioterapeutiksi 1980-luvulla, tieto annettiin valmiiksi pureskeltuna. Liikkuva terveyskeskus Linkku on yksi esimerkki siitä, miten radikaalisti opetus on muuttunut.

Porin lyseon pihalle parkkeeraa heinäkuussa renkailla liikkuva terveyskeskus Linkku. Siellä pop-up -koulun vierailija voi pistäytyä mittaamaan vaikka puristusvoimansa tai verenpaineensa.

– Linkku auttaa pop up -opiskelijaa hoksaamaan, että nykyisin oppiminen ei tapahdu pelkästään luokkahuoneissa, toteaa Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan lehtori Eija Viitala, 57.

Linkun oppimisympäristössä opintoihin on voitu kytkeä todellisia tilanteita.

– Ennen opiskelijat harjoittelivat koulussa keskenään, mutta nyt he saavat oppimiskokemuksia asiakkaiden kanssa jo ennen varsinaisia työelämän harjoittelujaksoja. Opiskelijat sitoutuvat tekemiseen paremmin, kun vastassa on oikea asiakas eikä kurssikaveri. Samalla kynnys kohdata oikea asiakas terveydenhuollossa madaltuu, Viitala tuumii.

Myös itseluottamuksen kasvulle asiakaskohtaamiset tekevät hyvää. Kun opiskelijat saavat paljon toistoja vaikkapa verenpaineen mittauksessa, heille tulee tunne siitä, että tämän asian he hallitsevat.

Piipahda mittaamaan puristusvoimasi

Linkku kiertää Päijät-Hämeessä ja ajaa palveluja sinne, missä ihmiset niitä tarvitsevat.

Linkun Terveyskioskista on saanut maksutonta sairaanhoitajan neuvontaa ja pienimuotoista sairaanhoitoa, suuhygienisti on hoitanut ikeniä ja palveluohjaajalta on saanut neuvontaa tukien hakemisessa Kelalta ja muista virastoista. Älylaiteneuvonnassa on opastettu kansaa älypuhelimien ja netin käytössä.

– Linkussa on tehty myös koululaisten hammastarkastuksia. Siinä on säästetty rahaa, sillä aiemmin oppilaita jouduttiin kuljettamaan syrjässä olevilta kouluilta taksilla terveyskeskukseen hammastarkastukseen, Viitala kertoo.

Porissa pop-up-kulkija voi pistäytyä Linkkuun mittauttamaan esimerkiksi kehonkoostumusta ja puristusvoimaa.

– Tutkimukset ovat osoittaneet, että puristusvoima kertoo paljon kehon yleisestä toimintakyvystä. Mittaus voi herättää huomaamaan, että lihaksia on syytä ryhtyä harjoittamaan, jos aikoo ikääntynenäkin selvitä arjen askareista, Viitala avaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.1070x536-Eija-Viitala-IMG_20190531_083653-(1).pngEija Viitala eturivissä oranssissa mekossaan lahtelaisen Lotilan koulun luokkakuvassa vuonna 1971.

Yksin pänttäämisestä tiimioppimiseen

Ennen opettaja seisoi luokan edessä ja kertoi, miten asiat ovat – tai sitten asiat opeteltiin kirjoista ja monisteista.

Nykyaikainen ammattiin oppiminen on jotain muuta. Ammattikorkeakouluissakin yksin pänttäämisen rinnalle on tullut tiimioppiminen,  jossa opitaan yhdessä.

– Opetusmenetelmät ovat kehittyneet hyvään suuntaan, ja opettajan tehtävänä on löytää jokaiselle ryhmälle sopiva menetelmä.

Eija Viitala opiskeli fysioterapeutiksi 1980-luvun alkupuolella.

– Silloin tieto annettiin valmiiksi pureksittuna. Nyt pyritään ohjaamaan tiedon äärelle ja siihen, että opiskelijaa osaa itse ajatella, etsiä ja käsitellä tietoa.

Toisaalta Viitala haluaa muistuttaa, että opiskelijat eivät ole niin itseohjautuvia, innovatiivisia ja osaavia, että opettajia ei tarvittaisi.

– Opiskelijoille tulee opettaa perustiedot ja -taidot, mutta samalla heitä pitää opettaa näkemään asioita laaja-alaisesti.

Massaohjeista yksilölliseen neuvontaan

Myös yksilöllisyys otetaan nykyisin huomioon entistä paremmin. Ennen vaikkapa parkinson-diagnoosiin tarjottiin kaikille samoja fysioterapiaharjoitteita.

– Ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä, he tekevät erilaista työtä ja elävät erilaista arkea. Kaikille yhteisiä ohjeita ei voi antaa, sanoo Viitala, joka on erikoistunut neurologiseen ja ortopediseen fysioterapiaan.

Viitalan oma arki on vauhdikasta, ja hän tunnustautuu ”hirveäksi työnarkomaaniksi”.

Työnteon lisäksi hän ehtii kuitenkin ulkoilla, mökkeillä, pelata golfia ja harrastaa ay-toimintaa esimerkiksi OAJ:n Päijät-Hämeen alueyhdistyksen taloudenhoitajana.

Teksti: Tiina Tikkanen
Kuva: Sakari Piippo

Pop up -koulu SuomiAreenassa 17.7.2019

  • OAJ:n pop up -koulu avaa SuomiAreena-kävijöille mahdollisuuden tutustua nykykouluun – siis siihen, mitä opetus ja oppiminen tänä päivänä on eri koulutusasteilla.
  • Pop up -koulu valtaa keskiviikkona 17.7. klo 9.30–15 kokonaisen koulukorttelin, ja löytyy parin korttelin päässä Porin torista. Paikkana on Porin lyseo, osoite on Annankatu 5.
  • Kaiken kaikkiaan mukana on yli 30 elämyksellistä opetustuokiota, jotka sopivat kaiken ikäisille.
  • Lounasaikaan klo 11–13 tarjotaan maksuton kouluruokailukokemus 500:lle ensimmäiselle. 
  • Eija Viitala vetää SuomiAreenassa Liikkuva terveyskeskus -työpajaa ja opastaa Linkussa opiskelijoita. Linkku on parkkeerattu Porin lyseon pihaan. Tutustu koko kattaukseen osoitteessa oaj.fi/suomiareena.

Kurkkaa SuomiAreenan tunnelmiin!

OAJ toi nykykoulun näyttävästi esille 15.–19.7.2019 Porissa järjestettävässä SuomiAreenassa, joka rikkoi aiemman kävijäennätyksensä. Tutustu verkossa SuomiAreenasta tehtyihin uutisiin tai katso keskustelujen tallenteita!

Uutiset ja tallenteet