• logo
  • logo

Kouvolan lomautusten vastustus jatkuu

18.12.2019 - 12.13 Uutinen
Kuvituskuva
Opettajat torjuvat Kouvolan lomautusaikeet.

Kouvolan lomautusuhka konkretisoitui 16.12., kun kaupunginhallitus päätti lomautuksista. Paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Olli-Pekka Hakkarainen vakuuttaa, että OAJ:n toimijat tekevät yhä kaikkensa, jotta päätöksiä harkittaisiin vielä uudelleen. Opettajien lomautusaikaa on lyhennetty alkuperäisistä suunnitelmista, mutta se ei riitä.

Kouvolassa käydään lomautuksen käytännön toimista vielä yt-kierros opetusalan kanssa.  Vaikuttaminen kohdistuu muun muassa siihen. Neuvottelijana on Jukon pääluottamusmies Jouko Salo, ja hän saa tukea yhdistykseltä.

– Teemme yhä kaiken voitavan. Ensi vuoden puolella kutsutaan koolle myös jäsentilaisuus, OAJ:n Kouvolan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Olli-Pekka Hakkarainen kertoo.

Kaupunginhallitus päätti lomautuksista kaupunginvaltuuston linjauksen mukaisesti. Valtuusto käsitteli talousarviota 9.12. ja otti samalla kantaa lomautusten puolesta.

Kouvolan kaupunginvaltuuston jäsenistä 47 äänesti lomautusten puolesta, 10 vastaan ja yksi tyhjää. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen oli paikan päällä seuraamassa valtuuston kokousta vierellään Hakkarainen ja OAJ Kymenlaakson alueasiamies Tuomas Riikonen.

Opettajien lomautukset lyhenivät kolmesta kahteen viikkoon, ja osa erityisopetuksen opettajista päätettiin rajata ulkopuolelle tai lomauttaa lyhyemmäksi ajaksi. Tämä ei OAJ:lle kuitenkaan riitä.

OAJ vaatii Kouvolaa luopumaan opetushenkilöstön lomauksista. Lomautus ei tuota kuviteltuja säästöjä, ja se uhkaa oppilaiden oikeuksien toteutumista. Myös turvallisuus heikkenee.

Vanhemmat ja opettajat ovat yhdistäneet voimiaan Kouvolassa. Joukko vanhempia osoitti mieltään valtuuston kokouksen edellä. Kaupunginhallituksen kokouksen edellä OAJ:n paikallisyhdistys järjesti mielenilmauksen, johon se puolestaan kutsui mukaan myös vanhempia ja muita kaupungin työntekijöitä.

Lue lisää Kouvolan tilanteesta Opettaja-lehdestä.

Teksti Heikki Sahlman

Kuva Tuomas Riikonen