• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

OAJ valmis riitauttamaan ammattiopiston sopimusshoppailun

10.10.2019 - 16.42 Uutinen
Kuvituskuva

OAJ ei hyväksy Ylä-Savon ammattiopiston päätöstä siirtää liikenneopettajia halvemman sopimuksen piiriin. OAJ:n neuvottelujohtaja Petri Lindroosin mukaan järjestö vie asian tarvittaessa työtuomioistuimen ratkaistavaksi.

Ylä-Savon ammattiopisto Ysao on siirtänyt liikenneopettajat opettajien virka- ja työehtosopimuksesta (OVTES) yleiseen kunnalliseen työ- ja virkaehtosopimukseen. Kyse on logistiikka-alan opettajista, joiden tehtävät karsittiin ennen siirtoa pelkkään ajokorttiopetukseen. 

Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n neuvottelujohtaja Petri Lindroos pitää Ysaon menettelyä sopimusrikkomuksena.  

– Emme missään tapauksessa hyväksy tällaista sopimusshoppailua. Liikenneopettajat ovat oppilaitoksen opetushenkilöstöä, eikä opetushenkilöstöön voi soveltaa muuta sopimusta kuin OVTES:iä. Jos asia ei ratkea keskustasolla neuvottelemalla, viemme sen työtuomioistuimen ratkaistavaksi, Lindroos sanoo.

Hän toteaa, että kyse on sopimuksen soveltamisesta, eikä siihen vaikuta se, että toimintaa valvoo ulkopuolinen taho, kuten Liikenne- ja viestintävirasto.

– Ulkopuolista valvontaa on ammatillisessa koulutuksessa myös esimerkiksi sähköalalla ja sotessa, eikä tämä vaikuta eikä pidäkään vaikuttaa opettajien palvelussuhteen ehtoihin, Lindroos sanoo.

Asiasta uutisoivat maanantaina 8. lokakuuta muun muassa Uutissuomalaisen lehdet, kuten Etelä-Suomen Sanomat, Karjalainen ja Keskisuomalainen.

–On hyvä, että ammattiopiston toiminnasta kerrotaan laajasti. Tästä voi tulla merkittävä ennakkotapaus, joka ehkäisee myös muiden ammattiopistojen pyrkimystä säästää opettajien kustannuksella, Lindroos sanoo.

 

Teksti: Heikki Pölönen

Kuva: Leena Koskela