Opettajien on vaikeampi irrottautua työstä vapaa-ajalla kuin kaupan ja teollisuuden työntekijöiden tai toimistossa työskentelevien. Opettajilla on myös eniten työn imua ja voimakkain merkityksellisyyden kokemus.
Näin kertovat nelivuotisen Työn intensifikaatio -tutkimuksen (IJDFIN) ensimmäisen vaiheen tulokset, jotka kerrottiin ammattiliitoille ennen joulua. Tutkimuksen tekevät Jyväskylän ja Tampereen yliopistot.
Suomen Akatemian rahoittamassa ja Tampereen yliopiston toteuttamassa hankkeessa (2017–21) kartoitetaan työn tietotaidollisia kuormitustekijöitä ja niiden merkitystä työntekijöiden työhyvinvoinnille. Ammattiliitoista mukana ovat OAJ, PAM, Teollisuusliitto ja PRO.
Töitä ovista ja ikkunoista
Työn intensifikaatio tarkoittaa suomeksi sitä, että työtehtäviä tuntuu tulvivan ovista ja ikkunoista yhä kiihtyvällä tahdilla. Teknologinen murros ravistelee työelämää, mikä lisää työn henkistä kuormittavuutta.
Tutkimuksen tulosten mukaan opettajilla oli muita useammin haasteita irrottautua työstä vapaa-ajalla.
–Tässä voisi kysyä, vaatiiko kutsumus veronsa. Opettajan työ on luonteeltaan sellaista, että se pitää otteessaan vapaa-ajallakin. Työ vaatii myös paljon ennakkovalmistautumista, jolloin tuleva työpäivä pyörii ajatuksissa. Opettajan tulisikin kiinnittää nykyistä enemmän huomiota työn ja vapaa-ajan rajaamiseen, kommentoi OAJ:n työmarkkina-asiamies Kari Kinnunen.
Kinnunen viljelee edelleen vanhaa viisautta siitä, että oppilaiden hyvinvointi edellyttää sitä, että opettajat voivat hyvin.
– Kasvatuksen ja koulutuksen resurssit ovat sitä, millä muodostetaan työn teon olosuhteet kuten vaikkapa se, kuinka paljon ryhmässä on oppilaita tai miten työaika riittää annettujen tehtävien tekemiseen. Resursseilla tehdään myös työhyvinvointia.
Mistä aika jatkuvaan kouluttautumiseen?
Tutkimukseen osallistui 2 434 OAJ:n jäsentä. He raportoivat työn määrän ja kiireen lisääntymisestä.
”Muutos on niin nopeaa, että ammattitaito ei tunnu riittävän, vaikka kuin kouluttautuu”, yksi kirjoitti. Toisen mielestä työmäärää ovat lisänneet erityisesti Wilma-merkinnät ja oppilaiden tukeen liittyvät päivitykset. Kolmannen kommentissa esimiehet ovat entistä harvemmin tavoitettavissa, eikä positiivista palautetta ei tipu. Neljäs valittaa, että hän ei voi keskittyä opettamiseen ja oppilaisiin, kun koko ajan tulee lisää tekniikkaa.
Työtahdin kiristyminen sekä jatkuvasti kasvavat tieto- ja taitovaatimukset piinasivat eniten OAJ:n jäseniä – samoin turhakkeet, keskeytykset ja eettinen kuormitus, jolla tarkoitetaan eettisesti haastavien tilanteiden kohtaamista.
Merkityksellisyyttä ja työhön hukkumista
Kun Kari Kinnunen tarkasteli tuloksia, hänen huomionsa kiinnitti lause ”Tunnen hukkuvani työhön”.
– Kun opettajilta kysyttiin skaalalla 1–6, tuntevatko he väitteen kuvaavan omaa olotilaansa, kaikilla opettajaryhmillä vastauksen keskiarvo oli 4 tai enemmän. Tämä kertoo, että opettajan työ on todella kuormittavaa.
Hienoa on puolestaan se, että työkuormituksesta huolimatta opettajat olivat vahvassa työn imussa ja arvioivat suoriutuvansa työtehtävistä hyvin.
”Olen löytänyt merkityksellisen uran” -väitteessä kaikkien opettajaryhmien vastausten keskiarvo oli skaalalla 1–7 viiden ja puolen yläpuolella.
Kolmiportainen tuki kuormittaa
Merkittävä osa vastaajista kertoi myös työtehtävistä, joita tehdessään opettaja miettii, onko niiden tekemisessä mitään järkeä, tai voisiko niitä tehdä vaivattomammin.
Lainsäädäntöön tullut kolmiportainen tuki on merkittävä kuormitustekijä. Erityisluokkien määrää on vähennetty ja tukea tarvitsevia oppilaita opiskelee yhä enemmän yleisopetuksen ryhmissä. Kinnunen kuulee kentältä jatkuvasti viestiä siitä, että opetusjärjestelyjen lisäksi myös kolmiportaiseen tukeen liittyvät suunnittelu- ja kirjaustehtävät kuormittavat opettajia paljon.
– Koska kolmiportainen tuki perustuu lainsäädäntöön, opetushallituksen olisikin syytä yhtenäistä oppilaiden tarvitsemaan tukeen liittyvä suunnitelmien ja lomakkeiden kirjo, Kinnunen vaatii.
Ikävää on myös se, että tutkimuksen mukaan lisääntyneet työtehtävät näyttävät olevan sellaisia, joissa opettaja ei toteuta päätehtäväänsä eli vuorovaikutusta ja kohtaamista lasten ja nuorten kanssa.
Digitalisaatiota kaikessa rauhassa
Työssään Kinnunen tapaa paljon luottamusmiehiä ja opettajia, ja hän kuulee kentän kuulumisia. Ne kertovat, että hiljaa hyvä tulee.
– Nopeat muutokset ovat yleensä myös kuormitustekijä. Huonoiten opettajat näyttävät voivan sellaisissa kunnissa, joissa on lähdetty toteuttamaan esimerkiksi uutta opetussuunnitelmaa hurjalla hötäkällä ja satsattu digilaitteisiin isoja summia, ennen kuin on mietitty, mihin kaikkeen ja millä tavoin niitä käytetään. Paremmin menee siellä, jossa on edetty opsin jalkauttamisessa suunnitelmallisesti vaiheittain. Niissä on aloitettu esimerkiksi opettajien yhteisopettajuutta tavoitteellisesti rauhalliseen tahtiin ja otettu digilaitteita käyttöön siten, että ne selvästi palvelevat opetusta ja oppimista. Ministeriön hankerahoilla on palkattu ns. digitutoreita, joita ehdottomasti tarvitaan jatkossakin, Kinnunen toteaa.
Kun työn intensiivisyys on lisääntynyt, mikrotaukojen määrä on vähentynyt. Aikaisemmin opettaja ehti kenties hengähtää hetken välitunnilla, mutta nykyisin nämäkin hengähdystauot tuppaavat täyttymään erilaisista tehtävistä.
Kinnusen mielestä työhyvinvoinnista pitäisi keskustella työpaikoilla nykyistä enemmän.
– Joskus esimiehet sanovat, että jos asioista ryhtyy keskustelemaan, esiin nousevat heti kaikki hankalat asiat. Sanon heille, että ei se niin välttämättä ole. Miksi ette aloittaisi juttelemalla siitä, mikä kaikki meillä on hyvin ja mitä asioita on syytä vaalia ja säilyttää?
Teksti: Tiina Tikkanen
Kuva: Leena Koskela