• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Opettajat toivat SuomiAreenaan elämyksen – opetusministerille satoja terveisiä

19.07.2019 - 16.00 Uutinen
Kuvituskuva
OAJ:n paviljongissa riitti kuhinaa läpi SuomiAreena-viikon.

OAJ toi keskusteluissa, pop up -koulussa ja Kansalaistorin paviljongissa isosti esiin opettajien työn merkitystä ja sitä, miksi siihen kannattaa satsata. OAJ:n paviljongilla tapahtuman kävijät lähettivät opetusministerille yli 500 korttia, joissa pyydetään pitämään opettajien puolia.

Tänään päättyi Suomen suurin yhteiskunnallisen keskustelun tapahtuma SuomiAreena. Tapahtumassa pääyhteistyökumppanina olleen OAJ:n ohjelma toi läpi viikon esiin jäsenten tekemää työtä ja sen merkitystä. 

Ohjelman ideoijina ja toteuttajina olivat pääosassa ihan oikeat opettajat. Kaikkia koulutusasteita esittelevä pop up -koulu, lukuisat keskustelut SuomiAreenan lavoilla ja suoraan päättäjien kanssa sekä Kansalaistorille pystytetty paviljonki, jossa OAJ:n aktiivijäsenet kohtasivat läpi viikon päättäjiä, kollegojaan ja muita SuomiAreenan kävijöitä. Ohjelmaa ja koordinoitavaa riitti.  

Kun Kansalaistorin paviljonki perjantaina suljettiin viimeistä kertaa, oli käytännön järjestelyjä OAJ:n toimistolla hoitaneen Riitta Silvosen tunnelma väsynyt mutta onnellinen.

– Paviljongilla on ollut hirveästi kävijöitä, ja olemme saaneet valtavasti kiitosta ja kehuja siitä, miten hyvältä tämä näyttää. Moni on jopa kysynyt, mistä näitä paitoja saa ostaa, järjestöasiamies Silvonen kertoo iloisena.

Opetusministerille satoja kortteja

Kansalaistorilla päivystivät läpi viikon OAJ:n Satakunnan alueyhdistyksen aktiivit sekä hallituksen jäsenet. He keskustelivat SuomiAreena-yleisön kanssa opettajien työstä ja arjesta. Paikalla oli jatkuvasti opettajia niin varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta kuin ammatillisesta koulutuksesta.

Paviljongin kävijät lähettivät opetusministerille kortteja, joissa he kertoivat omia kokemuksiaan opettajien työn merkityksestä ja vetosivat siihen, että opetusministeri pitää opettajien puolta. 

– Näitä kortteja kertyi yli 500, ja toimitamme ne opetusministerille jälkikäteen, Silvonen kertoo. 

Järjestelyissä mukana olleet satakuntalaiset pääsivät myös tapaamaan opetusministeriä maanantaina. Opetusministeri Li Andersson korosti tilaisuudessa, että kaikkien päättäjien pitää ymmärtää, että koulu on muuttunut vuosien varrella paljon.

Katso Twitteristä videopätkä opetusministerin puheesta.

Kohti työhyvinvoinnin lukuvuotta

Keskiviikkona OAJ:n pop up -koulu keräsi parituhatpäisen yleisön tutustumaan opettajien työhön eri koulutusasteilla. Opettajat olivat ideoineet ja toteuttaneet pop up -kouluun yli 30 oppimistuokiota.

– Ihmiset tulivat sillä mielellä, että he oikeasti halusivat tutustua eri oppimispisteisiin ja ymmärtää, millainen nykykoulu on. He ottivat eri paikoissa itselleen aikaa, istuivat alas, kokeilivat ja tekivät tehtäviä ihan tosissaan, OAJ:n viestintäjohtaja Hanna Ottman sanoo uutisessa.

SuomiAreena kerää Poriin lukuisia kansanedustajia ja muita koulutuspoliittisia vaikuttajia. Heitäkin pop up -koulussa riitti. Oppimiselämykset avasivat myös heille opettajien työn arkea, ja OAJ:n toimiston väki keskusteli lisäksi päättäjien kanssa opetuksen haasteista ja siitä, miten ongelmia kannattaisi ratkaista. 

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Pop up -koulu täyttyi tänään niin tavallisista porilaisista perheistä kuin valtakunnan tason päättäjistä, joita OAJ:n porukka kierrätti tutustumassa opettajien työn upeuteen ja merkityksellisyyteen. Kun meillä on yhteinen käsitys siitä, mitä opettajien työ on tänään, luodaan hyvät edellytykset myös resurssien vahvistamiselle ja tulevaisuuden rakentamiselle! https://www.oaj.fi/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet/2019/runsas-yleiso-innostui-pop-up--koulu-naytti-millainen-koulu-on-nykyaan-suomiareena/

Julkaissut Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Keskiviikkona 17. heinäkuuta 2019

Torstaina OAJ järjesti aamusta pitkälle iltapäivään keskusteluja SuomiAreena-rannassa. Aiheet vaihtelivat oppimisen tuen ongelmista aina siihen, millainen rooli koulutuksella on ilmastonmuutoksen ehkäisemisessä.

Päivän aikana suunnattiin katsetta jo konkreettisestikin tulevaan lukuvuoteen. OAJ:ssä se on työhyvinvoinnin lukuvuosi, ja torstaina startattuun työhyvinvointihaasteeseen tarttuivat heti Helsingin kaupunki sekä ammattikorkeakoulu Savonia. 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

suomiareena-ranta-1070x536-by-tomiglad.jpg

OAJ:n koulutus-, kasvatus- ja tutkimuskeskustelut vetivät SuomiAreena-rannan täyteen yleisöä koko torstain ajan. Kuva: Tomi Glad.

SuomiAreena-tunnelmiin tallenteista ja uutisista

OAJ:n runsaaseen SuomiAreena-ohjelmaan voi tutustua jälkikäteenkin. OAJ:n SuomiAreena-sivulta löytyy koko SuomiAreena-viikon ohjelma ja sen yhteydestä linkit eri keskusteluiden tallenteisiin.

Verkosta löytyy myös runsaasti uutisia SuomiAreena-viikon varrelta.

 

Teksti: Heikki Pölönen

Kuvat: Heikki Pölönen ja Tomi Glad

Kurkkaa SuomiAreenan tunnelmiin!

OAJ toi nykykoulun näyttävästi esille 15.–19.7.2019 Porissa järjestettävässä SuomiAreenassa, joka rikkoi aiemman kävijäennätyksensä. Tutustu verkossa SuomiAreenasta tehtyihin uutisiin tai katso keskustelujen tallenteita!

Uutiset ja tallenteet