• logo
  • logo

Opetusministeri löi tiskiin kolme lukua, jotka vaativat koulutustason nostamista

13.11.2019 - 16.30 Uutinen
Kuvituskuva

Opetusministeri Li Andersson toi OAJ:n valtuustoon kolme kovaa lukua, joiden perusteella koulutusjärjestelmään pitää panostaa ja suomalaisten koulutustasoa nostaa. Hän muistutti myös koulutuksen merkityksestä tasa-arvolle ja hyvinvoinnille.

Vain 40 prosenttia pelkän perusasteen varassa olevista työllistyy, jopa 15 prosenttia ikäluokasta jää vaille toisen asteen tutkintoa ja 80 prosenttia työpaikoista on sellaisia, joissa tarvitaan korkeakoulutasoista osaamista.

Opetusministeri Li Andersson latasi OAJ:n valtuustolle kolme kovaa lukua kertoakseen, miten isojen haasteiden edessä olemme ja miksi koulutusjärjestelmään pitää panostaa.

— Ilman koulutustason nostoa emme millään pysty vastaamaan näihin yhteiskunnallisiin muutoksiin.

Andersson muistutti, että nykyinen elinkeinorakenne nojaa osaavaan työvoimaan. Pelkän peruskoulun varaan jääneiden työllistyminen heikkenee, mutta korkeakoulutettuja tarvitaan paljon nykyistä tavoitetta enemmän.

— Emme ole riittävän hyvin onnistuneet puuttumaan opintojen keskeytyksiin toisella asteella.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Ministeri Anderssonin puhe lähetettiin suorana OAJ:n Facebook-sivulla.

Oppimiseroja kavennettava

Pääministeri Antti Rinteen hallituksen tavoitteina on Anderssonin mukaan kaventaa oppimiseroja, nostaa osaamistasoa ja tukea lasten ja nuorten hyvinvointia. Nämä tavoitteet ohjaavat päätöksentekoa tällä hallituskaudella ja koulutuksella on niiden saavuttamisessa valtavan iso rooli.

— Lähes kaikki keskustelu palautuu siihen, kuinka hyvin koulutusjärjestelmämme toimii. Oppimiserojen kaventaminen on kärkitavoitteena siksi, että koulujen sisällä ääripäät erkaantuvat ja alueelliset erot kasvavat. Erot liittyvät vahvasti myös vanhempien koulutustaustaan ja perheiden sosioekonomiseen asemaan.

Andersson luetteli OAJ:n valtuustolle hallituksen toimia koulutuksen parantamiseksi. Koulutuksellista  tasa-arvoa vahvistetaan jakamalla kunnille ja kouluille tasa-arvorahaa.

Hallituksen koulutuspoliittinen selonteko on Anderssonin mukaan työn alla. Siihen listataan pitkän aikavälin konkreettiset toimenpiteet tasa-arvoon, koulutustason nostoon ja hyvinvointiin. Tähän työhön Andersson lupasi ottaa myös opettajat mukaan.

Valtuutetuilta kiitosta opetusministerille

OAJ:n valtuutetut kiittelivät ministeriä opettajien arvostuksen esillä pitämisestä ja koulutukseen satsaamisesta sekä kysyivät muun muassa, miten etenee hallituksen lupaus selvittää yksityisten päiväkotien luvanvaraisuutta ja voiton tavoittelun rajoittamista. Anderssonin mukaan yksityisessä varhaiskasvatuksessa haluttaisiin siirtyä vahvemmin perusopetusta muistuttavaan tilanteeseen.

— Se ei ole helppoa, mutta tarkoitus on päästä tässä työssä liikkeelle ensi vuoden puolella, sen takaan ja lupaan, hän vastasi.

OAJ:n Suomi-Areenassa keräämät kansalaisten terveiset opetusministerille luovutti puheenjohtaja Olli Luukkainen. Repussa oli iso nippu toiveita, joissa toivottiin muun muassa pienempiä opetusryhmiä ja rahaa koulujen korjauksiin.

OAJ:n valtuusto koolla 13.–15.11.


OAJ:n valtuusto käyttää järjestössä ylintä päätösvaltaa. Valtuustoon valitaan vaalipiireittäin 150 varsinaista jäsentä ja 150 varajäsentä. Lue lisää valtuustosta.
Valtuustoaiheisia verkkouutisia löydät täältä.

Teksti: Riitta Korkeakivi
Kuva: Jarkko Mikkonen