• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Osaamisseteli tukemaan jatkuvaa oppimista? Kansa ja puolueet kannattavat

26.03.2019 - 07.00 Uutinen
Kuvituskuva

Suomessa pitää ottaa käyttöön osaamisseteli, joka tukisi aikuisten kouluttautumista. Tätä mieltä on selvä enemmistö kansalaisista, ja myös puolueet kannattavat ajatusta.

Suomalaisista 64 prosenttia on sitä mieltä, että Suomessa pitää ottaa käyttöön osaamisseteli, jolla kansalaiset voisivat hankkia itselleen aikuiskoulutusta. Melko tai täysin eri mieltä asiasta on vain yhdeksän prosenttia suomalaisista. Kansalaisten mielipiteet selviävät OAJ:n Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.
 
Osaamisseteli saa melko tasaisesti kannatusta eri-ikäisten keskuudessa. Eniten se saa tukea 35–49-vuotiailta, joista 68 prosenttia kannattaa osaamissetelin käyttöönottoa.

Myös puolueilta kannatusta osaamissetelille

Myös puolueet tukevat ajatusta osaamissetelistä, joka kannustaisi jatkuvaan oppimiseen. Kun OAJ ja Opettaja-lehti selvittivät eduskuntapuolueiden kantoja alkuvuodesta, täysin samaa mieltä osaamissetelin tarpeesta olivat vasemmistoliitto ja siniset. Samaa mieltä olivat perussuomalaiset, kristillisdemokraatit, kokoomus, vihreät, sdp ja rkp.

Keskusta ei ottanut asiaan kantaa suuntaan eikä toiseen. Educa-messujen puoluepaneelissa kuitenkin myös keskustaa edustanut Tuomo Puumala toi esiin jatkuvan oppimisen tarpeen. Hänen mukaansa Suomeen tarvitaan jatkuvan oppimisen ”yhteiskuntasopimus”, joka voitaisiin tehdä kolmikantaisesti.

OAJ: Osaamissetelistä apua työn murrokseen ja kohtaanto-ongelmaan

Osaamisseteli on yksi ratkaisu, jota OAJ esittää kilpailu- ja innovaatiokyvyn säilyttämiseksi ja työllisyyden lisäämiseksi. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen on korostanut, että työllisyysasteen nostaminen kestävällä tavalla edellyttää uudenlaista osaamista. Osaamisen kehittämisen pitää OAJ:n mielestä myös palvella nykyistä paremmin sekä työntekijän että työnantajan tarpeita.

Työllisyysasteen nostaminen kestävällä tavalla edellyttää uudenlaista osaamista.

Osaamisseteli olisi keino tukea jokaisen aikuisen jatkuvaa oppimista sen sijaan, että osaamisen päivittämiseen satsaaminen jäisi jokaisen oman aktiivisuuden ja kukkaron varaan.

Tästä OAJ:n osaamisseteli-ideassa on kyse
  • Osaamisseteli olisi uusi tapa kannustaa jatkuvaan oppimiseen.
  • Jokainen työikäinen olisi oikeutettu käyttämään kolmen vuoden välein 1 000 euron arvoisen osaamissetelin osaamisensa vahvistamiseen.
  • Seteli olisi käytettävissä julkisen valvonnan alaisten koulutuksen tarjoajien koulutukseen.
  • Työntekijät, työnantajat ja koulutusjärjestelmä kantaisivat yhdessä vastuun setelin rahoituksesta ja työntekijän osaamisen säännöllisestä kehittämisestä.
  • OAJ korostaa, että vastaava kannustin on rakennettava julkiselle sektorille.

Lue lisää OAJ:n ratkaisuista Suomen kilpailu- ja innovaatiokyvyn vahvistamiseksi ja uusien työpaikkojen luomiseksi

 

Teksti: Heikki Pölönen

Kuva: Leena Koskela

Eduskuntavaalit 2019: Tutustu ratkaisuehdotuksiimme!

Huomispäivän Suomea tehdään joka ikinen päivä päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa ympäri maan. Tutustu 37 ratkaisuehdotukseemme ja tarkista oman vaalipiirisi opettajataustaiset ehdokkaat!

Koulutus ratkaisee