• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Rehtorin palkinto ei ollutkaan pila

22.11.2019 - 07.00 Uutinen
Kuvituskuva
Maarit Malmberg erottuu rivistön keskivaiheilla mustavalkeassa asussaan..

"Luulin, että tämä on joku käytännön pila, kun avasin sähköpostin ja ruudulla näkyi kotikutoisen tuntuinen viesti: Onneksi olkoon, Maarit! Olet voittanut palkinnon Oman työn sankarit -sarjassa."

Lauttakylän koulun rehtorin Maarit Malmbergin postiin kolahtanut ilmoitus ei ollut kuitenkaan vitsi, vaan kutsu Kunteko-gaalaan Helsinkiin, jossa palkittaisiin ansioituneita kunta-alan kehittäjiä.

Malmbergin ohella samassa sarjassa palkittiin yhdeksän muuta kunta-alan työntekijää, jotka ovat innokkaasti ja esimerkillisesti kehittäneet omaa ja työyhteisönsä työtä. Palkintoja eri sarjoissa jaettiin gaalassa kaikkiaan 38.

– Yllätyksenä tuli! Koen kuitenkin, että tässä palkittiin koko työyhteisöä sen tekemästä kehittämistyöstä. Oma työni rehtorina on koulun kehittämistä, joten sain nyt palkinnon siitä, mitä minun pitääkin tehdä, Malmberg naurahtaa.

Maarit Malmberg aloitti rehtorina Huittisissa kolme vuotta sitten. Satakuntaan hän oli siirtynyt Pirkanmaalta. Ensi töikseen Malmberg ryhtyi purkamaan yhteistyön esteitä, mikä tapahtui vasaralla ja sorkkaraudalla.

– Ensinnä tehtiin ovi rehtorin työhuoneen ja opettainhuoneen välille. Myös luokkien välille on asennettu väliovia, mikä edistää yhteisopettajuutta. Yhteisopetukseen ryhdyttiin siirtymään vuosiluokka kerrallaan. Nyt yhteisopetuksessa ovat luokat 1–3, ja tästä jatketaan eteenpäin.

Lauttakylän koulussa on 362 oppilasta esiopetuksen oppilaista kuudesluokkalaisiin. Yläkoulun opetusta saa joukko pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaita. Henkilöstöä on yhteensä 48. Koulun toimintatapoja koettelevat edelleen väistövuodet, kun koulu toimii neljässä eri pisteessä.

Opettajien luovuus ja kekseliäisyys esiin

– Opettajat ovat asiantuntijoita, joille on ominaista luovuus ja kekseliäisyys. Rehtorin tehtävä on edistää oloja, joissa nämä opettajien parhaat ominaisuudet pääsevät esiin oppilaiden ja työyhteisön hyväksi.

– Kaikki kehittäminen on tehtävä yhdessä. Se ei edellytä mahtipontisia tekoja, vaan etenemistä pienin askelin. Jos yksi käytäntö ei toimi, kokeillaan toista. Oleellista on pitää kiinni kehittämisen ideasta ja miettiä yhdessä, miten pääsisimme eteenpäin, Malmberg kuvaa.

Malmberg on osallistunut oman työnsä ohessa Huittisten kaupungin järjestämään palvelujen kehittäjäkoulutukseen. Muodollisena palkintona uurastuksesta siintää vuodenvaihteessa alan erityisammattitutkinto.

Tekojen Torilla jo 566 tekoa

Kunteko on KT Kuntatyönantajien ja työntekijöitä edustavien pääsopijajärjestöjen yhteinen ohjelma, jonka tarkoituksena on edistää tuloksellisuutta ja työelämän laatua sekä tehdä tunnetuksi innostavia kehittämistekoja. Syksyn Tekoja tiskiin -kampanjan aikana Tekojen Torille ilmoitettiin 139 uutta kehittämistekoa. Tekojen Torille on koottu jo kaikkiaan 566 tekoa.

Kunteko-ohjelmaan on osallistunut tähän mennessä jo noin 200 kuntaa, ja ohjelman tarjoamia palveluja on käyttänyt tähän mennessä 8 000 osallistujaa, jotka ovat vieneet uusia ajatuksia omille työpaikoilleen. Ohjelma jatkuu vielä ensi vuoden, minkä jälkeen kunta-alan työmarkkinaosapuolet päättävät sen jatkosta.

OAJ on mukana Kunteko-ohjelmassa neuvottelujärjestö Jukon kautta. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kuuluu ohjelman ohjausryhmään.

Tutustu palkittuihin ja Tekojen Toriin.

Teksti: Heikki Sahlman
Kuva: Matti Matikainen