• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Työhyvinvointihaaste käyntiin – Savonia ja Helsinki ensimmäisinä mukaan

18.07.2019 - 12.55 Uutinen
Kuvituskuva
OAJ:n neuvottelujohtaja Petri Lindroos (vas.) korosti Pia Pakarisen ja Mervi Vidgrenin kanssa käydyssä keskustelussa työhyvinvoinnin merkitystä.

Hyvinvoivat työntekijät takaavat työn korkean laadun. Se tiedetään Helsingin kaupungin opetustoimessa ja ammattikorkeakoulu Savoniassa, joissa on kääritty hihat opettajien työhyvinvoinnin eteen. OAJ nostaa opettajien jaksamista kohentaville teoille hattua ja heittää työhyvinvointihaasteen muillekin työnantajille.

Elokuussa starttaa OAJ:n Työhyvinvoinnin lukuvuosi 2019-2020, jonka aikana OAJ hakee ja jakaa opettajille ja esimiehille vinkkejä jaksamiseen ja työhyvinvoinnin parantamiseen. Vuoden mittaan OAJ nostaa myös esiin koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan työnantajia ja heidän tekojaan henkilöstön työhyvinvoinnin eteen.

Tänään torstaina 18.7 SuomiAreenassa virittäydyttiin jo tulevan lukuvuoden teemaan. SuomiAreena-rantalavalla keskusteltiin siitä, miten koulutuksen ja kasvatuksen järjestäjät kantavat vastuutaan työhyvinvoinnin luomisessa. Samalla OAJ:n neuvottelujohtaja Petri Lindroos julkaisi työhyvinvointihaasteen, josta ottivat kopin keskustelussa mukana olleet Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Pia Pakarinen sekä Savonia-ammattikorkeakoulun rehtori Mervi Vidgren.

– On erittäin tärkeää, että työnantajat tunnistavat ja tunnustavat jäsentemme työhyvinvoinnin merkityksen ja sitoutuvat tekoihin, joilla työhyvinvoinnista pidetään huolta. Toivommekin, että työnantajat ympäri Suomen tarttuvat tulevana lukuvuonna haasteeseemme, Petri Lindroos sanoo.

Työhyvinvointihaasteeseen voivat tarttua kaikki opetusalan työnantajat. OAJ:n aktiiveja ja jäseniä Lindroos kannustaa välittämään työnantajille tietoa haasteesta.

–Toivomme myös, että haasteen vastaanottaneet työnantajat haastavat muita mukaan ja jakavat konkreettisia tekoja, joilla he ovat satsanneet työhyvinvointiin. Työhyvinvoinnin parantaminen on laji, jossa kannattaa vähän kilpaillakin, Lindroos sanoo.

Työnantajan pitää tuntea opettajien pulmat

Pia Pakarisen mielestä jaksamista kohentavat teot ovat mahdollisia silloin, kun työnantaja on tarkasti selvillä siitä, mitä kentällä tapahtuu ja miten siellä voidaan.

– Käyn mahdollisimman paljon kouluissa, päiväkodeissa ja leikkipuistoissa ja keskustelen henkilöstön kanssa. Sanoisin, että minulla onkin varsin hyvä tilannekuva ja käsitys kentän huolista, ja niitä asioita olen vienyt toimialallani eteenpäin.

Helsingissä jaksamisen haasteet liittyvät esimerkiksi johtamiseen ja liialliseen byrokratiaan sekä koulurakennusten terveellisyyteen.

– Kehitämme koulujen johtamismalleja, jotta rehtorien työtaakkaa kevennettäisiin. Kaupungin palvelujen digitalisoiminen on aloitettu, mutta kestää useita vuosia. Järjestelmien sähköistämisellä vähennetään paperityötä, Pakarinen kertoo.

Myös koulurakennusten terveys ja turvallisuus ovat Helsingissä erityisen syynin alla.

– Olemme tarttuneet siihen, että sisäilmaremonteissa vastuuta helposti pallotellaan eri osapuolten välillä. Otamme toiminnan kaupunkiin perustettavan strategiaosaston näppeihin, jotta saamme sisäilmaongelmat kuriin.

Ongelmia ratkotaan yhteistyössä

Pia Pakarinen tekee yhteistyötä Helsingin Opettajien Ammattiyhdistyksen kanssa. 

– HOAY kutsuu minut ja lautakunnan jäsenet säännöllisesti tapaamisiin, ja keskustelemme siinä yhteydessä myös työhyvinvoinnista. Pääluottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen kanssa olemme puolin ja toisin yhteydessä matalalla kynnyksellä.

Myös Savoniassa rakennetaan työhyvinvointia yhteistyössä myös OAJ:n toimijoiden kanssa.

– Olemme järjestäneet Kuopiossa yhteisen iltapäivän työaikasuunnittelusta. Kevään 2019 ammattikorkeakoulupäivien henkilöstöjohdon verkostotapaamiseen osallistui myös OAJ:n edustajia. Teemana olivat opetushenkilöstön työaikasuunnittelu ja työnantajamielikuvan kehittäminen, rehtori Mervi Vidgren kertoo.

Tuetaan jaksamista yhdessä tekemällä

Savoniassa on rakennettu systemaattisesti yhteisöllistä ja välittävää toimintakulttuuria Great Place to Work -viitekehyksen mukaisesti.

– Esimerkiksi kampuskahvit ovat vapaamuotoisia johdon ja henkilöstön kohtaamisia, jossa voidaan keskustella päivänpolttavista asioista. Tiimimallin otimme käyttöön vuonna 2014. Tavoitteena on yhdessä tekeminen ja jakaminen, joilla lisäämme hyvinvointia. 

Savonian työntekijöiden hyvinvointia lisää myös se, että hyvä työ huomataan.

– Palkitsemme tuloksellista toimintaa kohottamalla ePassin saldoa, jota opettajat voivat käyttää esimerkiksi liikuntaan, hierontaan tai kulttuuripalveluihin. On tärkeää nostaa esiin onnistumisia ja juhlistaa niitä lähiyhteisön kanssa. 

Fyysinen kunto on jaksamisessa tärkeää.

– Viime lukuvuonna pilotoimme taukojumppa työpäivien lomassa. Henkilöstö saa osallistua korkeakoululiikunnan tarjontaan, ja kahdesti vuodessa järjestämme liikuntailtapäivän opiskelijoille ja henkilöstölle.   

Haasta sinäkin työnantajasi mukaan

Pia Pakarinen ja Mervi Vidgren tietävät, että hyvinvoivat työntekijät tekevät organisaation tuloksen ja takaavat työn korkean laadun.

Siksi he haluavat, että muutkin työnantajat kunnostautuvat tekemään hyvinvointitekoja. Mervi Vidgren heittää työhyvinvointihaasteen Kuopion kaupungille apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkankaalle.

Pia Pakarinen haastaa mukaan Espoon opetustoimen johtaja Kaisu Toivosen pääkaupunkiseudun yhteistyön merkeissä.

Tartu työhyvinvointihaasteeseen!

  • Työnantaja: lähde mukaan, jaa hyvinvointitekosi ja haasta joku toinen työnantaja mukaan täällä.

 

Teksti: Tiina Tikkanen

Kuva: Tomi Glad

 

Juttua muokattu 18.7. klo 15.25: Vaihdettu otsikkoon Helsingin opetustoimen tilalle pelkkä Helsinki.

Työhyvinvoinnin lukuvuosi

OAJ tarjoaa työkaluja työssäjaksamiseen läpi lukuvuoden. Koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan työhyvinvoinnin ja -turvallisuuden ongelmiin vastataan kuukausittain vaihtuvin teemoin. Tutustu vinkkeihin ja hyvinvointietuihin!

Työhyvinvointivuosi

Kurkkaa SuomiAreenan tunnelmiin!

OAJ toi nykykoulun näyttävästi esille 15.–19.7.2019 Porissa järjestettävässä SuomiAreenassa, joka rikkoi aiemman kävijäennätyksensä. Tutustu verkossa SuomiAreenasta tehtyihin uutisiin tai katso keskustelujen tallenteita!

Uutiset ja tallenteet