• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Virheiden pelko pois, vapaan sivistystyön rooli vahvemmaksi – työelämän murros puntarissa SuomiAreenassa

17.07.2019 - 14.43 Uutinen
Kuvituskuva
Toimittaja Reetta Räty luotsasi keskustelua, kun Riikka Heikinheimo, Teemu Hassinen, Pirjo Akselin, Olli Luukkainen ja Mikko Turtiainen keskustelivat työelämän murroksesta SuomiAreenassa.

Puheenparsi kääntyy usein uhkakuviin, kun puhutaan työelämän murroksesta ja siihen liittyvästä jatkuvasta oppimisesta. Uhkakuvien maalaamisen sijaan puheen tulisi siirtyä mahdollisuuksista puhumiseen, käy ilmi SuomiAreenan paneelikeskustelussa. Tärkeää on, että yhteiskunta tukee oppimisen mahdollisuuksia missä elämänvaiheessa tahansa.

Työelämän murros on päivän sana. Kun työelämä muuttuu, syntyy uudenlaisia osaamistarpeita, mikä voi tuntua pelottavalta. Jatkuva oppiminen vaatii, että yksilö uskaltaa laittaa itsensä alttiiksi uudelle ja hypätä tuntemattomaan.

Toimittaja Reetta Räty luotsasi SuomiAreenassa OAJ:n, EK:n ja Sivistystyönantajien yhteiskeskustelua, jossa pureuduttiin erityisesti siihen, kenen vastuulla oppiminen on. Aiheesta keskustelemassa mukana olivat puheenjohtaja Olli Luukkainen OAJ:stä, toimitusjohtaja Teemu Hassinen Sivistystyönantajista, johtaja Riikka Heikinheimo EK:sta, tietojohtamisen maisteriopiskelija Pirjo Akselin sekä vahinkotarkastaja Mikko Turtiainen Pohjola Vakuutuksesta.

Puhe työelämän murroksesta ja jatkuvasta oppimisesta kääntyy usein pelkoihin ja uhkakuviin. Luukkainen toivoo, että siirtyisimme uhkakuvien maalaamisen sijaan puhumaan mahdollisuuksista. Samaa mieltä on Hassinen. Hän pohtii, että pelkoon vaikuttaa erityisesti se, ettemme tarkasti tiedä, mitä kaikkea työelämän murroksessa tapahtuu. Silti hän katsoo positiivisesti tulevaisuuden työelämään.

– Meillä on positiivinen haaste edessä. Työ ei häviä, mutta se tulee muuttumaan.

Osaamisen kehittäminen on kaikkien vastuulla

Kenen vastuulla oppiminen sitten on? Heikinheimo puhuu osaamisen kehittämisestä kolmijalkana, jossa vastuunjakajina ovat yhteiskunta, työpaikat ja yksilöt. Hänen mielestään yhteiskunnan tulee tarjota oppimisen mahdollisuuksia jokaisessa elämänvaiheessa.

– Tärkeää on, että koulutusjärjestelmässä ei ole umpiperiä.

Oppimiseen tarvitaan aina motivaatiota, joten mahdollisuuksia tulee tarjota pitkin matkaa. Luukkainen nostaa esille vapaan sivistystyön roolin osaamisen kehittämisessä matalan kynnyksen koulutusmahdollisuutena.

– Vapaata sivistystyötä tulisi hyödyntää nykyistä enemmän jatkuvan oppimisen väylänä, hän korostaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Onko_oppiminen_sinun_vastuullasi_SuomiAreena_1170_536.jpg

Mahdollisuuksia uudelleenkouluttautumiseen pitää tarjota pitkin matkaa, Olli Luukkainen kertoo.

Vaikka erilaiset oppimispolut ovat tärkeitä, tärkein työ tehdään loppupeleissä itse.

– Kukaan ei voi oppia puolestasi, Turtiainen painottaa.

Millä ajalla tämän oppimisen tulisi tapahtua? Luukkaisen mukaan tähän ei ole yhtä ratkaisua, sillä eri henkilöryhmät ovat erilaisissa tilanteissa. Hänen mukaansa opettajien täydennyskoulutuksen tulee tapahtua ensisijaisesti työajalla.

– Työnantajilla pitää olla henkilöstön kehittämissuunnitelmat, mutta näitä meillä opetusalalla puuttuu.

Virheiden pelosta myönteiseen suhtautumiseen

Tärkeä rooli on työpaikoilla, joissa työntekijöiden osaaminen kehittyy myös arkisen työn lomassa esimerkiksi mentorointitoiminnan kautta.

Vahva luottamus ja avoin keskusteluyhteys lisäävät työpaikoilla oppimista, mutta virheiden pelko on osin työpaikoilla tapahtuvan oppimisen esteenä. Panelistien mukaan työpaikan virheet voidaan kääntää myös voitoksi: pitää pystyä myöntämään joskus mokanneensa, sillä virheiden myötä syntyneitä oppimiskokemuksia voi myös jakaa myös muille.

Panelistien mukaan on tärkeää, että työpaikan kulttuuri tukee myös keskeneräisyyttä.

– Kukaan ei pysty nielaisemaan koko elefanttia kerrallaan, Akselin kuvailee.

Keskustelun voit katsoa jälkikäteen Mtv:n sivuilta.

Teksti: Sara Juntunen
Kuvat: Tomi Glad

Kurkkaa SuomiAreenan tunnelmiin!

OAJ toi nykykoulun näyttävästi esille 15.–19.7.2019 Porissa järjestettävässä SuomiAreenassa, joka rikkoi aiemman kävijäennätyksensä. Tutustu verkossa SuomiAreenasta tehtyihin uutisiin tai katso keskustelujen tallenteita!

Uutiset ja tallenteet