• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Avoimia kysymyksiä riittää –  Opetushallitus ohjeistaa ensi viikolla

30.04.2020 - 10.35 Uutinen
Kuvituskuva
OAJ:n Jaakko Salo huomauttaa, että jos noudatetaan esimerkiksi käsienpesuohjeita, siihen menee luokalta kymmenisen minuuttia.

Tieto peruskoulujen avaamisesta herätti opettajissa ja rehtoreissa välittömästi kysymyksiä siitä, miten oikeasti voidaan toteuttaa turvallinen paluu kouluun ja varhaiskasvatukseen. Opetushallitus lupaa ensi viikoksi selkeät toimintaohjeet. Nyt kannattaakin vetää vapun yli happea ja siten välttää turhaa työtä, OAJ:n kehittämispäällikkö Jaakko Salo toteaa. Lomautuksia OAJ vaatii peruttavaksi välittömästi.

Miten hyödynnetään tyhjiä tiloja, jos sellaisia ei ole? Miten ruokailu oman ryhmän kanssa on ajateltu toteuttaa yläkouluissa?  
 
Jos ryhmät on pidettävä mahdollisimman kiinteinä, niin miten järjestetään aineenopetus – siellä kun ryhmät, opettajat ja tila vaihtuvat jopa tunneittain? Entä koulukyydit, miten ne on tarkoitus järjestää?

Helpommin sanottu kuin tehty 

Hallituksen päätös purkaa kouluja ja varhaiskasvatusta koskevat rajoitukset herättivät opettajissa jo tuoreeltaan paljon kysymyksiä.  
 
Esimerkiksi OAJ:n Facebook-sivulle kertyi hetkessä yli 200 kommenttia, joissa ihmeteltiin, miten lähiopetukseen palaaminen turvallisesti on ajateltu toteuttaa.  
 
– Lähiopetukseen palaaminen turvallisesti on helpommin sanottu kuin tehty. Kouluarjen järjestämiseen liittyy valtavasti avoimia kysymyksiä, joista moniin ei ainakaan vielä ole vastauksia. Jos noudatetaan esimerkiksi käsienpesuohjeita, siihen menee luokalta kymmenisen minuuttia. Paljon puhuttaneiden uusien oppimisympäristöjen myötä kaikilla ei alakoulussakaan ole omaa kotiluokkaa, OAJ:n kehittämispäällikkö Jaakko Salo sanoo. 
 
Jäseniltä OAJ on saanut paljon kiitosta siitä, että järjestö on pitänyt heidän huoliaan esillä julkisuudessa. Toisaalta julkisuudessa on myös ihmetelty, miksi OAJ pelottelee kouluun paluulla. 
 
– Tarkoituksemme ei ole missään tapauksessa pelotella, vaan tuoda esiin niitä huolia ja kysymyksiä, joihin tarvitaan vastaukset, jotta lasten, nuorten ja henkilöstön on turvallista palata kouluun. 

 

Ensi viikolla ohjeet täsmentyvät 

Kysymykset ovat samoja läpi Suomen. Siksi OAJ vaati jo tuoreeltaan selkeitä ohjeita, joiden avulla lähiopetukseen voidaan palata mahdollisimman turvallisesti ja sulavasti.  
 
Opetushallitus on luvannut ohjeita ensi viikoksi. Myös OAJ on kutsuttu mukaan kommentoimaan ohjeita, jotta niissä huomioitaisiin oikea kouluarki mahdollisimman hyvin. 

– Edessä on nyt vappuviikonloppu. Toivon, että niin kouluissa kuin varhaiskasvatuksessa henkilöstö voi viikonloppuna irtautua käytännön asioiden murehtimisesta. Hihoja voidaan alkaa kääriä ensi viikolla, kun Opetushallitus antaa tarkemmat toimintaohjeet. Näin vältetään päällekkäistä työtä ja suotta toisistaan eroavia käytäntöjä, Jaakko Salo sanoo. 

Hihoja voidaan alkaa kääriä ensi viikolla, kun Opetushallitus antaa tarkemmat toimintaohjeet.

Erityisen tärkeää voimien kerääminen on rehtoreille ja päiväkodin johtajille. 
 
– Esimiehet ansaitsevat kaikilta tukea ja tsemppausta sekä selkeät ja yksiselitteiset toimintaohjeet. Heillä on edessä iso työtaakka, kun lähiopetukseen palataan. Pelkästään yli 500 oppilaan peruskouluja Suomessa on noin 300, ja olisi katastrofi, jos jokaisessa jouduttaisiin erikseen keksimään, miten jokaisen olisi mahdollisimman turvallista tulla kouluun. 

 

Lomautukset peruttava heti 

OAJ on läpi koronaepidemian pitänyt esillä, että lomautukset eivät ole oikea ratkaisu. Silti etenkin varhaiskasvatuksessa moni työnantaja on turvautunut lomautuksiin ja lomien ajankohdilla kikkailuun.  
 
– Kaikki suunnitellut tai käynnissä olevat lomautukset pitää perua heti ja kutsua opettajat takaisin töihin, OAJ:n kehittämispäällikkö Niku Tuomisto sanoo. 

 

Koronavirus: Ohjeita ja tietoa poikkeusoloista

  • OAJ kokoaa verkkosivuilleen vastauksia jäsenten koronavirusta koskeviin kysymyksiin. Tutustu: oaj.fi/koronavirus
  • Opetus- ja kulttuuriministeriö viestii koronaviruksesta ja siihen varautumisesta täällä.
  • Opetushallitus julkaisee verkossa ohjeita ja tukimateriaalia opettajille sekä opetuksen ja koulutuksen järjestäjille. Tutustu täällä!
  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos seuraa koronavirustilannetta ja vastaa kysymyksiin. Tutustu THL:n tilannekuvaan ja usein kysyttyihin kysymyksiin!
  • Työterveyslaitos ohjeistaa työpaikkoja koronavirusepidemian ehkäisemisestä. Tutustu ohjeisiin!


Teksti: Heikki Pölönen

Kuva: Leena Koskela