• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

OAJ:n kysely: Yksittäisillä oppijoilla vaikeuksia, opetus sujuu etänä pääosin hyvin

23.04.2020 - 09.00 Tiedote
Kuvituskuva

Opettajat ovat kyenneet pääosin tavoittamaan oppijansa myös poikkeusjärjestelyjen aikana. He kertovat käyttävänsä runsaasti aikaa yksittäisten oppijoiden tavoittamiseen henkilökohtaisin viestein ja puheluin. Kuitenkin noin 70 prosenttia peruskoulun, lukion ja ammatillisten oppilaitosten opettajista kertoo, että yksittäisiä oppijoita jää tavoittamattomiin tai ainakin heidän tavoittamisensa on epäsäännöllistä.

Kysymys tavoittamattomista tai heikosti tavoitettavista oppijoista liittyy myös päivänpolttavaan kysymykseen koulujen sulkujen avaamisesta.

– Valtaosa oppijoista tavoitetaan hyvin. Vaikeudet koskevat yksittäisiä oppijoita. Koulujen avaamista on arvioitava kokonaisuuden kannalta. Heikosti tavoitettavia oppijoita on järkevää tavoitella täsmätoimin. On pikaisesti pohdittava, miten juuri heitä voidaan tukea tehokkaammin. Nyt ei kannata tehdä ratkaisuja, jotka eivät välttämättä edes osu kohteeseensa, mutta lisäävät suuren joukon sairastumisriskiä. Tähän antaa jo poikkeusasetus mahdollisuuden, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen muistuttaa.

– Normaalioloissakin lähiopetuksessa on oppijoita, joita ei tavoiteta säännöllisesti. On lintsausta tai koteihin tehtäviin yhteydenottoihin ei reagoida. Tämä valitettava tilanne ei ole poikkeusolojen luoma, Luukkainen toteaa.

Tavoittamisongelmilla on OAJ:n mukaan yhteyttä myös välinepuutteisiin. Perusopetuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa joka viides opettaja kertoo, etteivät välineet mahdollista reaaliaikaista etäopetusta. Esimerkiksi perusopetuksessa työpuhelin on vain 44 prosentilla opettajista.

 

Yli 5 500 opettajaa vastasi jättikyselyyn

Oppijoiden tavoitettavuus nousi esille OAJ:n tekemässä poikkeusolojen opetusjärjestelyjä selvittäneessä kyselyssä. Siihen vastasi yli 5 500 opettajaa, rehtoria ja esimiestä peruskoulusta yliopistoon.

– Opettajat ovat venyneet uskomattomaan suoritukseen ja opetus toimii etänä olosuhteisiin nähden hyvin. Loppukevät voidaan edetä näin. Poikkeusoloista syntyy ilman muuta oppimisen vajetta, joka on korjattava viipymättä seuraavan lukuvuoden alkaessa, Luukkainen tähdentää.  

Koronaepidemian aikaiset opetuksen poikkeusjärjestelyt toimivat kokonaisuutena hyvin. Näin arvioi noin 70 prosenttia opettajista. Verkko-opetusta jo aiemmin toteuttaneissa korkeakouluissa opettajien kokemukset etäopetuksesta olivat vieläkin myönteisemmät. Ammatillisten oppilaitosten opettajat sen sijaan eivät pitäneet poikkeusolojen opetusjärjestelyjä yhtä sujuvina. Pahimmalta tilanne näyttää vapaan sivistystyön oppilaitoksissa, joissa opetusta on jouduttu perumaankin.

Pahimmalta tilanne näyttää vapaan sivistystyön oppilaitoksissa, joissa opetusta on jouduttu perumaankin.

Opettajat arvioivat, että poikkeusoloilla on kielteinen vaikutus etenkin yksittäisten oppijoiden oppimiseen. Lähiopetuksen merkitys korostuu, koska perheiden tilanteissa ja oppijoiden itseohjautuvuudessa on suuria eroja.

– Osalla oppijoista on suuria vaikeuksia. Jos he eivät saa lisätukea, vaikeudet tulevat vastaan myöhemmissä opinnoissa. Pahimmillaan ne lisäävät syrjäytymisriskiä. Ammatillisessa koulutuksessa jää paljon ammatillisia valmiuksia kokonaan oppimatta, Luukkainen huomauttaa.

– Opetukseen ja oppimisen tukeen tarvitaan poikkeusajan jälkeen merkittäviä lisäresursseja. Jo ennen koronaa tuen riittämättömyys oli koulujen ja oppilaitosten isoimpia ongelmia. Tarvitaan pienempiä opetusryhmiä sekä riittävästi erityisopetusta ja tukiopetusta. Tuntikehyksiä on kasvatettava, jotta voidaan muodostaa jakoryhmiä.

Poikkeusjärjestelyillä on opettajien mielestä myös myönteisiä vaikutuksia. Kolme neljäsosaa opettajista uskoo, että vaikutus voi olla positiivinen yksittäiselle oppijalle. Joka kuudes opettaja katsoo, että vaikutus on myönteinen jopa suurelle osalle oppijoista.

Kyselyn avovastausten perusteella positiivisia kokemuksia on ollut esimerkiksi oppijoilla, joilla on ollut keskittymisvaikeuksia, aistiyliherkkyyttä tai kouluahdistusta. Myös aiemmin koulukiusaamista kokeneet ovat kertoneet positiivisista vaikutuksista. Tosin myös uudenlaista verkkokiusaamista on ilmennyt.

 

Opettajien jaksaminen koetuksella

Etäopetuksen sujuvuus ei ole syntynyt itsestään, vaan poikkeusolot ovat lisänneet lähes kaikkien opettajien työhönsä käyttämää aikaa. Opettajien työmäärä on kasvanut erityisesti peruskoulussa ja lukiossa. Niiden opettajista joka viides arvioi oman työssäjaksamisensa heikoksi. Oman työssäjaksamisensa kokee hyväksi vain alle puolet kaikista vastanneista opettajista.

– Avovastausten valossa opettajien työkuormitusta ovat kasvattaneet lisääntynyt suunnittelu, uusien välineiden käytön nopea opetteleminen, yksittäisille oppijoille annettavan kirjallisen palautteen määrän kasvu sekä valtava viestinnän määrä niin oppijoiden kuin vanhempienkin kanssa.

– Opetuksen poikkeusjärjestelyt luotiin nopeasti, mutta samalla opettajien työmäärä kasvoi kestämättömäksi. Myös poikkeusoloissa opettajan on voitava tehdä työnsä työajan puitteissa. Tämä voi tarkoittaa, että opettaja antaa vähemmän henkilökohtaista palautetta tai että hän on tavoitettavissa rajatummin. Opettaja voi vaikuttaa asiaan osittain omilla valinnoillaan, mutta myös työnantajilla on vastuu huolehtia opettajien jaksamisesta kaikissa oloissa, OAJ:n kehittämispäällikkö Jaakko Salo korostaa.

 

Tuntuvia puutteita välineissä

Opettajat työskentelevät pääosin työnantajan tarjoamalla tietokoneella. Työpuhelimia on kattavasti kuitenkin vain ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen opettajilla. Perusopetuksessa työnantajan puhelin on käytössä vain 44 prosentilla opettajista.

Etätyöskentelyyn opettajat käyttävät tavallisimmin oman kotinsa verkkoyhteyttä.

Oman osaamisensa poikkeustilanteeseen opettajat arvioivat pääosin riittäväksi. Opettajia pyydettiin arvioimaan sekä digitaalista että pedagogista osaamistaan.

Etäopetuksessa käytettävät laitteet ja ohjelmat olivat tuttuja pääosalle opettajista. Kuitenkin noin 40 prosentilla opettajista ainakin osa keskeisistä etäopetuksen välineistä oli uusia.

– Siltä osin voidaan puhua digiloikasta, Salo arvioi.

Myös oppijoilta on vaadittu digiloikkaa. Vain lukiossa ja korkeakouluissa etäopetuksen keskeiset välineet olivat ennalta tuttuja valtaosalle oppijoista. Muilla koulutusasteilla välineet olivat valtaosalle oppilaista uusia.

Lähes kaikki lukioiden, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opettajat pystyvät olemaan käytössä olevilla välineillä reaaliaikaisesti yhteydessä suurimpaan osaan oppijoistaan.

Sen sijaan perusopetuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa välinepuutteet haittaavat tuntuvasti opetusta.

– Laadukasta etäopetusta ei synny ilman välineitä, joita reaaliaikainen opetus edellyttää. Jos välineitä ei ole, oppiminen typistyy itsenäiseksi opiskeluksi, Salo huomauttaa.

 

Lomautukset huolena etenkin varhaiskasvatuksessa

OAJ on selvittänyt lisäksi erillisellä kyselyllä, miten arki sujuu varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa ja mitkä asiat herättävät huolta opettajissa ja päiväkodin johtajissa. Varhaiskasvatuksessa OAJ:n erityishuolena ovat henkilöstön turvallisuus ja lomautukset.

– Varhaiskasvatuksen opettajat ja päiväkotien johtajat ovat oman turvallisuutensa kustannuksellakin mahdollistaneet sen, että avainryhmät ovat voineet jatkaa työssäkäyntiään poikkeusolojen aikana. Varhaiskasvatuksen opettajat, jos ketkä, ovat nyt korona-pandemian eturintamassa. Liian moni pitää varhaiskasvatuksen jatkumista itsestäänselvyytenä. Varhaiskasvatuksen opettajien  osaaminen ja erityisesti jaksaminen on kovalla koetuksella, eikä kuorman kevenemistä ole näköpiirissä, Olli Luukkainen muistuttaa.

Varhaiskasvatusta ja esiopetusta koskevan OAJ-kyselyn tulokset julkaistaan maanantaina 27.4.

 

Tutustu tiivistelmään kyselyn tuloksista

 

 

Näin kysely tehtiin

  • Poikkeusolojen opetusjärjestelyjä koskevaan OAJ:n kyselyyn vastasi yli 5 500 opettajaa, rehtoria ja esimiestä. Se suunnattiin peruskoulujen, lukioiden, ammatillisten oppilaitosten, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen sekä vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen opettajille.
  • Kysely toteutettiin OAJ:n jäsenille osoitettuna sähköpostikyselynä, minkä lisäksi siihen sai vastata järjestön kanavilla jaettujen linkkien kautta. Vastausaikaa oli 2.–15.4.2020.

Koronavirus: Ohjeita ja tietoa poikkeusoloista

  • OAJ kokoaa verkkosivuilleen vastauksia jäsenten koronavirusta koskeviin kysymyksiin. Tutustu: oaj.fi/koronavirus
  • Opetus- ja kulttuuriministeriö viestii koronaviruksesta ja siihen varautumisesta täällä.
  • Opetushallitus julkaisee verkossa ohjeita ja tukimateriaalia opettajille sekä opetuksen ja koulutuksen järjestäjille. Tutustu täällä!
  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos seuraa koronavirustilannetta ja vastaa kysymyksiin. Tutustu THL:n tilannekuvaan ja usein kysyttyihin kysymyksiin!
  • Työterveyslaitos ohjeistaa työpaikkoja koronavirusepidemian ehkäisemisestä. Tutustu ohjeisiin!