• logo
  • logo

Kosken lukiosta Vuoden oppilaitos 2020

13.05.2020 - 09.05 Uutinen
Kuvituskuva
Rehtori Mirja Rautavuori-Lehtinen on työskennellyt Kosken lukiossa vuodesta 1984.

Varsinaissuomalainen Kosken lukio on voittanut OAJ:n Vuoden koulu, oppilaitos tai päiväkoti 2020 -kilpailun. Hyvästä ilmapiiristään tunnetulla lukiolla on tärkeä merkitys koko alueen elinvoimaisuudelle. Menestyksen taustalla on lukion väen välitön ja joustava vuorovaikutus ja toimiva yhteistyö yli kuntarajojen.

Vuodesta 1957 toiminut lukio on erinomainen esimerkki oppilaitoksesta, joka toimii yli kuntarajojen. Lukiossa on runsaat 130 opiskelijaa, jotka tulevat noin kymmenestä lähialueen eri kunnasta. Opettajia on 17.

Palkintoperusteluissa kiitetään lukion hyvää ilmapiiriä, opiskelijoiden ryhmähenkeä sekä opiskelijoiden, opettajien ja rehtorin hyvää vuorovaikutusta. Myös opiskelijahuolto saa kehuja.

Kuljetukset mahdollistavat

Kun lukio oli vaarassa näivettyä nuorten määrän vähetessä kunnassa, ryhdyttiin rehtorin johdolla tekemään suunnitelmia opiskelijamäärän kasvattamiseksi. Mukana suunnittelussa olivat opiskelijat, opettajat ja kunnan sivistyslautakunta.

Elinvoimaisuutta on tukenut päätös, että Kosken opiskelijoille järjestetään kuljetukset Kosken lukioon niistä lähikunnista, joissa ei ole lukiota eikä julkista liikennettä. Lukiolla on suuri merkitys siinä, että maaseutua pystytään pitämään asuttuna ja vireänä.

Resurssit käytössä joustavasti

Kosken lukion kurssitarjonta on lukion kokoon nähden runsas. Rehtori laatii kurssitarjottimen opiskelijoiden toiveita kuullen, ja kursseja räätälöidään tarvittaessa. Tukiopetukseen on varattu hyvin resursseja, ja sitä annetaan niin paljon kuin tarvitsee.

Lukio tunnetaan myös erinomaisista tuloksistaan ylioppilaskirjoituksissa. Esimerkiksi pitkässä matematiikassa Kosken lukio on ollut useana vuonna kymmenen parhaan joukossa, yhtenä vuonna paras.

Vesisotaa ja ulkomaanmatkoja

Yksi Kosken lukion vetovoimaa ja yhteisöllisyyttä lisäävistä perinteistä on vuosittainen ulkomaanmatkakurssi, jolla toisen vuosikurssin opiskelijat tekevät matkan johonkin eurooppalaiseen kaupunkiin.

Lukiossa toimii myös aktiivinen opiskelijakunta. Lukuvuoden päätteeksi on tapana järjestää legendaarinen vesisota, joka kuitenkin jää nyt koronatilanteen vuoksi väliin.

OAJ:n tunnustuksia jaettu vuodesta 1991

Vuoden koulu, oppilaitos tai päiväkoti -kilpailun järjesti ja voittajan valitsi Opetusalan Ammattijärjestö OAJ. Varsinais-Suomeen tunnustus on mennyt edellisen kerran vuonna 2015, jolloin palkittiin Taalintehtaan koulu Kemiönsaarelta. Huomionosoitus on myönnetty vuosittain 1991 lähtien.

Kunniamaininnat kilpailussa saivat tänä vuonna Pohjois-Savossa toimiva Savonia-ammattikorkeakoulu, päiväkoti Hukanpesä Joensuusta ja Martti Ahtisaaren koulu Kuopiosta.

 

Lue lisää palkitusta lukiosta 22.5. ilmestyvästä Opettaja-lehdestä.

 

Kuva: Jussi Vierimaa