• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Koulut tarvitsevat elokuuksi selkeämpiä ohjeita – myös päiväkodit täyttyvät tällä viikolla

13.05.2020 - 10.26 Uutinen
Kuvituskuva

Ristiriitaisia ajatuksia on, mutta eiköhän tämäkin selviytymistesti ratkaista, Antti Ikonen, Suomen rehtoreiden puheenjohtaja sanoo ja tarkoittaa torstaina alkavaa paluuta lähiopetukseen. Myös päiväkodeissa poikkeuskuukaudet ovat olleet henkisesti rankkaa aikaa, suunnitelmien muutostarpeet ovat päivittäisiä, kertoo päiväkodin johtaja Markus Ropponen.

Liperiläinen Antti Ikonen kuulostaa sovinnolliselta. Rehtoreilla on todella riittävä määrä ongelmia ratkaistavanaan koulujen lähiopetukseen siirtymisessä, mutta ymmärrystä riittää eri osapuolille, samoin uskoa selviytymiseen.

– Kyllähän kouluväkeä mietityttävät nämä ohjeet, joissa sinänsä oikein lähdetään terveellisyys- ja turvallisuus edellä kuitenkin niin, että ohjeita on kouluissa varsin vaikea toteuttaa. Mutta ei valtiovallallakaan varmasti ollut niitä laatiessa helppoa eikä mahdollisuutta antaa aivan yksityiskohtaisia ohjeita, rehtoreiden puheenjohtaja Antti Ikonen sanoo.

Seinistä on säästetty kauan

Ristiriitaisin on väljyystavoite.

– Ei meillä kouluissa ole yleisesti reservissä tiloja, joihin toimintaa nyt voisi laajentaa, seinistä säästämisen mantraa on jo niin kauan hoettu, hän sanoo.

Valtiovallan antamista turvaohjeista jäikin opetuksen järjestäjille paljon pohdittavaa.

– Tunnen myös sivistystoimen johtoa ja kuntapoliitikkoja kohtaan paljon sympatiaa, kun ollaan näin isojen kysymysten äärellä. Mutta rehtorit tarvitsevat tukea molemmilta ryhmiltä, sillä nyt vaadittavilla koulujen päätöksillä on myös selviä talousvaikutuksia.

Lasten oikeus opetukseen on silti Ikosen mielestä iso asia.

– Koulujen lähiopetuksen alkamisen plussapuolta on ennen kaikkea se, että saadaan parempi käsitys huolioppilaiden tilanteesta. Kodilla on aina iso merkitys, mutta se on vielä korostunut tässä poikkeustilanteessa. Myös koulunsa päättäville on erityisen merkityksellistä päättää lukuvuosi kasvokkain, saada piste ikimuistoiselle keväälle.

Kesällä tarvitaan tarkempia ohjeita

Vaikka Ikosella on vielä riittänyt ymmärrystä valtiovallan ohjeiden ylimalkaisuudelle, kesältä hän odottaa korjausta.

– Loppukevään ja kesän aikana koulujen pitää saada tarkempia ja yksiselitteisempiä pedagogisia ohjeistuksia siitä, mitä opetuksen järjestäminen lukuvuonna 2020–2021 tarkoittaa tyypillisessä alakoulussa ja tyypillisessä yläkoulussa sekä lukiossa. Erityisen hankalaa toukokuun lopun lähiopetuksen järjestäminen on nyt yläkouluissa, joissa joudutaan tekemään omia koulukohtaisia ratkaisuja ainejakojen ja luokanvalvojavetoisen opetuksen välillä.

Ikonen odottaa nyt lisää kansallisia ratkaisuja, kättä pidempää opetuksen järjestäjien tueksi. Apua tarvitaan myös niiden oppilaiden turvaksi, joilla nyt on jäänyt oppimisessaan kiinni kurottavaa.

– Toukokuun aikana kouluissa huomataan varmasti sellaisia ratkaisuja, jotka eivät toimi. Jos – ja todennäköisesti kun – elokuussa koronatilanne vaatii jatkamaan opetuksen poikkeusjärjestelyjä, pitää kesän aikana löytää ratkaisut tulevina viikkoina havaittaviin pulmiin.

Kaikenlaista kuuluu

Kun kaksi rehtoria tapaa toisensa, kuulumisten vaihtamiseen riittää kaksi sanaa: kaikenlaista kuuluu.

Ikonen soisikin ensi lukuvuoden startin olevan rehtoreille ja opettajille nykytilannetta levollisempi. Pitkiksi venyvistä työpäivistä huolimatta hän ei kuitenkaan halua nostaa esiin ainoastaan rehtoreiden ja opettajien työtaakkaa.

– Jotenkin lohdullista on, että olemme kaikki saman äärellä. Kaikki ammattiryhmät ovat tosi tiukoilla, ja monet joutuvat miettimään, onko tulevaisuudessa töitä. Julkisen talouden vinkkelistä vähän hirvittää, Antti Ikonen sanoo.

Päiväkotien lapsimäärät kasvavat päivittäin

Rehtoreiden tapaan poikkeusolot ovat tuoneet paljon uutta pohdittavaa päiväkotien johtajille.

Helsingin Jakomäessä sijaitsevien Kotilon ja Naavan päiväkotien lapsista runsaat 20 prosenttia oli maalis–huhtikuussa paikalla varhaiskasvatuksessa. Toukokuun alussa luku oli kivunnut jo 30 prosenttiin ja tämän viikon alussa 50 prosenttiin. Loppuviikolle päiväkodinjohtaja Markus Ropponen ennustaa 70–80 prosentin osallistumisastetta.

Varhaiskasvatuksessa korona-aika on ollut sekä lähiopetusta pienen lapsiryhmän kanssa että etäopetusta, vanhempien tueksi lähetettyjä vinkkejä ja ohjeita.

– Erityisesti esiopetuksessa olevien lasten oppimisen tueksi lähetettiin tukimateriaalia, ohjeita ja virikkeitä jo ennen kuin kaupungin ohjeet myöhemmin tulivat. Kaikkiin perheisiin on oltu jollakin tavalla yhteydessä, Markus Ropponen kertoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

markus-ropponen-1170x536.jpg

Tilapula kasvaa lasten palatessa

Kotilo ja Naava ovat olleet koko poikkeusajan auki, sillä Helsingissä päiväkoteja ei ole pienentyneen lapsimäärän takia yhdistetty.

– Tavallista pienempi ryhmäkoko on tarkoittanut normaalia väljempiä tiloja. Olemme tähän asti pystyneet noudattamaan niitä turvaetäisyyksiä, joita päiväkodissa on mahdollista noudattaa. Vaipan vaihtoa ei tehdä turvaetäisyyden päästä, ja lohtua kaipaavaa lasta lohdutetaan kyllä ihan sylissä, Markus Ropponen sanoo.  

Haasteet väljyyden ylläpitämiseksi kasvavat nyt päivittäin.

Ropposen mukaan uusia toimintaratkaisuja muun muassa pienryhmien jakamisten ja toiminnan erilaisten porrastamisten suhteen joudutaan tekemään jatkuvasti, vaikka suunnitelmat onkin laadittu etukäteen. Esimerkiksi kesän toimintasuunnitelmat ovat vielä kesken, eikä auki olevien päiväkotien määrää ole vielä Helsingissä päätetty.

– Vanhemmilla on omien kesälomiensa ja lomautustensa vuoksi yhtä suuri epävarmuus kuin meilläkin. Varaudumme kuitenkin päiväkodeissa sekä aiempaa suurempaan varhaiskasvatuksen tarpeeseen tänä kesänä että aiempaa nopeampiin muutoksiin. Varhaiskasvatus on kesälläkin pedagogista suunniteltua toimintaa, hän muistuttaa.

Henkilökuntaa lainassa ja lomalla

Ropposen 36 hengen henkilökunnasta osa on siirretty koronatilanteen vuoksi määräaikaisesti kaupungin sosiaali- ja terveystoimeen.

– Pelkästään vuosilomasuunnittelu on nyt todella haasteellista, kun lapsimäärät lisääntyvät samaan aikaan, kun osa henkilökunnasta on lisäksi jo lomalla, kuten kaupunki on kannustanut.

Koulujen avaamisesta käyty keskustelu, erityisesti opettajien tartuntariskin korostaminen, ei aina ole tuntunut varhaiskasvatuksen opettajista hyvältä.

– Meillä on pyöritetty toimintaa koko kriisin ajan. Nämä kuukaudet ovat olleet päiväkodeissa henkisesti rankkaa aikaa ja ovat sitä yhä. Jokainen neliö on päiväkodeissa käytössä, ja kaikesta suunnittelustamme ja varautumisestamme huolimatta turvaetäisyydet ovat täysin omanlaisensa. Tästä on selvitty ainoastaan varhaiskasvatuksen henkilöstön mahtavan asenteen ja hienon toiminnan ansioista, Markus Ropponen sanoo.

Lue Antti Ikosen mietteet koulujen avaamisesta myös Opettaja-lehdestä

Teksti : Airi Vuolle
Antti Ikosen kuva: Riikka Hurri
Markus Ropposen kuva: Tuomas Mäkelä

 

 

Koronavirus: Ohjeita ja tietoa poikkeusoloista

  • OAJ kokoaa verkkosivuilleen vastauksia jäsenten koronavirusta koskeviin kysymyksiin. Tutustu: oaj.fi/koronavirus
  • Opetus- ja kulttuuriministeriö viestii koronaviruksesta ja siihen varautumisesta täällä.
  • Opetushallitus julkaisee verkossa ohjeita ja tukimateriaalia opettajille sekä opetuksen ja koulutuksen järjestäjille. Tutustu täällä!
  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos seuraa koronavirustilannetta ja vastaa kysymyksiin. Tutustu THL:n tilannekuvaan ja usein kysyttyihin kysymyksiin!
  • Työterveyslaitos ohjeistaa työpaikkoja koronavirusepidemian ehkäisemisestä. Tutustu ohjeisiin!