• logo
  • logo

Kunnan neuvottelut uudelleen käynnissä – seuraava tapaaminen maanantaina

14.05.2020 - 17.50 Uutinen
Kuvituskuva

Kunta-alan keskeytyksissä olleet työ- ja virkaehtosopimusneuvottelut jatkuivat tänään. Pääsopijajärjestöt kokoontuivat KT:n johdolla keskustelemaan vappuna katkenneiden neuvotteluiden jatkamisesta. Maanantaina neuvottelut jatkuvat järjestökohtaisina.

Tänään torstaina neuvotteluosapuolet kävivät läpi tilannekuvaa, erityisesti talousnäkymiä. Järjestökohtaisina jatkuvat kunnan neuvottelut tarkoittavat sitä, että Kuntatyönantaja KT neuvottelee erikseen jokaisen pääsopijajärjestön kanssa. Valtakunnansovittelija ei ole nyt neuvotteluissa osallisena. Neuvotteluiden aikataulu on maanantaista eteenpäin vielä auki.

OAJ:n ja JUKOn puheenjohtajan Olli Luukkaisen mielestä on tärkeää, että neuvotteluja päästään nyt jatkamaan.

– Kaikki kivet on käännettävä, jotta löydettäisiin edellytykset saada sopimusratkaisu myös kunta-alalle. Kun sovitteluratkaisu kaatui, oikea tapa jatkaa on nyt nimenomaan neuvotella KT:n ja sopijaosapuolten kesken, Luukkainen sanoo.  

Hän korostaa myös, etteivät OAJ:n ja JUKOn neuvottelutavoitteet ole tässä välillä muuttuneet, vaan ne ovat samat kuin ennen vappua.

Vapaaehtoisessa sovittelussa koko huhtikuun ajan ollut kunnan uusi sopimus kaatui vappuaattona, jolloin neuvottelujärjestö Sote eli Tehy ja Super kaatoivat 420 000 kunta-alan työntekijän sovitteluratkaisun syntymisen. Muut pääsopijajärjestöt olisivat hyväksyneet valtakunnansovittelijan ratkaisuehdotuksen. Maanantaina jatkuvissa neuvotteluissa ei ratkaisuehdotus enää ole pohjana.

Kunta-alan sopijaosapuolia ovat JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty), Sote (Super, Tehy ja Suomen pelastusalan ammattilaiset) ja KT Kuntatyönantajat.

Kun sopua ei löytynyt kunta-alan sovittelussa, myöskään OAJ:n jäseniä koskevia muita jäljellä olevia työehtosopimuksia, muun muassa OVTES-sopimusta, ei ole vielä hyväksytty.

Avaintyönantajiin kuuluvien oppilaitosten ja yksityisten päiväkotien sopimusneuvottelut ovat parhaillaan käynnissä.

Teksti: Airi Vuolle
Kuva: Leena Koskela

 

Jaa

 

OAJ neuvottelee

PSST! Harkitsetko jäsenyyttä? Lue lisää jäsenyyden eduista ja liity!