• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Yksityisen opetusalan neuvottelut saatiin maaliin

24.03.2020 - 09.19 Uutinen
Kuvituskuva

OAJ:n ja Sivistystyönantajien väliset neuvottelut yksityisellä opetusalalla päättyivät neuvottelutulokseen viime yönä. Samalla saatiin neuvottelusopimus myös ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten opettajille. Ratkaisu koskee yli 8 000 OAJ:n jäsentä.

Yksityisen sektorin neuvottelut saatiin historiallisesti päätökseen ennen kunta-alan ratkaisua. Neuvotteluja vauhditettiin koronaepidemian vuoksi ja niitä käytiin tiivisti viime päivät ja viime viikonloppu aamusta iltayöhön.

– Hyvä, että yksityiselle opetuspuolelle saatiin neuvotteluratkaisu. Opetusalalla ja julkisrahoitteisilla aloilla on nyt suunta paalutettu, mikä voi vauhdittaa meneillään olevia muita neuvotteluja ja tuoda lisää vakautta työmarkkinoille, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoo.

Sopimuksen sisällöstä kerrotaan vasta sen jälkeen, kun sopijaosapuolten hallinnot ovat käsitelleet ratkaisun. OAJ:n tulo- ja palkkapoliittinen toimikunta ja hallitus käsittelevät ratkaisua kokouksissaan torstaina 26. maaliskuuta.

Sopimusosapuolina ovat myös ammattiliitot JHL ja Jyty. Kaikkien osapuolten pitää hyväksyä neuvottelutulos.

Uutista on täydennetty 24.3. klo 14.30: yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten sopimuskausi on 24 kuukautta, ja ratkaisu noudattaa yleistä linjaa. Kiky-työaikamääräykset poistuvat sopimuksista.

 

Lue lisää OAJ:n jäsenten virka- ja työehtosopimuksista

  • Mietityttääkö joku sopimusasia? Lisätietoja sopimusten sisällöistä löydät Työelämäoppaasta. Voit myös olla yhteydessä oman työpaikkasi luottamusmieheen.
  • Ajankohtaista sopimuksista -sivulle olemme keränneet usein kysyttyjä kysymyksiä sopimusaloittain. 
  • OAJ:n jäsenillä on yhdeksän virka- ja työehtosopimusta. Löydät sopimukset Työelämäoppaasta.

PSST! Harkitsetko jäsenyyttä? Lue lisää jäsenyyden eduista ja liity!