• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Opettaja, selätä työn sälä – tutkija kannustaa priorisoimaan ja sanomaan ei

27.02.2020 - 08.00 Uutinen
Kuvituskuva

OAJ:n työhyvinvoinnin lukuvuoden helmikuun teemana on työyhteisön hyvinvointi. Työterveyslaitoksen asiantuntija Minna Toivanen painottaa sitä, että toimivassa työyhteisössä myös tehtävien priorisointi tehdään porukalla. Työn sälän keskellä on tärkeää uskaltaa myös sanoa ei.

Priorisoinnin tarkoitus on kirkastaa organisaation ydintehtävät ja suunnata tekemistä niiden palvelukseen.

Töiden asettaminen tärkeysjärjestykseen kannattaa ottaa yhteiseksi tavaksi esimerkiksi opettajainkokouksissa. Näin vinkkaa vanhempi asiantuntija Minna Toivanen Työterveyslaitokselta.

– Porukalla on hyvä miettiä vaikka sitä, mitkä viisi asiaa ovat työssänne tärkeimpiä. Päättäkää, että 95 prosenttia ajasta tulee käyttää niiden edistämiseen, Priorisointi on työnantajan tarpeiden ja yksilön tarpeiden yhteen sovittamista. Se ei tarkoita sitä, että ottaa itselleen vain mukavat työt, Toivanen sanoo.

Tehtäviä sataa monella kanavalla

Työelämässä monet kärsivät työn sirpaleisuudesta. Kokemus työn sälästä syntyy tilanteessa, jossa työntekijän huomio vaihtelee useiden tehtävien välillä lyhyen ajan sisällä.

– Opettajien työssä tällaisia tilanteita riittää. Työn sälä johtaa herkästi siihen, että työntekijät ajautuvat kauaksi omasta työnkuvastaan, ja työstä katoaa ydin, Toivanen toteaa.

Hän havainnollistaa sälän lisääntymistä sillä, miten helppoa sähköpostilla on lähettää erilaisia pyyntöjä.

– Ennen posti tuli työpaikalle kerran päivässä, nyt tulee päivässä satoja meilejä, joista useassa pyydetään tekemään jotain.

Opettajankin työssä toiveita tulee monia kanavia pitkin.

– Aikoinaan vanhemmat kävivät koulussa joulu- ja kevätjuhlissa ja ehkä kerran vanhempainillassa. Nyt Wilma-linja on auki 24 tuntia vuorokaudessa.

Kuuluuko tämä homma minulle?

Herkästi käy niin, että opettajakin ajautuu tekemään kaikenlaista nopeaa reagointia vaativaa.

– Aika ajoin ihmiset sitten huomaavat tekevänsä asioita, jotka eivät oikeastaan kuulu ollenkaan omaan työhön.

Toivanen kehottaa tarkastelemaan, voisiko omasta työstä esimerkiksi karsia pois epäsopivat ja tarpeettomat tehtävät.

– Tehtävä on epäsopiva esimerkiksi silloin, kun opettajan aika menee korjatessa kopiokonetta. Tällöin on hyvä yhdessä pohtia, kenen vastuulle koneen huolto kuuluu tai mitä asialle kannattaa tehdä, ettei se liiaksi häiritse joidenkin ydintehtävien tekemistä. Tarpeettomia tehtäviä taas aiheuttavat vaikkapa hallinnolliset raportit, joissa kerättyjä tietoja ei lopulta käytetä mihinkään.

Kuormitus opettajankokousten asialistalle

Moni stressaantunut opettaja kuvittelee, että kaikkien muiden kalenterit ovat hallinnassa, kun todellisuudessa myös moni kollega tuntee riittämättömyyttä ja väsyy.

Kun kissa nostetaan pöydälle ja kuormituksesta puhutaan yhdessä avoimesti, saadaan huomata, että muutkin kamppailevat jaksamisen haasteiden kanssa.

– Se helpottaa jo paljon, ettei jää yksin kipuilemaan vaatimusten alla, Toivanen sanoo.

Toisinaan asioiden jakamisen ja ongelmiin puuttumisen estää opettajan häpeä siitä, että hän ei jaksa. Toisinaan syynä voi olla myös esimiehen liika hienotunteisuus.

– Joskus esimies ajattelee työntekijän vastustavan sitä, että hänen työhönsä puututaan.

Hyvinvointia rakennetaan kieltäytymällä

Omaa työtänsä kannattaa pysähtyä tarkastelemaan säännöllisesti myös yksin.

Kysymään, mitä tehtäviä laitan etusijalle, mitä voisin karsia, mitä delegoida.

– Valitse jokaiselle päivälle ja viikolle 1-3 tärkeintä tehtävää, jotka haluat saada valmiiksi. Se, että jokin asia on kiireellinen, ei aina tarkoita, että se olisi tärkeä. Varaa viikkoosi myös jokin aika, jolloin pystyt fokusoitumaan kunnolla johonkin keskittymistä vaativaan asiaan, Toivanen neuvoo.

Työssä jaksaminen lähtee siitä, että kysyy itseltään, mitä minulle kuuluu.

– Ein sanominen ei tarkoita sitä, että on hankala tai ikävä, vaan sitä, että pitää huolta omasta jaksamisestaan.

Joskus on vaikeaa sanoa ei, koska tarjolla on myös paljon kiinnostavaa.

– Omassa työssäni tulee usein vastaan hienoja hankkeita, joissa olisi mahtavaa olla mukana, mutta aika ei vain riitä. Siitä seuraa luopumisen tuskaa, Toivonen sanoo.

Kieltäytymisen taitoa tarvitaan myös vapaa-ajalla, jossa vyöryy vastaan ylenpalttinen tekemisten, mahdollisuuksien ja harrastusten määrä.

Teksti: Tiina Tikkanen

Lue lisää aiheesta

Tutkijalta 10 vinkkiä työajan hallintaan 

Fokus kateissa, aika palasina? Ajanhallinnasta asiatuntijatyössä.

 

Työhyvinvoinnin lukuvuosi 2019–2020

  • Lukuvuonna 2019–2020 OAJ:n viestintäkanavissa nostetaan esiin erilaisia työhyvinvointiin vaikuttavia teemoja ja tarjotaan konkreettisia välineitä ja jäsenetuja hyvinvoinnin tueksi.
  • Verkkosivujen juttusarjassa haastatellaan asiantuntijoita, jotka kommentoivat teemoja ja antavat konkreettisia eväitä työhyvinvoinnin lisäämiseksi.
  • Seuraa OAJ:tä Facebookissa ja tutustu lukuvuoden varrella kasvavaan työhyvinvointipakettiin!

    Työhyvinvoinnin lukuvuosi 

Työhyvinvoinnin lukuvuosi

OAJ tarjoaa työkaluja työssäjaksamiseen läpi lukuvuoden. Koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan työhyvinvoinnin ja -turvallisuuden ongelmiin vastataan kuukausittain vaihtuvin teemoin. Tutustu vinkkeihin ja hyvinvointietuihin!

Työhyvinvointivuosi