• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Sopimusneuvottelut jatkuvat tällä viikolla

25.05.2020 - 17.25 Uutinen
Kuvituskuva

Kunta-alan neuvotteluja jatketaan taas pääsopijoiden kesken huomenna tiistaina. Tänään OAJ ja KT käyvät läpi opetusalan OVTES-sopimusta. Siinä OAJ:llä on kynnyskysymyksenä esimerkiksi eräät ammatillisten opettajien sopimusmääräykset, joihin on saatava parannusta.

Kunta-alan pääsopijat kokoontuvat neuvottelemaan taas lähes viikon tauon jälkeen huomenna. Sopimukseton tila on jatkunut jo lähes kaksi kuukautta ja OAJ odottaa, että neuvotteluissa saadaan ratkaisuja vielä tämän kuun aikana. Tavoitteena on saada muun muassa yleisen linjan mukainen palkkaratkaisu.

— Opetusalan OVTES-sopimuksessa pidämme tiukasti kiinni päätavoitteistamme eli varhaiskasvatuksen opettajien sopimusmääräysten siirtämisestä samaan sopimukseen muiden opettajien kanssa, kiky-tuntien poistamisesta ja työhyvinvoinnin parantamisesta, OAJ:n neuvottelujohtaja Petri Lindroos toteaa.

Avainta-sopimusten neuvottelut yhä kesken

Avaintyönantajien neuvotteluissa saatiin AVAINTESistä eli alan raamisopimuksesta yhteinen näkemys 15.5. LINKKI. Viime viikolla käytiin myös opetusalan AVAINOTES-sopimuksen neuvotteluja. Neuvottelut ovat kuitenkin nyt tauolla, ja sopimukset odottavat mahdollisesti syntyviä neuvottelutuloksia kunta-alalta.

Yksityisellä sosiaalipalvelualalla odotetaan vielä sopimuksen syntymistä

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusneuvottelut jatkuvat. OAJ neuvottelee Hyvinvointialan (HALI) kanssa varhaiskasvatuksen opettajia koskevasta liityntäsopimuksesta, joka määrittelee muun muassa opettajien työajan. Pääneuvottelijaosapuolet ovat tavanneet tänään.

Valtion sopimusta koskevia neuvotteluja tällä viikolla

OAJ aloitti valtion työmarkkinalaitoksen kanssa neuvottelut opetushenkilöstön kiky-tuntien poistamisesta. Tavoitteena on sopia asia perjantaihin 29.5. mennessä.

 

Lue lisää OAJ:n jäsenten virka- ja työehtosopimuksista

  • Mietityttääkö joku sopimusasia? Lisätietoja sopimusten sisällöistä löydät Työelämäoppaasta. Voit myös olla yhteydessä oman työpaikkasi luottamusmieheen.
  • Ajankohtaista sopimuksista -sivulle olemme keränneet usein kysyttyjä kysymyksiä sopimusaloittain. 
  • OAJ:n jäsenillä on yhdeksän virka- ja työehtosopimusta. Löydät sopimukset Työelämäoppaasta.

PSST! Harkitsetko jäsenyyttä? Lue lisää jäsenyyden eduista ja liity!