• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Valtuuston puheenjohtajan hurjan työviikon loppusaldo – vahva luottamus opettajiin ja neuvottelijoihin

21.03.2020 - 11.49 Uutinen
Kuvituskuva

Viikko Kuopion Kallaveden lukiossa on ollut käsittämättömän hurja, kuten kouluissa ympäri Suomen. Apulaisrehtori ja OAJ:n valtuuston puheenjohtaja Tiina Karjalaisen täysiä päiviä ovat täyttäneet myös sopimusneuvotteluiden seuraamiset.

Viisi päivää lähemmäs 200 kokelaan ylioppilaskokeiden järjestelyjä ja valmistautumista lukion etätyöskentelyyn.  Työhön ovat kuluneet kellotaulun tunnit lähes päivittäin, aamun puoli seitsemästä alkuillan lähes samaan lukemaan. 

Opettajien jaksamista Tiina Karjalainen kantaakin huolta.

– Opettajilla on hirveä halu tehdä työnsä hyvin. On äärimmäisen vaikea tehdä asiat riittävän hyvin, kun opettajat haluaisivat tehdä ne hirmuisen hyvin. Omasta jaksamisesta täytyy nyt todella pitää huolta ja muistaa, että ihan kaikkea ei kukaan oikeasti voi tehdä, Tiina Karjalainen sanoo. 

Lukioissa opettajilla on ollut kova työ valvoa ylioppilaskokeita, siirtyä kokonaan etäopetukseen, ottaa haltuun uusia oppimisalustoja ja kanavia – ja samalla arvioida ylioppilaskokeita. Ensi viikolla alkava päättöviikkokin toteutetaan toisin.

– Opetuksen toteuttaminen kokonaan etänä tai erilaisin poikkeusjärjestelyin vaatii kaikilta opettajaryhmiltä uudenlaista ajattelua, suunnittelua ja venymistä.

Neuvotteluviikon poikkeukselliset käänteet

Myös neuvotteluviikko on näyttänyt monivivahteiset puolensa. Heti maanantaina kokoontui etäyhteyksin ja osin paikalla ollen niin OAJ:n hallitus kuin valtuustokin.

– Saimme varsin laajan ja seikkaperäisen tilannekuvauksen puheenjohtajalta, ja valtuusto oli aivan yksimielinen antaessaan valtuudet neuvottelutilanteeseen reagoimiseksi ensin puheenjohtajalle ja neuvottelujohtajalle viikoksi ja sen jälkeen hallitukselle, kertoo OAJ:n valtuuston puheenjohtajana toimiva Karjalainen.

– Kaikki valtuutetut ymmärsivät, että tilanteet elävät päivittäin ja annoimme tukemme sille työlle, mitä neuvottelijat tekevät. Koronapandemia luo neuvotteluihin aivan poikkeuksellisen kehyksen, Karjalainen jatkaa.

Ratkaisu on tarpeen

Viikon loppupuolella työehtosopimusneuvotteluissa näytti siltä, että ainekset sopuun pääsemiseksi olisivat jo voineet olla olemassa, mutta torstaina kunta-alan neuvottelut keskeytyivät.

–  Kaikki me toivomme, että saadaan aikaan ratkaisu, jolla tilanne rauhoittuu.  Vaikka isoista tavoitteista ei  lipsuta, nyt kaikkien täytyy pitää tilannekuva kirkkaana mielessä. Ratkaisu on tarpeen.

OAJ:n neuvottelijoille Karjalainen toivoo voimia ja terveyttä.

– Neuvottelijamme ovat kartalla ja heillä on tilannetaju kohdillaan. Uskon, että ratkaisu vielä saadaan pikapuoliin aikaan. Ainakin, jos se on meidän neuvottelijoistamme kiinni, Tiina Karjalainen sanoo. 

Opettajat tarvitsevat nyt hänen mukaansa sopimukset, jotta kaikki voisivat keskittyä kriisin selättämiseen. OAJ:n valtuuston puheenjohtajana Karjalainen muistuttaa, että sen lisäksi että kaikki kantavat huolta toisten terveydestä, on myös paljon opettajia, jotka työtä tehdessään kantavat aiheellisesti erityistä huolta myös omasta ja läheistensä terveydestä.

Teksti: Airi Vuolle
Kuva: Heikki Pölönen

 

 

Lue lisää OAJ:n jäsenten virka- ja työehtosopimuksista

  • Mietityttääkö joku sopimusasia? Lisätietoja sopimusten sisällöistä löydät Työelämäoppaasta. Voit myös olla yhteydessä oman työpaikkasi luottamusmieheen.
  • Ajankohtaista sopimuksista -sivulle olemme keränneet usein kysyttyjä kysymyksiä sopimusaloittain. 
  • OAJ:n jäsenillä on yhdeksän virka- ja työehtosopimusta. Löydät sopimukset Työelämäoppaasta.

PSST! Harkitsetko jäsenyyttä? Lue lisää jäsenyyden eduista ja liity!