• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

OAJ:n sähköisissä jäsenpalveluissa on käyttökatko tiistaista 1.6. klo 16 tiistaiaamuun 15.6.  Lue lisää. Huom! Yhteydenottolomakkeet toimivat normaalisti!

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja: Meillä on hätä omasta ja läheisten terveydestä

27.04.2020 - 11.00 Uutinen
Kuvituskuva
Sanna Tilli pitää työnantajien toimintaa nurinkurisena: toisaalta pyritään rekrytoimalla paikata varhaiskasvatuksen opettajapulaa, toisaalta opettajia lomautetaan.

Korona on ajanut ison osan suomalaisista tekemään töitä kotoa käsin. Varhaiskasvatuksessa lähiopetus on jatkunut, eikä suojavarusteista ole tietoakaan. Opettajilla ja päiväkodin johtajilla onkin hätää omasta ja läheisten terveydestä sekä lomautuksista, kertoo lomalle joutunut varhaiskasvatuksen erityisopettaja Sanna Tilli.

Varhaiskasvatuksessa opettajia kuormittaa nyt pelko koronatartunnasta. Yli puolet tänään julkaistuun OAJ:n kyselyyn vastanneesta oli sitä mieltä siitä, että työn tekeminen päiväkodissa ahdistaa ja pelottaa koronan takia.  

Varhaiskasvatuksen erityisopettajana Vantaalla työskentelevää Sanna Tilliä tulos ei yllätä. 

– Varhaiskasvatuksessa lasten kanssa työskennellään läheisessä kontaktissa, ja myös huoltajia kohdataan päivittäin. Olemme kehittäneet toimintaamme sellaiseksi, että se palvelisi myös kotona olevia lapsia, mutta vain harva on saanut luvan turvallisempaan etätyöskentelyyn, Tilli toteaa. 

Tilanne huolettaa monia. 

–  Vaikka lapsimäärä on vähentynyt, on tartuntoja silti todettu. Meillä on hätä omasta, läheistemme ja lasten terveydestä.

Lisähuolta lomautuksista ja toimeentulosta 

Sanna Tilli toimii aktiivisesti varhaiskasvatuksen opettajien äänenä. Hän vaikuttaa OAJ:ssä pääkaupunkiseudun alueyhdistyksen varhaiskasvatuksen opettajien jaostossa sekä Varhaiskasvatuksen opettajien liiton valtuustossa. 

Tilli puhuukin laajemman porukan kokemuksista kuin vain omistaan ja kertoo, että tartuntapelon lisäksi moni varhaiskasvatuksen opettaja on huolissaan omasta toimeentulostaan. 

Suurimmassa osassa yksityisiä päiväkotiyrityksiä lomautusilmoituksia on OAJ:n kyselyn mukaan jo jaettu, ja kunnissakin lomautusaalto on alkamassa. 

– Riskeeraamme terveytemme tekemällä työtämme ja pitämällä siten  myös  yhteiskuntaa toiminnassa. Samalla joudumme jatkuvasti pelkäämään lomautuksia. Tilanne on aivan kohtuuton, Tilli sanoo. 

Uhkapeliä alan vetovoimalla 

Sanna Tilli on itse ainakin toistaiseksi  välttynyt lomautuksilta, mutta kertoo olevansa  nyt  ”pakosti " lomalla. 

– Moni työnantaja painostaa varhaiskasvatuksen henkilökuntaa  pitämään kesälomia jo nyt, suljetussa Suomessa. Ja kun muu Suomi pääsee kesälomalle, meillä sitten jatkuisivat työt. Silloin ei jäisi käytännössä lainkaan aikaa palautua näistä raskaista viikoista.  

Tämän Tilli pelkää vaikuttavan negatiivisesti myös alan vetovoimaisuuteen. 

– Tilanne on nurinkurinen ja vaikuttaa vähän uhkapeliltä, kun ajatellaan asiaa työnantajan kannalta. Varhaiskasvatuksen opettajista on jo nyt krooninen pula etenkin pääkaupunkiseudulla, ja heitä yritetään tälläkin hetkellä rekrytoida lisää. Silti opettajia kohdellaan työntekijöinä nyt ihan miten sattuu, Tilli sanoo. 

Varhaiskasvatuksen opettajia kohdellaan työntekijöinä nyt ihan miten sattuu.

”Olemme sitkeää sakkia” 

Kaikesta huolimatta Tilliä ilahduttaa kyselyn välittämä viesti hyvästä yhteishengestä. Varhaiskasvatuksen opettajat uskovat, että vaikeasta tilanteesta selvitään yhdessä. 
 
– Me varhaiskasvatuksen opettajat olemme sitkeää sakkia. Toisiamme tukemalla luomme luottamuksen ilmapiiriä ja yhteisöllisyyden tunnetta työyhteisöissä. Uskon, että koronan väistyttyä meillä on vahva pohja jatkaa yhteistä työtämme lasten hyvinvoinnin, kehityksen ja oppimisen edistämiseksi.   

Koronavirus: Ohjeita ja tietoa poikkeusoloista

  • OAJ kokoaa verkkosivuilleen vastauksia jäsenten koronavirusta koskeviin kysymyksiin. Tutustu: oaj.fi/koronavirus
  • Opetus- ja kulttuuriministeriö viestii koronaviruksesta ja siihen varautumisesta täällä.
  • Opetushallitus julkaisee verkossa ohjeita ja tukimateriaalia opettajille sekä opetuksen ja koulutuksen järjestäjille. Tutustu täällä!
  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos seuraa koronavirustilannetta ja vastaa kysymyksiin. Tutustu THL:n tilannekuvaan ja usein kysyttyihin kysymyksiin!
  • Työterveyslaitos ohjeistaa työpaikkoja koronavirusepidemian ehkäisemisestä. Tutustu ohjeisiin!

Teksti: Heikki Pölönen

Kuva: Veikko Somerpuro