• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Yksityiselle opetusalalle sopimus: Kiky pois, yleisen linjan palkankorotukset

27.03.2020 - 14.00 Uutinen
Kuvituskuva

OAJ:n ja Sivistystyönantajien neuvottelema yksityisen opetusalan sopimus on työmarkkinoiden yleisen linjan mukainen. Kiky-työaikamääräykset poistuvat. 1.4. alkava sopimuskausi on 24 kuukautta, ja sopimuksen kustannusvaikutus on 3,2 prosenttia.

Yksityinen opetusala ja ammatilliset aikuiskoulutuskeskukset olivat ensi kertaa opetusalan sopimusneuvotteluissa päänavaajia. Koskaan aiemmin ei yksityisen opetusalan sopimuksia ole saatu valmiiksi ennen kunta-alaa. Koronavirus tiivisti nyt prosessia ja nopeutti ratkaisun syntyä.

 

Kiky pois, heikennykset torjuttiin

OAJ:n neuvottelupäällikön Eila Urpilaisen mukaan ratkaisu oli tällä kertaa poikkeuksellisen tiukan väännön tulos.

– Helppoa ei todellakaan ollut. Syynä tähän oli ennen muuta kiky. Olimme liikkeellä sillä mielellä, että kiky-työaikamääräykset poistetaan, mutta työnantaja esitti vastineeksi pitkän listan heikennyksiä. Lopulta ne kyettiin torjumaan yksi kerrallaan.

Myös musiikkioppilaitosten päätoimisilta ja sivutoimisilta tuntiopettajilta poistuvat kiky-työajat, eikä tilalle tule muita velvoitteita.

–Olen iloinen tästä korjauksesta, sillä kiky kohteli kohtuuttomasti erityisesti musiikkioppilaitosten tuntiopettajia, Urpilainen toteaa.

Kiky-työaikamääräykset poistuvat kaikista sopimusliitteistä 1.8.2020.

 

Kahden vuoden sopimus

Uusi sopimus astuu voimaan 1.4.2020. Sopimuskausi on 24 kuukautta, eli sopimukset ovat voimassa maaliskuun loppuun 2022.

 

Palkankorotukset noudattelevat yleistä linjaa

Sopimuksen kustannusvaikutus on 3,2 prosenttia. Sopimuskaudella on luvassa kaksi 1,1 prosentin yleiskorotusta, 1.8.2020 ja 1.6.2021, sekä kaksi järjestelyerää.

1.12.2020 jaetaan paikallisesti 0,5 prosenttia ja 1.12.2021 samoin 0,5 prosenttia. Järjestelyerät käytetään pääosin työnantajan paikallisesti päättämällä tavalla työn vaativuuden tai työssä suoriutumisen perusteella.

Ammatillisissa oppilaitoksissa ensimmäinen järjestelyerä on käytetty vuosityöaikajärjestelmään siirtymiseen.

Yksityisen opetusalan neuvottelutulokseen sisältyy koronalauseke. Jos koronaepidemiasta aiheutuu oppilaitoksille painavat taloudelliset perusteet, voidaan paikallisen erän 1.12.2020 tasosta ja maksuajankohdasta sopia paikallisesti toisin.

 

Tukea työhyvinvointiin

Sopimukseen sisältyy uutena elementtinä opettajan kouluttautuminen, työssä jaksaminen ja työhyvinvointi, jonka edistäminen oli yksi OAJ:n päätavoitteista.

–Tarkoituksena on, että nämä uudet käytännöt edistävät työssä jaksamista ja työhyvinvointia ja näin työteon edellytyksiä. Paikallisesti on pidettävä huolta siitä, että toteutus vastaa tarkoitusta, Urpilainen tähdentää.

Yleissivistävien opettajien tulee osallistua 6 tuntia omaa ammattitaitoa edistävään ja ylläpitävään koulutukseen tai työkykyä tai työhyvinvointia parantavaan toimintaan. Yhteissuunnittelutyöaika määritetään jatkossa koko lukuvuodelle, jolloin koulujen on suunniteltava ys-ajan sisältö ja seurattava sen käyttöä koulussa yhteisesti sovitulla tavalla.

Ammatillisten oppilaitosten työaikamääräyksiin ei tullut muutoksia kiky-poistojen lisäksi.

Muiden oppilaitosmuotojen opettajat osallistuvat enintään 12 tuntia ammattitaitoa edistävään koulutukseen tai työkykyä tai työhyvinvointia edistävään toimintaan. Tämän työajan käytön periaatteista neuvotellaan OAJ:n luottamusmiehen kanssa. Vuosityöajassa oleville kansanopistojen opettajille vastaava 12 tunnin kokonaisuus lisätään opettajan sitomattomaan työaikaan.

 

Ammattikorkeakouluissa sitomatonta kaikille 28 prosenttia

Ammattikorkeakouluissa kaikkien opettajien työaika on 1 600 tuntia, josta sitomatonta on 28 prosenttia 1.8.2020 alkaen. Kalenterivuosirytmissä olevissa ammattikorkeakouluissa muutos työajoissa toteutetaan seuraavasta suunnittelukauden alusta lukien eli vuodenvaihteesta 2021.

Palkkamääräyksiin ei tullut muutoksia, joten tekniikan ja liikenteen opettajilla säilyy saatavuuslisä. Se koskee myös uusia ammattikorkeakoulujen tekniikan alan työsuhteita. Nykyiset työaikaehdot säilyvät nykyisillä tekniikan opettajilla, jos he pysyvät saman työnantajan palveluksessa.

 

Lukion työehtojen muutostarpeet työryhmään

Lukiolain ja lukioiden opetussuunnitelmien edellyttämät opettajien palvelussuhteen ehtojen muutokset ratkaistaan työryhmässä, joka sai aikaa maaliskuun loppuun 2021.

Toinen työryhmä ryhtyy tarkastelemaan tuntiopettajamääräyksiä.

 

Aikuiskoulutuskeskusten viikkotyöaika palautuu kikyä edeltävälle tasolle

Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten työehtosopimuksen pääsisältö, kuten sopimuskauden ja korotukset, vastaavat yksityisellä opetusalalla sovittua. Myös aikuiskoulutuskeskuksia koskee koronalauseke.

Aikuiskoulutuskeskusten opettajien viikkotyöaika palautuu kikyä edeltävälle tasolla. Opettajien pitää osallistua enintään 12 tunnin ajan omaa ammattitaitoa edistävään ja ylläpitävään koulutukseen tai työkykyä ja työnhyvinvointia parantavaan toimintaan työvuoden aikana. Luottamusmiehen kanssa neuvotellaan yhteisistä periaatteista.

Kokemuslisiin hyväksi luettava aika laajenee. Vastedes myös yrittäjätoiminta kartuttaa opettajan kokemuslisiä.

Jäikö sopimuksestasi kysyttävää?

  • Heräsikö sinulla kysyttävää uudesta työehtosopimuksestasi? OAJ:n luottamusmiehet perehdytetään tarkasti sopimusmuutoksista. Saatkin OAJ:n jäsenenä lisätietoja omalta luottamusmieheltäsi.
  • Kokonaisuudessaan sopimukset julkaistaan Sivistyönantajien sivuilla kevään aikana.
  • Voit lähettää kysymyksesi tai kommenttisi myös meille OAJ:hin alla olevalla kysymyslomakkeella. Valitse oma sopimusalasi ja kirjoita kysymyksesi.
  • Kokoamme kysymyksistä ja vastauksista listan, joka julkaistaan huhtikuussa osoitteessa oaj.fi/oajneuvottelee.
Lähetä kysymyksesi OAJ:lle lomakkeella!

 

 

Kuva: Leena Koskela

30.3. korjattu paikalliserän toisen paikallisen jaon päivämääräksi 1.12.2020. 
1.4. korjattu ammatillisten oppilaitosten kohdalle, että ensimmäinen järjestelyerä on käytetty vuosityöaikajärjestelmään siirtymiseen (aiemmin järjestelyerät).