• logo
  • logo

Yli 70 miljoonaa perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen – OAJ kannustaa hakemaan

09.03.2020 - 15.49 Uutinen
Kuvituskuva

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa hakemusten perusteella yli 70 miljoonaa euroa koulutuksellisen tasa-arvon vahvistamiseen. Perusopetuksen ja esiopetuksen lisäksi rahaa on ensimmäistä kertaa jaossa myös varhaiskasvatukseen. OAJ kannustaa opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjiä hakemaan.

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa tänä ja ensi vuonna yhteensä 71,5 miljoonaa euroa niin sanottua tasa-arvorahaa. Hakuaika päättyy 9. huhtikuuta 2020.

Avustuspotista reilut 50 miljoonaa euroa jaetaan esi- ja perusopetukseen. Ensimmäistä kertaa tasa-arvorahaa voi hakea myös varhaiskasvatukseen, johon rahaa on jaossa reilut 20 miljoonaa.

Rahaa hyvään tarkoitukseen

Esi- ja perusopetuksessa rahaa voidaan käyttää esimerkiksi opettajien palkkaamiseen samanaikaisopettajiksi, ryhmien jakamiseen tai jakotunteihin. Varhaiskasvatuksessa voidaan esimerkiksi palkata lisää opettajia tai pienentää lapsiryhmien kokoa.

– Nyt on tuhannen taalan paikka edistää parempaa opettajamitoitusta sekä yksilöllisempää ja vahvempaa opetusta, eli juuri niitä asioita, joiden puolesta me OAJ:ssä olemme pitäneet ääntä, OAJ:n kehittämispäällikkö Jaakko Salo sanoo.

Nyt on tuhannen taalan paikka edistää parempaa opettajamitoitusta sekä yksilöllisempää ja vahvempaa opetusta.

OAJ:ssä kannustetaankin perus- ja esiopetuksen sekä varhaiskasvatuksen järjestäjiä hakemaan rahoitusta.

– On hienoa, että myös varhaiskasvatus on vihdoin haun piirissä. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että varhaiskasvatuksessa voidaan kaikista vaikuttavimmin tasoittaa esimerkiksi perhetaustasta johtuvia eroja ja siten lisätä tasa-arvoa, OAJ:n erityisasiantuntija Kirsi Sutton sanoo.

Fokuksessa oikeus oppia

Nyt haussa olevat avustukset ovat osa opetus- ja kulttuuriministeriön Oikeus oppia –kehittämisohjelmaa. 

Samasta kehitysohjelmasta on maaliskuussa tulossa hakuun myös 7 miljoonan euron avustus oppimisen tukeen. 

Lue lisää OKM:n sivuilta

 

Teksti: Heikki Pölönen

Kuva: Leena Koskela