Näyttelijän, kirjailijan ja entisen kansanedustajan Jani Toivolan elämässä yläkoulun luokanvalvojalla ja historianopettajalla on ollut käänteentekevä vaikutus. Opettajan rohkaisun myötä Toivola oppi näkemään itsensä ihmisenä, joka osasi ja pystyi ja joka voisi oppia siinä missä muutkin.
Jani Toivola muistaa sen tunteen edelleen: pelkoa, jännitystä ja ahdistusta. Vanhemmat olivat kesän aikana muuttaneet, ja hän aloittaisi yläasteen uudessa koulussa.
Koko kesän ajan Toivola oli kuullut huhuja uudesta koulusta. Koulu oli pahamaineinen, ja todennäköisesti häntä kiusattaisiin ensimmäisestä päivästä saakka.
– Olin jo ennestään koulukiusattu, joten toivoin ihmettä, ettei minun tarvitsisi aloittaa uudessa koulussa, Toivola muistelee.
Olin jo ennestään koulukiusattu, joten toivoin ihmettä, ettei minun tarvitsisi aloittaa uudessa koulussa.
Syksy tuli, ja koulu alkoi. Huhut koulun pahamaineisuudesta osoittautuivat perättömiksi: koulun isommat oppilaat olivat äärimmäisen avuliaita ja huolehtivaisia, ja koulu tuntui Toivolasta muutenkin turvalliselta.
– Erityisen merkittävän polustani uudessa koulussa teki kuitenkin uusi luokanvalvojani ja historianopettajani Irmeli, Toivola kertoo.
Opettaja rikkoi aikuisena olemisen kaavaa
Toivola kuvailee Irmeliä opettajaksi, joka rikkoi aikuisena olemisen kaavaa. Irmeli oli kovaääninen ja nauroi räväkästi. Hän istui työpöytänsä kulmalla ja kertoi tarinoita historian käänteistä ja merkkihenkilöistä. Hänellä oli pystykaulukset, korkokengät ja farkut, joiden polvessa oli reikä.
– Tuijotin häntä suu auki ja mietin, miten aikuisella ihmisellä voi olla reikä farkuissa, Toivola naurahtaa.
Uutinen jatkuu videon jälkeen.
Toivola kertoo olleensa alakoulussa melko huono ja levoton oppilas. Hän ei nähnyt itseään ihmisenä, joka voisi oppia ja olla älykäs ja että kaikki tieto ja mahdollisuudet oppia olisivat hänenkin ulottuvillaan.
– Irmeli kuitenkin näki minut tavalla, johon en ollut tottunut. Tapa, jolla hän katsoi minua heti ensimmäisestä päivästä lähtien, sai minut tuntemaan, että kuulun joukkoon ja että koulu, tieto ja oppiminen olivat myös minua varten, Toivola muistelee.
Tapa, jolla Irmeli katsoi minua heti ensimmäisestä päivästä lähtien, sai minut tuntemaan, että kuulun joukkoon ja että koulu, tieto ja oppiminen olivat myös minua varten.
Toivola sanoo, että vähemmistössä olevana kokee helposti, että ulkomaailmassa on vain yksi oikea tapa olla ihminen. Tila on usein hyvin kapea, ja vaikka tekisi kuinka kipeää, niin itseään yrittää silti ahtaa annettuun muottiin.
– Viesti, jota janosin enemmän kuin mitään, oli se, että saisin astua huoneeseen omana itsenäni ja että minun ei tarvitsisikaan häivyttää puolia itsestäni tai peitellä omaa tarinaani. Ja että ehkä juuri ne piirteet, jotka erottivat minut muista, voisivatkin olla niitä puolia minussa, jotka auttaisivat minua asettamaan paremmin itseni keskiöön ja että elämässä olisikin lopulta enemmän kyse kyvystä kuunnella itseään kuin siitä, että kysyisi itsensä ulkopuolelta lupaa olla oma itsensä.
Viesti, jota janosin enemmän kuin mitään, oli se, että saisin astua huoneeseen omana itsenäni ja että minun ei tarvitsisikaan häivyttää puolia itsestäni tai peitellä omaa tarinaani.
Opettaja kannusti ja auttoi ajattelemaan
Hiljalleen Toivola alkoi innostua lukemisesta ja läksyistä. Hän uskaltautui ensimmäistä kertaa viittaamaan historian tunnilla ja hän sai kehuja hyvästä vastauksestaan. Opettaja haastoi Toivolaa ja auttoi ajattelemaan vielä vastaustakin pidemmälle.
Opettaja haastoi Toivolaa ja auttoi ajattelemaan vielä vastaustakin pidemmälle.
– Opettaja sanoi, että kirjoissa on vasta tieto, mutta kun tieto kohtaa ihmisen, syntyy ajattelua ja näkemyksiä. Minullakin olisi näkemyksiä siinä missä kenellä tahansa muullakin.
Toivola tunsi, miten hänen itsetuntonsa kasvoi päivä päivältä. Ikään kuin olisi saanut toisen mahdollisuuden, ja hän kertookin nähneensä itsensä uusin silmin. Toivola alkoi panostaa opiskeluun ja onnistui nostamaan keskiarvoaan yli numerolla.
– Se, mikä oli muuttunut, oli se, miten näin itseni ja suhteeni tietoon ja oppimiseen. Koen, että se oli täysin Irmelin ansiota. Hän oli se, joka sai valot minussa syttymään ja joka katsoi minua uusin silmin ja tavalla, jolla kukaan ei ollut aikaisemmin katsonut juuri minua.
Irmeli sai valot minussa syttymään. Hän katsoi minua uusin silmin ja tavalla, jolla kukaan ei ollut aikaisemmin katsonut juuri minua.
Tyttären kautta on avautunut uusi ikkuna opettajien merkitykseen
Irmeli jäi Toivolalle mieleen opettajana, jonka tuomat oivallukset ovat kantaneet läpi hänen elämänsä. Samoin hän näkee, että laajemminkin ammattitaitoisten opettajien työ ja läsnäolo luovat pohjaa koko yhteiskunnan hyvinvoinnille.
– Ilman opettajia Suomi olisi tyhjä ja hengetön maa. Ei olisi ihmisiä, joilla on omia ajatuksia tai kykyä olla yhteydessä itseensä tai toisiin ihmisiin. Emme osaisi jalostaa ympärillämme olevaa tietoa ja luoda sen kautta uusia asioita eikä meillä olisi kykyä luoda hyvinvointia itsellemme ja toinen toisillemme.
Ilman opettajia Suomi olisi tyhjä ja hengetön maa. Ei olisi ihmisiä, joilla on omia ajatuksia tai kykyä olla yhteydessä itseensä tai toisiin ihmisiin.
Hän kertoo olevansa kiitollinen kaikille Suomen opettajille. Muistutuksia opettajien työn merkityksestä hän saa nyt oman tyttärensä koulunkäyntiä seuratessaan.
– Saan konkreettisesti nauttia opettajien työstä oman tyttäreni kautta, joka käy tällä hetkellä toista luokkaa. Se on sanoin kuvaamaton tunne, kun tietää, että omalla lapsella on opettaja, joka näkee hänet ja näkee hänessä sellaisiakin piirteitä, joita ei aina itse näe, koska katsoo liian läheltä. Tyttäreni opettaja on tosi iso tuki minulle siinä, että osaan antaa hänelle tilaa kasvaa omaksi itsekseen.