• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Neuvottelutavoitteilla on hintansa

24.11.2021 - 08.00 Uutinen
Kuvituskuva

Sopimusneuvottelut ovat palikkapeliä, jossa erikokoisille tavoitteille on laskettuna oma hintansa. Peliä pelataan kustannusraamissa, joka on sovittu yhdessä työnantajapuolen kanssa.

OAJ neuvottelee jäsentensä virka- ja työehtosopimuksista työnantajapuolen kanssa keväällä 2022. Sopimusneuvottelut alkavat kunnan pääpöydästä, jossa Kuntatyönantajat neuvottelevat työntekijäliittojen kanssa KVTES-sopimusten kustannusraamista. OAJ:n asioita ajaa kuntapöydässä JUKO, joka sopii muiden kunnan työnantajaliittojen kanssa raamit, joiden sisällä asioista neuvotellaan. Raamit kertovat, miten paljon rahaa on käytettävissä.

– Raamit eivät jousta, joten ensin sovitaan niiden koko. Raamit ovat ne, mistä eniten väännetään kättä, ja siihen voi kulua paljonkin aikaa, kertoo OAJ:n ekonomisti Mika Väisänen.

Koska kaikki neuvottelutavoitteet eivät mitenkään mahdu sovittuihin raameihin, on tavoitteet priorisoitava. Sen tekee OAJ:n hallitus, joka päättää tärkeimmät tavoitteet joulukuussa 2021. OAJ:n neuvottelijat toimivat hallituksen päätöksen mukaisesti.

Sopimusneuvotteluiden logiikan voi ajatella eri kokoisten ja hintaisten tavoitepalikoiden kautta. Jos esimerkiksi päätavoite on tuntuva yleiskorotus palkkoihin, muihin parannuksiin jäävä raha kutistuu.

– Kun hallitus päättää, mitä priorisoidaan, tiedämme, mitkä palikat haluamme ehdottomasti mukaan ja mistä voidaan luopua osittain tai kokonaan. Joidenkin palikoiden kylkeen työnantaja haluaa lätkäistä niin suuria huononnuksia, ettemme voi niitä hyväksyä, joten siksi tietyistä asioista saatetaan luopua, Väisänen jatkaa.

Neuvotteluita jatketaan, kunnes kaikki jäsenille tärkeimmät palikat eli palkankorotukset ja muut tavoitteet on saatu sovitettua raameihin. Tästä muodostuu neuvottelutulos.

Tarkkaa harkintaa ja neuvottelutaktiikkaa

Väisänen on mukana kaikissa OAJ:n neuvotteluissa. Hänen tehtävänään on tilastojen perusteella laskea ennakkoon, mitä mikäkin OAJ:n tavoite maksaisi.

– Näin tiedämme, mitä on realistista vaatia. Kustannukset pystytään laskemaan hyvin tarkasti. Kaikilla neuvottelutavoitteilla on hintansa, joten jos jäsenemme haluavat vaikkapa lisää vapaata tai lisää palkkaa, kaikki maksaa tietyn summan.

Neuvotteluissa OAJ pitää lujasti jäsentensä puolia. Tämä onnistuu parhaiten rauhallisesti ja tekemällä kotiläksyt hyvin.

– Emme voi joka neuvottelukohdassa lyödä nyrkkiä pöytään ja vaatia mahdottomia. Tai voimme toki, muttei siitä mitään hyötyä ole. Enemmän jäseniämme auttaa se, että tarkasti harkitsemme, mitkä asiat ovat näissä neuvotteluissa tärkeimpiä, laskemme niille hinnan ja haemme neuvotteluista tämän paketin, Väisänen kuvailee taktiikkaa.

Päämääränä ostovoiman säilyminen

Opetusalalla on työntekijöitä laidasta laitaan. OAJ:n neuvottelijat pitävät mielessä heidät kaikki, jotta tasapuolisuus säilyy. Sopimusneuvotteluiden keskeinen päämäärä on myös huolehtia, että ostovoima säilyy. Kaikki maksaa koko ajan enemmän, esimerkiksi ruoka on nyt kalliimpaa kuin kaksi vuotta sitten.

– Jos opettaja ei saa enempää palkkaa kuin kaksi vuotta sitten tai hinnat nousevat enemmän kuin palkat, hänen rahansa eivät riitä enää samaan ruokakoriin, vaan hänen on jätettävä jotain ostamatta. Tätä tarkoittaa ostovoima, ja sen haluamme palkankorotuksilla säilyttää.

Lue lisää sopimusneuvotteluista www.oaj.fi/oajneuvottelee

Juttu on neljäs osa Kohti sopimusneuvotteluja -sarjaa, jossa paneudutaan kevättalven 2022 sopimusneuvottelun kulkuun. Sarjan aikaisemmat osat  löytyvät täältä. 

 

Lue lisää OAJ:n jäsenten virka- ja työehtosopimuksista

  • Mietityttääkö joku sopimusasia? Lisätietoja sopimusten sisällöistä löydät Työelämäoppaasta. Voit myös olla yhteydessä oman työpaikkasi luottamusmieheen.
  • OAJ neuvottelee-sivuilta löydät tuoreimmat uutiset sopimusneuvotteluista sekä usein kysyttyjä kysymyksiä. 
  • OAJ:n jäsenillä on yhdeksän virka- ja työehtosopimusta. Löydät sopimukset Työelämäoppaasta.
  • Somessa käytössä on aihetunniste #oajneuvottelee

Harkitsetko jäsenyyttä? Lue lisää jäsenyyden eduista ja liity!