• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Seuraa OAJ:n lukuvuoden avausinfoa verkossa 4.8. klo 9

03.08.2021 - 12.23 Uutinen
Kuvituskuva

Tervetuloa seuraamaan OAJ:n lukuvuoden avausinfon livestriimausta keskiviikkona 4.8. klo 9. Tilaisuudessa puhuvat OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sekä FSL:n puheenjohtaja Inger Damlin.

Julkistamme tilaisuudessa opetusalan poikkeusoloja koskeneen kyselyn tulokset. OAJ selvitti kesäkuun alussa opettajien ja esihenkilöiden korona-ajan kokemuksia. Opettajilta kysyttiin, kuinka poikkeusolot ovat vaikuttaneet oppimiseen, työyhteisöön ja opettajien näkemykseen omasta työstään. Samalla selvitettiin opettajien odotuksia tulevalle syksylle. 

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen arvioi, mitä toimia uudelleen heikentynyt koronatilanne edellyttää lukuvuoden käynnistyessä. Kuinka epidemia on vaikuttanut eri koulutusasteilla ja kuinka oppimisvajeet paikataan?

Linkki livestriimauksen löytyy täältä.

Luukkainen ottaa kantaa myös työmarkkinatilanteeseen. Kunta-alalle syntyi uusi sopimusala ja varhaiskasvatuksen opetushenkilöstö siirtyy kunnan opetusalan sopimukseen. Mikä merkitys näillä on neuvottelujen kannalta? 

Tarjolla on myös koulutusuudistusten tilannekatsaus. Paikalla on myös Finlands svenska lärarförbund FSL:n puheenjohtaja Inger Damlin.

Tallenne lukuvuoden aloitusinfosta on katsovissa linkistä myös tilaisuuden jälkeen.