• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Kolmas lakkovaroitus yksityiselle opetusalalle

14.04.2022 - 12.37 Uutinen
Kuvituskuva

OAJ, JHL ja Jyty antoivat tänään lakkovaroituksen, joka koskee viittätoista helsinkiläistä ja kahta tamperelaista yksityiskoulua. Mikäli sopimusta ei synny, lakko toteutuu 3.–9.5. Työriidan sovittelu alkoi sovittelijan johdolla tällä viikolla.

OAJ, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Ammattiliitto Jyty antoivat kolmannen yksityistä opetusalaa koskevan lakkovaroituksen valtakunnansovittelijalle ja Sivistystyönantajille (Sivista) tänään 14.4. Lakko on 3.–9.5., mikäli sopuun ei päästä.

– Sivista on toimillaan pitkittänyt sekä sovittelun alkamista että estänyt täysin laillisia järjestöllisiä toimia. Pitkittämällä työriidan ratkaisua he tekevät hallaa kaikille neuvotteluosapuolille, sanoo OAJ:n neuvottelupäällikkö Eila Urpilainen.

– Meidän ja muiden työntekijäjärjestöjen mukaan lakkovaroitukset on annettu kaikkien sääntöjen mukaisesti ja on siten laillinen. Lakkoon on osallistuttava ja järjestöt kantavat kaiken vastuun lakosta.  

Kolmannessa lakkovaroituksessa on mukana 15 helsinkiläistä yksityistä koulua, jotka ovat mukana ensimmäisessä ja toisessa lakkoaallossa. Niiden lisäksi lakkouhka koskee Kalevan lukiota (Tampere) ja Tampereen yhteiskoulua. Lakon ulkopuolelle rajataan IB-lukioiden loppukokeiden toteuttamiseen vaadittavat välttämättömät työtehtävät.

Ensimmäinen ja toinen lakkouhka toteutuvat heti pääsiäisen jälkeen tiistaina 19.4. ja päättyy 26.4., mikäli lakkoa ei siirretä tai sopimusta synny. Myös kunta-alalla on lakonuhka 19.–25.4.

Lakkouhka koskee seuraavia kouluja: Apollon yhteiskoulu, Helsingin englantilainen koulu, Helsingin Saksalainen Koulu, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Helsingin Uusi yhteiskoulu, Helsingin yhteislyseo, Herttoniemen yhteiskoulu, International School of Helsinki, Kulosaaren yhteiskoulu, Lauttasaaren yhteiskoulu, Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio, Munkkiniemen yhteiskoulu, Oulunkylän yhteiskoulu, Pohjois-Haagan yhteiskoulu ja Töölön yhteiskoulu sekä Kalevan lukio ja Tampereen yhteiskoulu. 

Sovittelijan sovintoesitys hylättiin tänään

OAJ, JHL ja Jyty hylkäsivät sovittelija Jukka Ahtelan eilen antaman sovintoesityksen aiemmin tänään. Sovintoesitys oli tasoltaan sellainen, että OAJ:n tulo- ja palkkapoliittinen toimikunta sekä hallitus esittivät esityksen hylkäämistä.

Yksityisellä opetusalalla reilu 9 000 OAJ:n jäsentä

Yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten työehtosopimusten piirissä on yhteensä noin 9 400 OAJ:n jäsentä. Yksityisen opetusalan sopimusta sovelletaan yleissivistävien yksityiskoulujen lisäksi useissa ammatillisissa oppilaitoksissa ja lähes kaikissa ammattikorkeakouluissa, taiteen perusopetuksen ja vapaan sivistystyön oppilaitoksissa sekä muuan muassa kansanopistoissa ja urheiluopistoissa.  

Sivistan sopimukset koskevat opettajien ohella JHL:n ja Jytyn edustamaa oppilaitosten hallinto- ja tukipalveluhenkilöstöä.

 

Teksti: Milla Eronen

 

Lue lisää OAJ:n jäsenten virka- ja työehtosopimuksista

  • Mietityttääkö joku sopimusasia? Lisätietoja sopimusten sisällöistä löydät Työelämäoppaasta. Voit myös olla yhteydessä oman työpaikkasi luottamusmieheen.
  • OAJ neuvottelee-sivuilta löydät tuoreimmat uutiset sopimusneuvotteluista sekä usein kysyttyjä kysymyksiä. 
  • OAJ:n jäsenillä on yhdeksän virka- ja työehtosopimusta. Löydät sopimukset Työelämäoppaasta.
  • Somessa käytössä on aihetunniste #oajneuvottelee

Harkitsetko jäsenyyttä? Lue lisää jäsenyyden eduista ja liity!