• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Kunta-alan kolmas lakkovaroitus Ouluun ja Turkuun

15.03.2022 - 12.03 Uutinen
Kuvituskuva

Kunta-alalle annetaan jo järjestyksessään kolmas opetusalaa koskeva lakkovaroitus. Lakon piirissä ovat Oulun ja Turun kaupunkien palveluksessa olevat OAJ:n jäsenet, joita on noin 4 500.

OAJ ja neuvottelujärjestö JUKO antavat tänä keväänä jo kolmannen lakkovaroituksen. Lakkovaroitus koskee Oulun ja Turun kaupunkeja. Viime viikolla lakkovaroitus annettiin Jyväskylän ja Rovaniemen sekä Tampereen ja Kuopion kaupunkeihin. 

Ellei sopimusratkaisua synny, lakko toteutuu Oulussa ja Turussa 6.–7.4. Myös Julkisen alan unioni JAUn jäsenliittojen kunta-alalla työskentelevät jäsenet ovat samaan aikaan lakossa samoilla paikkakunnilla.  

Kivenä kengässä muun muassa palkkaohjelma

Kunta-alan sopimuksen neuvotteluja on jatkettu viime viikosta alkaen valtakunnansovittelijan johdolla. Kuntasektorin haasteena on erityisesti muista aloista jälkeenjäänyt palkkakehitys, johon työntekijäpuoli on tarjonnut ratkaisuksi palkkaohjelmaa.

— Palkkaohjelman avulla on mahdollista korjata vuosien varrella syntynyt epäoikeudenmukaisuus. Edellisen kerran tällainen laaja palkkaohjelma saatiin sovittua 2004–2007, mutta se ei kanna enää. Uusi monivuotinen palkkaohjelma mahdollistaisi opetusalan palkkojen nostamisen tavallisia yleiskorotuksia reilummin ja usean vuoden ajan, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen selventää.

— Ilman palkkaohjelmaa kuilu yksityisen ja kuntasektorin palkkojen välillä vain kasvaa. Se on epäreilua nykyisille opettajille mutta samalla se vähentää kuntien houkuttelevuutta työnantajana. Pahimmillaan se houkuttaa myös nykyisiä opetusalan ammattilaisia siirtymään pois kuntasektorilta, Luukkainen jatkaa.

— Tällä hetkellä jo monet kunnat ovat pulassa, koska niihin ei hae päteviä varhaiskasvatuksen opettajia, mutta eivät silti ole valmiita ratkaisemaan opettajapulaa esimerkiksi nykyistä korkeammalla palkalla, vaikka se ilmiselvästi ratkaisisi ainakin osan ongelmaa, OAJ:n neuvottelujohtaja Petri Lindroos ihmettelee.

Lakko on osa järjestöllisiä toimia

Lakon piirissä ovat ne OAJ:n jäsenet, jotka kuuluvat OVTES- ja KVTES-sopimukseen ja joiden työnantaja on kaupunki. Myös päiväkodin johtajat ja rehtorit kuuluvat lakon piiriin. Lakko ei kosketa koulutuskuntayhtymiä, joten OSAO:n työntekijät eivät ole lakon piirissä. Lakon ulkopuolelle on rajattu myös ne jäsenet, jotka ovat järjestäytyneet Opetusalan Ammattijärjestöön KEA ry:n (Koulutuksen esimiehet ja asiantuntijat) tai Opsia ry:n (Opetus- ja sivistystoimen asiantuntijat) kautta.   

Lakon aikana Oulun ja Turun kaupunkien palveluksessa olevat opettajat eivät mene työpaikalleen, eivät anna etäopetusta eivätkä hoida muitakaan työtehtäviään. Työnantaja pidättää palkan lakon ajalta, mutta OAJ maksaa jäsenilleen lakkoavustusta 180 euroa jokaista lakkopäivää kohti. Lakkoavustus on veronalaista tuloa, ja sitä pitää hakea erikseen OAJ:stä. Lakon piirissä olevat saavat OAJ:ltä erilliset ohjeet lähempänä. 

Lakko on laillinen toimenpide ja vastuun siitä kantaa ammattijärjestö. Työnantaja ei saa kohdistaa lakkoon osallistuviin minkäänlaista painostusta, eikä saa esimerkiksi tiedustella, onko työntekijä liiton jäsen tai onko tämä osallistumassa lakkoon.  

OAJ tavoittelee opettajille muun muassa ansiokehityksen turvaavia palkankorotuksia, monivuotista palkkaohjelmaa sekä työmäärän rajaamista. Lue lisää neuvottelutavoitteista. 

OAJ on koonnut vastauksia usein kysyttyihin lakkoaiheisiin kysymyksiin.

 

Lue lisää OAJ:n jäsenten virka- ja työehtosopimuksista

  • Mietityttääkö joku sopimusasia? Lisätietoja sopimusten sisällöistä löydät Työelämäoppaasta. Voit myös olla yhteydessä oman työpaikkasi luottamusmieheen.
  • OAJ neuvottelee-sivuilta löydät tuoreimmat uutiset sopimusneuvotteluista sekä usein kysyttyjä kysymyksiä. 
  • OAJ:n jäsenillä on yhdeksän virka- ja työehtosopimusta. Löydät sopimukset Työelämäoppaasta.
  • Somessa käytössä on aihetunniste #oajneuvottelee

Harkitsetko jäsenyyttä? Lue lisää jäsenyyden eduista ja liity!