• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

OAJ:n rahasto tukee opetushenkilöstön työhyvinvointia yli 1,5 miljoonalla eurolla

17.06.2022 - 13.53 Uutinen
Kuvituskuva

OAJ jakaa työhyvinvointirahastonsa avustuksina tänä vuonna yli 1,5 miljoonaa euroa. Summa jakautuu 54 kohteen kesken. Tukea myönnettiin hankkeisiin, jotka edistävät laajasti opettajien ja alan esihenkilöiden sekä heidän työyhteisöjensä työhyvinvointia.

Työhyvinvointirahaston tuen hakijoina oli OAJ:n yhdistyksiä ja OAJ:n jäsenten muodostamia yhteisöjä. Lisäksi tukea sai kaksi Pro gradu -työtä.

Avustussumma kasvoi tuntuvasti, sillä vuotta aiemmin, ensimmäisellä jakokierroksella 2021, rahasto jakoi noin miljoona euroa. Hakemuksia tuli tänä vuonna yli 200, ja haetun tuen yhteismäärä oli hieman yli 6 miljoonaa euroa.

– Hankkeisiin toivottiin mukaan entistä enemmän paikallisia työnantajia, sillä työhyvinvointi rakentuu työyhteisöissä. Emme tässä täysin vielä onnistuneet, mutta saimme kuitenkin työnantajien mukanaololle hyvän alun. Tähän tulemme kiinnittämään jatkossa entistä enemmän huomiota. Työhyvinvointi on yhteistoimintaa työpaikoilla, OAJ:n kehitysjohtaja Jari Cavernelis kertoo.

– Rahasto tukee hankkeita, jotka hyödyttävät laajasti jäseniämme eli koulutus-, kasvatus- ja opetusalan työntekijöitä ja työyhteisöjä. Hyvä hanke on suunnitelmallinen ja perusteltu, ja se täyttää yleiset ja painotetut hakukriteerit. Se saa vireille muutoksia työyhteisössä ja kohentaa työelämän laatua, Cavernelis kuvaa.

Jäsenten hyvinvoinnin edistäminen osa OAJ:n strategiaa

Jäsenten työhyvinvoinnin edistäminen on keskeinen osa OAJ:n strategiaa. Ajatuksena on, että rahaston tukemien hankkeiden avulla tieto hyvistä käytänteistä leviäisi alan työyhteisöstä toiseen.

Yli 50 000 euron hankkeista avustuspäätöksen teki OAJ:n hallitus ja tätä pienemmistä avustuksista päätti puheenjohtajisto. OAJ maksaa tuet syyskuun 2022 aikana, ja aikaa niiden käyttämiseen on myös ensi vuosi. Seuraava hakukierros on alkuvuodesta 2023.

OAJ:n valtuusto perusti työhyvinvointirahaston elokuussa 2020. Työhyvinvointirahasto voi käyttää tarkoitukseensa vain tuottovarojaan. Rahasto on osa OAJ:n varallisuutta. Varoja käytetään OAJ:n hallituksen vuosittain päättämän suunnitelman mukaisesti.

OAJ:ssa valittiin keväällä 2022 uusi valtuusto nelivuotiskaudelle. Tarkoituksena on, että se käy periaatekeskustelun rahaston toiminnasta ja tukiperiaatteista ennen seuraavaa hakukautta.

Tutustu 2022 tuen saajiin.