• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Valtuustovaalien ehdokasasettelu on päättynyt

18.01.2022 - 12.11 Uutinen
Kuvituskuva

OAJ:n nykyisen valtuuston nelivuotiskausi on tulossa päätökseensä. Kevään 2022 vaaleissa valitaan 150 henkilöä uuteen valtuustoon,. joka käyttää järjestön ylintä päätösvaltaa ja valitsee muun muassa toukokuussa ensi töikseen OAJ:lle uuden puheenjohtajan.

Marraskuussa alkanut ehdokasasettelu päättyi 15.1., kiitos kaikille mukaan lähteneille! Tällä kertaa vaaleissa otettiin uutena käyttöön sähköinen ehdolle asettuminen. Järjestelmän käyttöönotto ei sujunut toivotulla tavalla. OAJ:n vaalitiimi pahoittelee tästä aiheutunutta ylimääräistä vaivaa. Haasteisiin vastattiin vahvoilla tukipalveluilla, joten kaikki ehdolle halunneet siinä myös onnistuivat. Jäsenrekisterin suma saatiin purettua ennen vuoden vaihtumista, joten ruuhkalla ei ollut vaikutusta ehdolle asettumiseen. 

Mitä tapahtuu seuraavaksi? 

Vaalisihteerit käyvät parhaillaan läpi määräaikaan mennessä saapuneita valitsijayhdistyksiä ja vaaliliittoja sekä pyytävät tarvittaessa lisätietoja. Vaalisihteerit voivat tarkentaa tietoja 23.1. asti. Hyväksytyt ehdokkuudet lähtevät 24.1. vahvistettaviksi keskusvaalilautakunnille. Tammikuun lopussa ehdokkaille arvotaan numerot ja ehdokkaat sekä vahvistettu ehdokasmäärä julkaistaan. 

Ehdokkaat tutuiksi 

Ehdokkaat näkyvät keväällä oaj.fi-sivuston vaaligalleriassa, valtuuston aloitteesta käyttöön otettavassa vaalikoneessa ja Opettaja-lehden ehdokaslistauksessa. Jokaisella jäsenellä on siis mahdollisuus löytää juuri se omiin ajatuksiin ja arvoihin sopiva ehdokas, jota äänestää ennakkoon 28.2.–14.3. tai varsinaisina vaalipäivinä 4.–5.4.2022.  

Lisätietoja oaj.fi/valtuustovaalit 

Jaa