Aikuiskoulutus on täsmävastaus työelämän osaamistarpeisiin – ”Parasta on, kun onnistuu siirtämään ammattitaitoaan muille”

Ammatilliset aikuiskouluttajat tilkitsevät työllään joka päivä Suomen osaajapulaa ja edistävät työllisyyttä. Jukka Ronkainen saa arvokkaasta työstään paljon kiitosta koulutettavilta. Sopimusneuvotteluista hän toivoo ostovoimaa ja opetustyön houkuttelevuutta turvaavaa ratkaisua.

Joukossa on voimaa, ja sitä tarvitaan sopimusneuvotteluissa. Jukka Ronkainen kannustaakin kollegoitaan läpi Suomen liittymään OAJ:hin.

On aika päivittää vanha hokema uuteen muotoon: Ne opettavat, jotka hallitsevat ammatin ja osaavat lisäksi jakaa osaamistaan muille.

– Opettamisen lisäksi opettajan täytyy itse oppia koko ajan uutta ja pysyä oman alan kehityksen kelkassa. Logistiikka-ala on isojen muutosten äärellä, ja ollaan auttamatta jäljessä, jos opetus perustuu siihen, millaista työ oli vaikka viisi vuotta sitten. Uudet työtavat, lait ja standardit pitää hallita itse ennen kuin niitä voi opettaa muille, Jukka Ronkainen sanoo.

Ratkaisuja työelämän tarpeisiin

Ronkainen kouluttaa TTS Työtehoseuran palveluksessa varastoalan ammattilaisia esimerkiksi logistiikkakeskuksiin ja kaupan alalle. Opiskelijoista valtaosa on jo työelämässä olevia aikuisia.

– Tuntuu todella mielekkäältä pystyä omalla työllä vastaamaan niin suoraan yritysten osaamistarpeisiin. Koulutin juuri eräässä firmassa esimerkiksi kuormalavahyllystöjen tarkistamista, ja koulutuksen myötä yritys saa heti siihen hommaan päteviä tekijöitä.

Tuntuu todella mielekkäältä pystyä omalla työllä vastaamaan niin suoraan yritysten osaamistarpeisiin.

Hyvältä tuntuu myös koulutettavien positiivinen palaute.

– Parasta on se, kun onnistuu siirtämään omaa ammattitaitoaan ja osaamistaan muille. Usein kuulen kiitoksia siitä, että koulutus on auttanut opiskelijaa paljon tämän omissa työtehtävissä. Välillä entiset opiskelijat ovat pitkänkin ajan jälkeen yhteydessä ja pyytävät apua jonkin ongelman kanssa, kun koulutuksesta jäi mieleen, että osasin selittää heille asiat selkeästi, Ronkainen sanoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

jukka_ronkainen_esine-web.jpg

Opettajan työssä on tärkeää nähdä ja näyttää, mitä kenenkin on tärkeintä oppia.

Opettaja auttaa näkemään olennaisen

Opettajana Ronkaisella kulkee aina mukana laserpointteri. Sillä hän alleviivaa esimerkiksi esitysmateriaaleista kaikkein tärkeimpiä kohtia.

Tämä nykyajan karttakeppi toimii hänestä myös metaforana oman työn merkitykselle.

– Nykyaikana kaikki tieto on periaatteessa kenen tahansa saatavilla. Mutta opettaja on se, joka näyttää, mikä kenenkin on tärkeintä oppia. Pointterin avulla voimme esimerkiksi yhdessä palata siihen, mikä tästä kokonaisuudesta olikaan kaikista olennaisinta oivaltaa, ja siten edistää asian muistamista.

Ammattitaito välittyy kohtaamisissa

Ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Jukka Ronkainen ja hänen opettajakollegansa ympäri Suomen edistävät konkreettisesti työllisyyttä ja auttavat tilkitsemään maan osaajapulaa. Työ on erittäin tärkeää koko kansantalouden kannalta.

Ammattitaito syntyy ja kasvaa opettajan ja opiskelijoiden välisissä kohtaamisissa. Niille Ronkainen toivoisi enemmän aikaa. Nyt opettajien aikaa kuluu paljon paperitöihin ja byrokratiaan joka kerta, kun uusi opiskelija aloittaa.

Ammattitaito syntyy ja kasvaa opettajan ja opiskelijoiden välisissä kohtaamisissa. Niille Ronkainen toivoisi enemmän aikaa.

Luottamusmiehenä Ronkainen tietää, että tunne liiasta byrokratiasta ja sen kuormittavuudesta jaetaan laajasti.

– Vastuukouluttajalta voi mennä paperisotaan tuntikausia jokaista opiskelijaa kohti. Se kuormittaa ja turhauttaa, koska työn pihvi on opettaminen ja opiskelijoiden tukeminen.

Juttu jatkuu kuvan jäljeen.

jukka_ronkainen_mv01 web.jpg

Lähtökohtana sivistysvaltiossa pitää Ronkaisen mielestä olla se, että hintojen noustessa myös palkat nousevat.

Hintojen noustessa myös palkkojen pitää nousta

Turhautuminen paperitöihin voi pahimmillaan syödä työmotivaatiota ja johtaa siihen, että yhä useampi aikuiskouluttaja alkaa harkita alanvaihtoa. Ottajia olisi paljon bisneksen puolella.

– Kaikki omat kollegani ovat logistiikka-alan ammattilaisia, ja heistä jokainen voisi vaikka huomenna aloittaa työt alan firmassa ilman mitään ongelmia.

Jotta opetustyö säilyy houkuttelevana, pitäisi Ronkaisen mielestä parhaillaan käytävissä sopimusneuvotteluissa tulla tulos, joka huomioi lisääntyneen työkuorman ja kasvaneet elinkustannukset.

– Lähtökohtana sivistysvaltiossa pitää olla se, että palkalla tulee toimeen, ja että hintojen noustessa myös palkat nousevat. Kun palkka on kohdallaan, opettajalla on yksi huoli vähemmän, ja hän voi keskittyä opiskelijoiden ja opetuksen kehittämiseen.

Ison joukon ääni kuuluu

Neuvotteluissa jokainen jäsen tuo joukkovoimaa yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Ronkainen kannustaakin kollegoitaan läpi Suomen liittymään OAJ:hin.

– Joukossa on voimaa, ja sitä tarvitaan erityisesti nyt, kun työehtosopimus on umpeutumassa ja neuvotteluja käydään. Mitä enemmän meitä on, sitä paremmin äänemme kuuluu sopimusneuvotteluissa.

Teksti: Heikki Pölönen

Kuvat: Jarkko Mikkonen

Sopimusneuvotteluissa on kyse ammattilaisten arvosta.

Osaavat opettajat ovat edellytys osaavalle Suomelle, ja osaajia tämä maa nyt tarvitsee. Kevään sopimusneuvotteluissa mitataan Sivistysalan arvostusta opetusalan ammattilaisia kohtaan. Mitä opettajat itse ajattelevat työnsä ja osaamisensa arvosta? Entä mitä he odottavat kevään sopimusneuvotteluista? Viisi opettajaa vastaa haastatteluissa, jotka julkaistaan tammi-helmikuussa. Seuraa neuvotteluja ja tutustu kollegan ajatuksiin!

Seuraa neuvottelujen etenemistä

Uusimmat uutiset ja tiedotteet