• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Rehtori ohjaa, innostaa ja näyttää työyhteisölle suunnan

Kivimaan koulun rehtori Tuula Herkepeus näki opettajana, miten suuri merkitys opettajalla on lapsen kasvulle. Nyt rehtorina Tuula iloitsee siitä, että hänen ympärillään on sitoutunut ja motivoitunut työyhteisö. Päivittäistä työtä ohjaavat rohkeus, ystävällisyys, vapaus ja vastuu.

23.03.2021 Uutinen
Pianonsoiton opettaja: Oppiminen edellyttää tunnetta, että ollaan samalla puolella

Muusikkoperheeseen syntynyt Kari Tikkala on noussut urallaan palkituksi konserttipianistiksi. Muusikonura on opettanut paljon sellaista, josta hänelle on nyt hyötyä opettajana. Kari uskoo, että musiikin opiskelusta on paljon hyötyä ja iloa myös niille, jotka päätyvät urallaan muille aloille.

23.03.2021 Uutinen
Ammatillinen opettaja: Opiskelijoiden usko itseen kasvaa onnistumisen kokemuksista

Ammatillinen opettaja Kimmo Siuruainen sanoo sitoutumisen työhön lähtevän siitä, että ymmärtää, millaisen esimerkin hän opettajana antaa nuorille opiskelijoille. Ammattitaidon lisäksi opettajalta vaaditaan jämäkkyyttä, ymmärtäväisyyttä ja välillä huolenpitoakin.

23.03.2021 Uutinen
Yliopistonlehtori luottaa opetuksessaan konkretiaan ja korkeisiin tavoitteisiin

Kansantaloustieteen lehtori Jonas Lagerström sanoo, että tavoitteiden asettaminen korkealle motivoi opiskelijoita ja saa heidät työskentelemään ahkerammin. Opettajan tehtävänä on myös auttaa opiskelijoita ymmärtämään oma potentiaalinsa ja pääsemään eroon turhista ennakkoluuloista.

23.03.2021 Uutinen
Luokanopettaja: Ilman koulutusta ei ole sivistystä eikä toimivaa yhteiskuntaa

Joanna Lukkarila opettaa alakoululaisia keskellä muutosta sykkivää Helsingin kantakaupunkia. Hänelle opettajan työssä on puolustamisen arvoista sen perimmäinen merkitys: puolustaa yhteiskunnan tasa-arvoa ja tarjota oikeudenmukainen ja huolehtiva kasvuympäristö lapsille.

23.03.2021 Uutinen
Amk-opettaja: Parasta työssäni on nähdä opiskelijan ammatillinen kasvu

Kristiina Mutka-Vierula on pitkän uran tehnyt opettaja, joka haluaa työssään nostaa esiin yritteliäisyyden ja yhteisöllisyyden merkitystä. Parasta ammattikorkeakoulun opettajan työssä on edelleen se, kun näkee, miten oma työ sysää opiskelijan ammatillisen kasvun vauhtiin.

23.03.2021 Uutinen
Varhaiskasvatuksen opettaja: Pienten ihmisten opettaminen on iso asia

Varhaiskasvatuksen opettajalle Aleksi Vehmassalolle on tärkeää tarjota lapsille turvallinen lapsuus ja kasvuympäristö. Hänen työtään ohjaavat yhdenvertaisuus, lasten ilo ja työn merkityksellisyys. Alaa vaivaavaan opettajapulaan hänellä on mielessään selvä ratkaisu.

23.03.2021 Uutinen
Yt-neuvottelut päätökseen – Taideyliopisto vakinaisti 80 opettajan ja tutkijan tehtävää

Työtuomioistuimen päätös toi muutoksen määräaikaisten opetustehtävien perinteeseen. Myös urajärjestelmään sijoitetut lehtorin ja professorin tehtävät vakinaistetaan.

23.03.2021 Uutinen
Avointa viestintää ja altistuneiden kirjaamista

Työsuojeluvaltuutetut tuntevat työpaikkojen arjen. Tampereen seudun ammattiopiston Tredun koronaryhmän toiminnasta kertoo työsuojeluvaltuutettu Virva Läärä.

23.03.2021 Uutinen
Ammatillisten oppilaitosten reformi etenee – OAJ: lisää resursseja opetukseen ja opiskelijoiden tukeen

Ammatillisten oppilaitosten reformin tilannetta tarkastelleiden selvitysten mukaan sen toimeenpano on edennyt, mutta parannettavaakin löytyy. OAJ nostaa esiin erityisesti tarpeen uudistaa ammatillisten oppilaitosten rahoitusta ja vaatii, että opinto-ohjaajia ja erityisopettajia on palkattava lisää.

19.03.2021 Uutinen
OAJ vaatii aluehallintovirastoilta järeämpiä toimia päiväkotien koronan aiheuttamaan resurssipulaan

Aluehallintovirastojen on valvottava päiväkotien turvallisuutta tehostetusti ja vaadittava leviämisvaiheessa olevilla alueilla varhaiskasvatuksen järjestäjää noudattamaan turvallisuussuosituksia.

18.03.2021 Uutinen
Espoon sivistystoimen johtaja ja OAJ: koulut tarvitsevat kohdennettua koronalisää

Espoon sivistystoimen johtaja, pitkäaikainen Etelä-Tapiolan lukion rehtori ja opettaja Harri Rinta-aho tuntee koulujen arjen. Koronakriisin selättämiseksi tarvitaan lisärahaa opetukseen ja kasvatukseen sekä toimiva jälkihoito-ohjelma.

17.03.2021 Uutinen
Toisella asteella tarvitaan lisätukea oppimiseen koronan takia

Etätyöskentely on vaikeuttanut opiskelijoiden opintojen etenemistä toisella astella, osoittaa tiistaina julkistettu selvitys. Tuloksissa nousee selkeästi esiin, että poikkeusaika on kuormittanut opetushenkilöstöä ja lisännyt työmäärää. Nyt tarvitaan työssä jaksamista tukevia toimenpiteitä ja rahoitusta oppimisvajeiden paikkaamiseen. Samanaikaisen etä- ja lähiopetuksen kuormittavuus on otettava vakavasti, kun pohditaan etäopetuksen määrää jatkossa.

16.03.2021 Uutinen
Kevään ylioppilaskirjoitukset alkavat haastavassa ilmapiirissä

Tämän kevään ylioppilaskirjoituksissa riittää ratkottavaa opiskelijoiden lisäksi myös opettajille ja rehtoreille. Työkuormaa ovat lisänneet turvallisuuden varmistaminen, lisäkoepäivät ja ylioppilaskokeiden uusijoiden määrän merkittävä kasvu. Lukioiden uusiin tehtäviin tarvitaan myös resursseja.

16.03.2021 Uutinen
Aivotyökysely OAJ:n jäsenille

OAJ toteuttaa jäsenilleen yhteistyössä Työterveyslaitoksen kanssa aivotyökyselyn. Kyselyllä kerätään arvokasta tietoa aivotyön vaatimuksista sekä kuormitus- ja voimavaratekijöistä kasvatus-, opetus- ja tutkimusalalla työskenteleviltä. Kysely lähetettiin sähköpostilla 11  000 OAJ:n jäsenelle 15.3.

16.03.2021 Uutinen