• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

OAJ:ltä avoin kirje hallitukselle – ”Mikä on oikea palkankorotus opettajille?”

Jos poliitikot sekaantuvat palkkaneuvotteluihin, he joutuvat jatkossa esimerkiksi aina vaalien alla antamaan palkkalupauksia. Viisaampaa ja kestävämpää olisi uudistaa työmarkkinamallia keskeisten liittojen välisissä neuvotteluissa, toteaa OAJ:n puheenjohtaja avoimessa kirjeessä maan hallitukselle. Voit lukea OAJ:n puheenjohtajan Katarina Murron avoimen kirjeen maan hallitukselle kokonaisuudessaan alta.

Arvoisa Suomen hallitus, mikä on oikea palkankorotus opettajille?

Suomella on edessään monta haastetta. Meidän on vahvistettava julkista taloutta ja työllisyyttä sekä samaan aikaan nostettava oppimistuloksia ja koulutustasoa.

Nämä kulkevat käsi kädessä. Ilman koulutettuja opettajia ei ole osaamista, ja ilman osaamista talouden suunta ei käänny paremmaksi. 

Opettajien arvon pitää näkyä myös heidän palkassaan sekä asemassaan työmarkkinoilla.

Poliittisten päättäjien ei ole viisasta sekaantua palkkaneuvotteluihin. Jos sille tielle lähdetään, poliitikot joutuvat vaalien alla antamaan palkkalupauksia ja sopimusneuvottelujen aikana ottamaan kantaa palkankorotusten tasoon. Siksi kysyn teiltä arvoisa hallitus: mikä on oikea palkankorotus opettajille ja opetus- ja tutkimusalan ammattilaisille? 

Me OAJ:ssa olemme valmiita tekemään osamme vahvan ja menestyvän Suomen eteen. Työelämää pitää uudistaa, mutta tehdään se viisaasti ja kestävästi. 

  1. Neuvotellaan työmarkkinamallista keskeisten liittojen kesken. Tämä olisi paras ratkaisu työmarkkinoiden toimivuuden, sopimusjärjestelmän kehittämisen ja työrauhan turvaamisen kannalta. 

  2. Turvataan määräaikaisten työntekijöiden asema. Jos perusteettomat määräaikaiset työsopimukset mahdollistetaan, työntekijällä tulee olla oikeus irtisanoutua kertaluontoisesta perusteettomasta määräaikaisesta työsopimuksesta ilman irtisanomisaikaa. Määräaikaisten työsopimusten ketjuttaminen pitää kieltää. 

  3. Tuetaan osaamisen kehittämistä. Jos aikuiskoulutustuki lakkautetaan, sen tilalle tarvitaan korvaava tukimalli, jonka avulla esimerkiksi opettaja voi pätevöityä erityisopettajaksi. Lainapainotteisella tukimallilla ei osaajapula ratkea.

Suomen opettajien, tutkijoiden ja alan esihenkilöiden puolesta 

Katarina Murto  
puheenjohtaja 
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 

 

Tutustu tarkemmin OAJ:n ratkaisuehdotuksiin!

  • OAJ on julkaissut omat ratkaisuehdotuksensa työmarkkinamallin kehittämiseksi. Tutustu näkemyksiimme täällä!

  • Aikuiskoulutustukea ei pidä lakkauttaa ainakaan ennen kuin tilalle on saatu samanaikaisesti voimaan tuleva uusi tukimalli, joka kohdistuu entistä paremmin työvoimapula-aloille ja eniten koulutusta tarvitseville. Lue OAJ:n erityisasiantuntijan blogikirjoitus aiheesta tai pureudu lausuntoomme täällä.

  • OAJ perkasi hallitusohjelman tuoreeltaan ja kokosi yhteen OAJ:n jäseniin vaikuttavat kirjaukset.Tutustu listaan täällä!

 

Työmarkkinamallissa ratkaisujen hetket – OAJ vaikuttaa

  • Työmarkkinamallin kehittämistä koskevien lausuntojen määräaika päättyi maanantaina 8. tammikuuta.

  • Tiistaina 16. tammikuuta työministeri Arto Satonen järjestää tilaisuuden, johon on kutsuttu työmarkkinamallista keskustelleet tahot sekä valtakunnansovittelija. 

  • Keskiviikkona 17. tammikuuta pidetään ylimääräinen OAJ:n hallituksen kokous. Siellä käydään läpi senhetkinen tilanne ja tehdään päätöksiä mahdollisista jatkotoimista.

 

Öppet brev till regeringen – ”Vad är rätt löneförhöjning för lärare?”

Om politiker blandar sig i löneförhandlingarna måste de i framtiden exempelvis alltid i valtider ge lönelöften. Det vore klokare och mer hållbart att i stället reformera arbetsmarknadsmodellen i förhandlingar mellan centrala förbund, konstaterar OAJ:s ordförande Katarina Murto i ett öppet brev till regeringen.

Läs brevet nedan.
 

Ärade regering - vad är rätt löneförhöjning för lärare?

Finland står inför många utmaningar. Vi måste stärka den offentliga ekonomin och sysselsättningen samtidigt som vi höjer lärresultaten och utbildningsnivån.
De här går hand i hand. Utan utbildade lärare finns ingen kompetens och utan kompetens vänder inte ekonomin till det bättre.

Lärarnas värde måste synas både i deras löner och ställning på arbetsmarknaden. Det är inte förnuftigt att politiska beslutsfattare blandar sig i löneförhandlingarna. Om vi slår in på den vägen måste politiker ge lönelöften i valtider och under avtalsförhandlingar ta ställning till löneförhöjningsnivån. Därför frågar jag er, ärade regering: vad är rätt löneförhöjning för lärare och proffs inom utbildning och forskning?

Vi på OAJ är redo att göra vårt för ett starkt och framgångsrikt Finland. Arbetslivet måste förnyas, men låt oss göra det klokt och hållbart.

  1. Vi förhandlar om en arbetsmarknadsmodell mellan centrala förbund. Det här skulle vara den bästa lösningen för att säkerställa arbetsmarknadens funktion, att avtalssystemet utvecklas och att arbetsfreden tryggas.

  2. Vi tryggar ställningen för visstidsanställda. Om ogrundade tidsbegränsade arbetsavtal tillåts, bör arbetstagaren ha rätt att säga upp sig från visstidsanställningen utan uppsägningstid. Upprepade visstidsanställningar efter varandra bör förbjudas.

  3. Vi stödjer kompetensutveckling. Om vuxenutbildningsstödet avskaffas behövs en ersättande modell som möjliggör exempelvis för lärare att göra sig till behöriga speciallärare. En modell som betonar låntagande löser inte kompetensbristen.

För Finlands lärare, forskare och cheferna i vår bransch.

Katarina Murto   
ordförande
Undervisningssektorns Fackorganisation OAJ