Opettajan palkka koostuu kahdesta perusosasta: tehtävään sidotusta palkasta ja työkokemukseen perustuvista lisistä.
Opetusalalla työskentelvien palkkaan voivat vaikuttaa monet tekijät:
- sopimuksen mukainen vähimmäispalkka
- opettajan oma kelpoisuus
- tehtävän vaativuus
- työkokemus
- henkilökohtainen suoriutuminen
- kalleusluokka
- mahdolliset lisä- ja erityistehtävät
- työajan ylitykset (esim. ylitunnit)
- muut tekijät
Siksi yksittäisen opettajan tai esihenkilön palkan määrittäminen vaatii näiden kaikkien selvittämistä. Tällä sivulla ei yllämainituista syistä voida valitettavasti luetella yksittäisten opettajanimikkeiden palkkoja.
Oman vähimmäispalkkasi voit kuitenkin tarkistaa alta löytyvistä sopimuskohtaisista palkkataulukoista. Lisäksi voit jäsenenä hyödyntää palkkalaskuria, jolla voit selvittää omaa palkkaasi tarkemmin.
Mikäli tarvitset tarkennuksia tai laskenta-apua, voit olla yhteydessä omaan luottamusmieheesi tai OAJ:n toimistoon yhteydenottolomakkeen kautta.
Minkä sopimuksen mukaan työehtoni määräytyvät?
OVTES palkat ja palkkiot
Varhaiskasvatuksen sopimusala siirtyi Kunnan yleisestä työ- ja virkaehtosopimuksesta KVTES:stä Opetusalan työ- ja virkaehtosopimukseen OVTES:iin syyskuun 2021 alussa. Sopimusalasiirto tarkoittaa sitä, että nyt kelpoiset varhaiskasvatuksen opettajat, erityisopettajat ja päiväkodin johtajat ovat OVTES:ssa.
Jäsen, pysy kartalla palkastasi ja lataa tästä alta itsellesi kätevä palkkalaskuri (OVTES):
Kirjaudu, niin saat palkkalaskurin käyttöösi (OVTES)
Palkkataulukko yksityinen opetusala 2020–2022
Sivistystyönantajien yksityisen opetusalan palkat ja palkkiot 1.9.2022 alkaen (PDF)Sivistan yksityisen opetusalan palkat ja palkkiot 1.10.2023 lukien
Sivista, yksityisten ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten palkat ja palkkiot 1.9.2022 alkaen (PDF)Sivista, yksityisten ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten palkat ja palkkiot 1.10.2023 lukien
Avainotes-palkat 1.8.2022 lukienAVAINOTES 1.6.2023 lukienAVAINOTES 1.8.2023 lukien (F-osion uudet peruspalkat)AVAINOTES 1.12.2023 lukien
AVAINTES päiväkodit 1.5.2022, 1.6.2023 ja 1.12.2023
Yliopistot, opetus- ja tutkimushenkilöstön järjestelmä 1.6.2022 alkaen (PDF)Yliopistot 1.9.2023 lukien
Harjoittelukoulut 1.6.2022 alkaen (PDF)Harjoittelukoulut 1.9.2023 lukien
Harjoittelukoulujen ylituntipalkkiot 1.6.2022 alkaen (PDF)Harjoittelukoulujen ylituntipalkkiot 1.9.2023 lukien
Yksityisen sosiaalipalvelualan G-palkkataulukot 1.9.2022 alkaen (PDF)
Jäsen, pysy kartalla palkastasi ja lataa itsellesi kätevä palkkalaskuri (Sivista):
Kirjaudu, niin saat palkkalaskurin käyttöösi (Sivista)
Palkkataulukko, valtio 2023
Koulukodit 1.5.2023 alkaen (PDF)Opetushallituksen alaiset oppilaitokset 1.5.2023 alkaen (PDF)Pelastusopisto 1.5.2023 alkaen (PDF)Rikosseuraamusalan koulutuskeskus 1.5.2023 alkaen (PDF)
Palkkataulukko, valtio 2022
Koulukodit 1.6.2022 alkaen (PDF)Opetushallituksen alaiset oppilaitokset 1.6.2022 alkaen (PDF)Pelastusopisto 1.6.2022 alkaen (PDF)Rikosseuraamusalan koulutuskeskus 1.6.2022 alkaen (PDF)