Lapsuusmuistoihini kuuluu näky isoisästäni, joka lukee nojatuolissa kirjaa ja tekee siihen merkintöjä. Isoisästä, joka istuu työpöytänsä ääressä, ja kirjoittaa seuraavan teoksensa käsikirjoitusta, ja täyttää näin konseptipaperin toisensa jälkeen, kunnes sivuja on satoja ja käsikirjoitus on valmis luovutettavaksi kustantajalle.

Isoisäni oli professori Helsingin yliopistossa ja omisti koko elämänsä opetukselle ja tutkimukselle. Näin läheltä, kuinka työtunnit ja kärsivällinen työskentely muuttuivat aina uudeksi kirjaksi kodin suuressa kirjahyllyssä. ”Mieti aina todennäköisintä mahdollista ratkaisua”, hän neuvoi.

*

Uteliaisuus ja tiedonhalu ovat kautta ihmiskunnan historian kannustaneet ratkomaan suuria kysymyksiä. Tiede on myös riskinottoa. Ajatellaan vaikka kaukoputkensa kohti taivasta suunnannutta Galileo Galileita, dynamiitin patentoinutta Alfred Nobelia tai radioaktiivisuuden tutkimuksen uranuurtajaa Marie Curieta, josta tuli kaksinkertainen nobelisti.

Pysähdyn usein pohtimaan osaamisen ja tiedon merkitystä länsimaisessa yhteiskuntajärjestelmässämme. Osaaminen ja tieto rakentuvat yhteisöissä. Tästä kirjoittaa myös historioitsija Peter Burke teoksessaan Tiedon sosiaalihistoria Gutenbergistä Diderot’hon (2023). Hän muistuttaa, kuinka informaatio on raakaa ja käytännöllistä tietoainesta, kun taas ”sanalla tieto tarkoitetaan ajatustyöllä kypsennettyä, käsiteltyä tai systematisoitua tietoainesta”.

Osaaminen ja tieto rakentuvat yhteisöissä.

Pidän Burken muotoilusta ajatustyöllä kypsennetty tietoaines, sillä kypsentämiseen (tai peräti hauduttamiseen) liittyy aivan olennaisesti aika. Meillä tulee olla riittävästi aikaa. Sitä tulee olla koulunpenkillä, arjessa ja tutkijan työpöydän ääressä.

*

Suomen mittakaavassa suuria tutkimushankkeita haudotaan esimerkiksi Suomen Akatemian huippuyksiköissä. Akatemia valitsee yksiköt kansainvälisten arviointien ja tutkimuspoliittisten näkökohtien perusteella kahdeksaksi vuodeksi kerrallaan.

Arviointikriteereissä painavat tieteellinen laatu, uudistuminen ja vaikuttavuus. Vuosiksi 2026–2033 valittuja yksiköitä on kaikkiaan 11 ja niissä tutkitaan muun muassa soita, ilmastonmuutosta ja ennallistamista, avaruusresilienssiä, melioristisen kärsimyksen filosofiaa, kvanttimateriaaleja, ihmisen monimuotoisuutta ja neutronitähtifysiikkaa. 

Suomen Akatemian ja yliopistojen omien tutkimusohjelmien rinnalla suomalaiset säätiöt ja rahastot rahoittavat tutkimusta sadoilla miljoonilla euroilla vuodessa. Säätiöt myös ylläpitävät tutkimuslaitoksia, museoita ja residenssejä sekä rahoittavat hankkeita, joilla on merkittävää yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Se on valtava voimavara.

Tutkimuksen pitäisi luoda vahva pohja tiedolla johtamiselle ja perustellulle päätöksenteolle, kehitykselle ja kasvulle. Tutkitun tiedon hyödyntäminen on toimintamalli, joka kannattaa niin yrityksille kuin erilaisille yhteisöille, aina yhteiskuntien tasolle.

Tutkimuksen pitäisi luoda vahva pohja tiedolla johtamiselle ja perustellulle päätöksenteolle, kehitykselle ja kasvulle. 

Meillä Suomessa pitäisi siis vahvan koulutusjärjestelmämme ansiosta olla hyvät edellytykset ratkoa ongelmia ja puhua fiksusti vaikeistakin asioista. Mutta osaammeko me? Ja mihin kannattaisi kiinnittää huomiota?

Tarvitsemme laaja-alaista osaamista ja sivistystä, tieteestä keskustelemista, asiantuntemuksen monipuolista ja konkreettista käyttöä sekä kokemusten jakamista. Suomalaisten tieteentekijöiden onnistumisista kertomista. Yhteistä innostusta siitä, että myötävaikutamme ihmiskunnan osaamispääomaan luomalla polkuja nykyisille ja tuleville tieteentekijöille. Alasta riippumatta.

Tähän voivat vaikuttaa kaikki koulutuksen, oppimisen ja tutkimuksen kanssa työskentelevät tahot. Vaikka heti tästä päivästä alkaen.

*

Isoisäni Lars Pettersson (1918–1993) tutki suomalaista puukirkkoarkkitehtuuria. Useat hänen tutkimuskohteistaan ovat vuosikymmenten saatossa palaneet maan tasalle. Mutta tieto, dokumentaatio ja tutkimus säilyttävät ne tuleville sukupolville. Ja se isoisän neuvokin todennäköisimmän mahdollisen ratkaisun etsimisestä on toiminut oikein hyvin.

Susanna Pettersson

Dosentti Susanna Pettersson on Suomen Kulttuurirahaston toimitusjohtaja, joka puhuu tieteen, taiteen, kulttuurin ja laaja-alaisen sivistyksen puolesta. Ja käyttää aikansa lukemiseen ja liikkumiseen.

Ratkaisujen aika

• Ratkaisujen aika -blogisarja kokoaa yhteen näkökulmia osaamisen, koulutuksen ja sivistyksen merkityksestä Suomen tulevaisuudelle. Kirjoittajat edustavat maaliskuun lopussa järjestettävän Suuren kasvukeskustelun järjestäjätahoja. 
• Suuri kasvukeskustelu kokoaa 31.3. keskeiset politiikan, koulutuksen, yritysmaailman, kulttuurin, tieteen ja sivistyksen vaikuttajat tärkeiden tulevaisuusteemojen äärelle ja ratkaisemaan huolia, joita lasten ja nuorten arkeen ja tulevaisuuteen liittyy. Tilaisuutta voi vapaasti seurata striimin välityksellä.
• Lue lisää Suuresta kasvukeskustelusta ja osallistu ratkaisujen rakentamiseen järjestämällä osaamisdialogi: suurikasvukeskustelu.fi