Opetusalan näkökulmasta keskeistä on, että kelpoisuus- ja osaamisvaatimuksia ei väljennetä työvoimapulan tai hallinnollisen sujuvoittamisen nimissä. OAJ pitää tärkeänä, että sote-alan ammattihenkilöiltä edellytetään tehtävien vaatimaa riittävää suomen tai ruotsin kielen taitoa koko työuran ajan. Samalla kielikoulutuksen saatavuudesta on huolehdittava, jotta kansainvälisen työvoiman rekrytointi ja integroituminen työelämään voivat toteutua vastuullisesti.
Lausunnossa OAJ vastustaa lähihoitajien rekisteröintivelvollisuuden heikentämistä. Rekisteröinti varmistaa koulutuksen, kelpoisuuden ja ammattitaidon läpinäkyvyyttä sekä tukee valvontaa ja turvallista lääkehoitoa. Opetusalan kannalta ammattihenkilöaseman murentaminen voi välillisesti vaikuttaa myös koulutuksen sisältöihin, tutkintojen tasoon ja opetushenkilöstön kelpoisuusvaatimuksiin.
Painotamme, että uudistuksen vaikutukset koulutuksen laatuun, työntekijöiden oikeusturvaan, työssäjaksamiseen ja palvelujen turvallisuuteen on arvioitava nykyistä perusteellisemmin.
Katsomme, että ammattien sääntelyä tulisi ennemminkin vahvistaa ja myös kasvatus- ja opetusalalla esimerkiksi opettajan nimikesuojan ja opettajarekisterin avulla.