Tuloksia haulle "Työmarkkinat"
JHL ja Jyty ovat päättäneet kolmipäiväisestä lakosta, jolla ne puolustavat työntekijöiden työehtoja. Lakko vaikuttaa arkeen esimerkiksi turkulaisissa päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa. OAJ:n järjestöjohtaja muistuttaa, että OAJ:n jäsenet eivät tee lakon piiriin kuuluvaa työtä.
26.11.2019 UutinenTiedeministeri Hanna Kosonen kannattaa opettajarekisteriä koskevaa selvitystyötä. OAJ ja viisi tutkimuslaitosta ovat perustelleet opettajarekisterin tarvetta muun muassa sillä, että se lisäisi alan vetovoimaisuutta ja helpottaisi opettajatarpeen ennakointia.
18.10.2019 UutinenSubjektiivinen varhaiskasvatusoikeus kokopäiväisenä palautumassa ja suhdeluvut paranemassa, lasten osallistumisastetta pyritään nostamaan, palkkausta ponnistellaan paremmaksi sekä paljon muuta. Lastentarhanopettajapäivien avajaistilaisuus ja samalla liiton 100-vuotisjuhla Lahden Sibeliustalossa eri ohjelmanumeroineen oli kuin oodi ilolle.
21.09.2019 UutinenOAJ:n seminaarissa pohdittiin opettajankoulutuksen suuntaa. Opetusneuvos Armi Mikkola ja OAJ:n Jaakko Salo olivat yksimielisiä siitä, että opettajapulaan pitää vastata etenkin varhaiskasvatuksessa ja erityisopetuksessa.
06.09.2019 UutinenKesäkuussa 2019 aloittanut maan hallitus alkaa työmarkkinajärjestöjen kanssa etsiä keinoja, joilla työllisyysaste saadaan nousuun. Myös OAJ pitää tavoitetta tärkeänä ja on mukana hakemassa ratkaisuja kolmikannassa. Ratkaisun avaimet löytyvät koulutuksesta sekä riittävästi resursoiduista työllistymispalveluista.
18.06.2019 NäkemysOAJ:n työttömät jäsenet voivat nyt hakea viiden päivän mittaiseen verkkovalmennukseen säilyttääkseen työttömyysturvansa tason. OAJ:n ABC-työnhakuvalmennus täyttää niin sanotun aktiivimallin ehdot.
29.05.2019 UutinenSeuraavan hallituksen on tehtävä kaikkensa hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseksi, linjaa JUKO. Budjettiin on varattava rahat julkisen sektorin rahoittamiseen ja työntekijöiden palkankorotuksiin. Myös kuntien valtionosuusleikkaukset on lopetettava.
08.05.2019 UutinenViime vuosi oli talouden ja erityisesti työllisyyden kannalta iloinen yllätys. Vaikka talouden kasvuvauhti onkin huippuvauhdista laantunut, on talouskasvua luvassa seuraavillekin vuosille.
26.02.2019 BlogiKT Kuntatyönantajat ja palkansaajia edustavat pääsopijajärjestöt ovat ottaneet kantaa tulevaan hallitusohjelmaan. Järjestöjen tavoitteena on vakaa ja ennustettava kunta- ja maakuntatalous.
12.12.2018 UutinenJUKO on sopinut käyttävänsä työtaisteluoikeuttaan tarvittaessa myös koko neuvottelujärjestön voimin. Tämä on puheenjohtaja Olli Luukkaisen mukaan tarpeen, jos työnantajapuoli pyrkii edelleen heikentämään työntekijöiden asemaa.
19.11.2018 Uutinen