Yksityisellä opetusalalla uhkaa jo toinen lakko 13.–16. toukokuuta. Sen piirissä on yli 2 000 yksityisellä opetusalalla toimivaa seitsemällä paikkakunnalla ja lakossa ovat OAJ:n ohella mukana JHL ja Jyty. Yksityisen opetusalan lakon ensimmäinen vaihe oli 23.–23. huhtikuuta.
– OAJ ei todellakaan kevyin perustein mene lakkoon, mutta muuta vaihtoehtoa ei nyt jäänyt, sillä olemme hyvin kaukana Sivistysala ry:n kanssa palkkaratkaisun osalta, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto kertoo.
Yksityisissä kouluissa ja oppilaitoksissa toimivat OAJ:n jäsenet ovat erittäin huolissaan alan veto- ja pitovoimaisuudesta. Yksityisen opetusalan palkankorotukset ovat huomattavasti pienemmät ja uhkaavat jäädä merkittävästi pienemmäksi samaa työtä tekevien kuntien palveluksessa olevien opettajien kanssa.
– Viime vuosien palkkaratkaisut osoittavat merkittävän eron palkankorotusten suhteen. Yksityisen opetusalan korotustaso olisi vuosina 2022–2024 yhteensä -2,73 prosenttia pienempi, mikäli OAJ olisi hyväksynyt valtakunnansovittelijan palkankorotusehdotuksen vuodelle 2024. Kokonaisuudessaan palkankorotukset jäisivät jälkeen -5,53 prosenttia kunnan opetusalan palkankorotuksista vuoteen 2027 mennessä. Palkankorotukset Sivistan yksityisellä opetusalalla olisivat olleet edellisten ratkaisujen ja hylätyn sovintoehdotuksen mukaan yhteensä 7,9 prosenttia. Kunnan opetusalalla palkankorotukset ovat yhteensä 13,43 prosenttia, Murto vertaa.
– Tarvitsemme sellaisen palkkaratkaisun, jolla varmistetaan kelpoisten opettajien pysyvyys yksityisellä opetusalalla. Näinkin merkittävät palkankorotuserot eivät ole perusteltuja. Opettajilla on täsmälleen samat kelpoisuusvaatimukset ja molemmat toimialat, niin yksityinen kuin kunnallinen, toimivat julkisella rahoituksella, neuvottelujohtaja Petri Lindroos sanoo.
Murron mukaan OAJ ei ole ajamassa yksityisiä kouluja ja oppilaitoksia ahdinkoon, vaan haemme omaa, itsenäistä ratkaisua.
– Toivomme nyt yksityisen opetusalan työnantajilta ja Sivistalta ratkaisukykyä ja arvostusta opettajien työlle, jotta uutta lakkoa ei tarvittaisi, hän vetoaa.
OAJ vastustaa tiukasti lakisääteistä vientimallia
Katarina Murron mielestä yksityisen opetusalan neuvotteluja vaikeuttaa entisestään se, että maan hallitus valmistelee samaan aikaan lakisääteistä vientimallia.
Haluamme edelleen neuvotella työmarkkinamallista, joka ottaa huomioon naisvaltaisen julkisen ja julkisrahoitteisen sektorin. Lakitie vaikeuttaisi neuvotteluja merkittävästi jatkossa, eikä valtakunnansovittelijan toimivaltaa pidä lailla rajoittaa, Murto toteaa.
Lisää sopimusneuvotteluista
-
UutinenSopimusneuvottelut 21.05.2025Yliopistolaisille työehtosopimus – OAJ on tyytymätön ratkaisuun
-
UutinenSopimusneuvottelut 20.05.2025OAJ hylkäsi yliopistoja koskevan sovintoehdotuksen
-
UutinenSopimusneuvottelut 19.05.2025Sovintoesitys yliopistojen henkilöstön työehtosopimuskiistaan
-
UutinenSopimusneuvottelut 13.05.2025OAJ:n hallitus päätti laaja-alaisten erityisopettajien työaikajärjestelmää koskevan työryhmän perustamisesta
-
UutinenSopimusneuvottelut 12.05.2025Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoihin – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista
- Lisää ajankohtaista