Kajaanin ammattikorkeakoulusta vuoden oppilaitos – pieni suuri korkeakoulu vakuutti yhteisöllisyydellä ja ennakoivalla otteella

Kajaanin ammattikorkeakoulu täyttää erinomaisesti Vuoden oppilaitos -tunnustuksen keskeiset kriteerit: laadukkaan toiminnan, hyvinvoivan ja tasa-arvoisen yhteisön sekä vahvan osallisuuden ja yhteisöllisyyden kulttuurin. KAMK on vakiinnuttanut asemansa valtakunnallisena osaajana, ja se osoittaa ennakoivaa otetta koulutuksen kehittämisessä.

OAJ:n hallituksen nimeämä palkintoraati valitsee vuosittain Vuoden koulun, oppilaitoksen tai päiväkodin. Tämän vuoden hyvistä ehdokkaista voittajaksi valittiin Kajaanin ammattikorkeakoulu. KAMK on yhteisö, jossa viihtyvät sekä opiskelijat että henkilöstö.

– Siirryimme muutama vuosi sitten tiimiorganisaatioon. Yhteen tiimiin kuuluvat alan opettajat ja hankeasiantuntijat. Samalla vahvistimme lähiesihenkilötyötä. Tämä muutos on tuonut näkyviksi arjen tarpeet ja kehitysmahdollisuudet, joihin olemme suunnanneet kehityspanokset. Olemme selkeyttäneet tiimien tehtäviä ja muotoilleet tekemistä itsemme ja opiskelijoidemme näköiseksi, kertoo KAMKin rehtori Matti Sarén.

Uusia ja hyväksi havaittuja avauksia ovat esimerkiksi henkilöstön mentorointiohjelma sekä kampussenioritoiminta, joka on tuonut tukea etenkin kansainvälisille opiskelijoille.

– Olemme löytäneet tavan toimia monella tasolla toistemme työyhteisönä. Mentorointi tukee uusien työntekijöiden työn aloittamista. Kampusseniorit taas ovat luoneet keskusteluyhteyksiä opiskelijoihin, joilla on haasteita löytää omat vahvuutensa. Ennen kaikkea arvostamme ja kuulemme toistemme ajatuksia korkeakouluyhteisön rakentamisessa.

Ajan hermoilla

Palkintoraati kiitti vuoden oppilaitosta opetuksen kehittämisestä ja ennakoivasta otteesta. Uusien koulutusohjelmien avaaminen on osoitus kyvystä vastata muuttuviin koulutustarpeisiin.

– KAMKin tapaan toimia liittyy myös luontevasti toimiminen ajan hermolla. Huomioimme koulutuksen sisällölliset ja pedagogiset muutostarpeet. Tämä näkyy esimerkiksi pitkässä kehityskaaressa peliteknologioiden ja supertietokoneiden parissa. Olemme tottuneet olemaan mukana digitaalisten ratkaisujen kehittämisessä niin Digivisiossa kuin vaikkapa omassa oppimisalustassamme Edukamussa. Proaktiivinen ja tulevaissuuntautunut ote tekemiseen kuvaa kaikkia koulutusalojamme, kertoo rehtori Sarén.

Vuoden oppilaitos -voitto on tunnustus hyvin tehdystä työstä, mutta myös pienempien onnistumisten tunnistaminen on KAMKissa tärkeää.

– Korkeakouluyhteisömme kehittäminen on yhteinen asiamme. Olen kiitollinen siitä, että olemme löytäneet tavan tehdä sitä yhdessä siten, että uskallamme nostaa kehityskohteet esille ja ehdottaa kuinka niitä korjataan. Aina kun onnistumme, muistamme olla siitä kiitollisia. Siitä syntyy meidän pieni suuri korkeakoulumme, avaa Sarén vuoden oppilaitoksen yhteistä ajatusmaailmaa.

 

Vuoden koulu, oppilaitos tai päiväkoti -kilpailu 
 
Tunnustus on todistus suomalaisen koulu- ja kasvatusjärjestelmän korkeasta tasosta sekä hyvinvoivasta työyhteisöstä. Palkitsemisista päättää OAJ:n hallitus palkintoraadin esitysten pohjalta. Kilpailu on järjestetty ensimmäisen kerran 1991.

Vuoden koulu, oppilaitos tai päiväkoti -tunnustuksen saa yksikkö, jonka toiminta on laadukasta ja jossa viihtyvät sekä opettajat että oppilaat, opiskelijat tai päiväkodin lapset. 
Yksikön toiminnassa näkyy osallisuus, tasa-arvoisuus ja yhteisöllisyys.

Ehdotuksia palkinnon saajaksi voivat esittää OAJ:n valtakunnalliset piirit, opettajien ammattiyhdistykset sekä yksittäiset päiväkodit, koulut ja oppilaitokset.

Uusimmat uutiset ja tiedotteet