OAJ:n 50-vuotiskonsertti: Kaija Koo 14.10. Kuopiossa
OAJ:n 50-vuotisen taipaleen kunniaksi juhlimme jäsenten kanssa neljän eturivin artistin konserteissa. Lokakuussa OAJ:n jäsenille esiintyy Kuopion Musiikkikeskuksessa Kaija Koo bändeineen. Konserttiliput on varattu loppuun, mutta jäsenet voivat seurata tapahtuman verkkolähetystä.

Loppuvuodesta 2023 tulee kuluneeksi 50 vuotta OAJ:n perustamisesta. Sen kunniaksi tarjoamme jäsenlahjana Suomen eturivin artistien konsertteja. Kaija Koon konsertti Musiikkikeskuksessa alkaa klo 18 ja päättyy noin klo 19.30.
Kaija Koo on yksi Suomen menestyneimmistä ja rakastetuimmista artisteista. Taitava tulkitsija yhdistää musiikillaan sukupolvia ja hänen yleisönsä koostuu niin nuorisosta kuin vanhemmista kuulijoista, jotka ovat seuranneet artistin uraa alusta asti.
Kaija Koo on myynyt urallaan yli puoli miljoonaa albumia, voittanut ainoana artistina Emma Gaalassa kolme kertaa Vuoden naissolistin palkinnon, ollut mukana kahdella supersuositulla Vain Elämää -kaudella ja julkaissut useita legendaarisiksi muodostuneita hittikappaleita. Lisäksi hänen Hartwall Areenalla pidetyt superkonserttinsa vuosina 2014, 2015 ja 2018 ovat olleet kaikki loppuunmyytyjä.
Live-liput on loppuunvarattu – konserttia voi seurata myös etänä!
Lippujen varaaminen Kaija Koon konserttiin alkoi 1. syyskuuta. Liput on nyt varattu loppuun, mutta jäsenet voivat seurata konserttia myös etänä suorana lähetyksenä. Löydät linkin verkkolähetykseen alta, kun kirjaudut omilla jäsentunnuksillasi.
Lisätietoja muista 50-vuotisjuhlallisuuksista ja jäseneduista päivitämme osoitteeseen oaj.fi/50.
Musiikkitalon konsertti jäsenille – muista ottaa jäsenkortti mukaan!
Konsertti on tarkoitettu vain OAJ:n jäsenille. Jäsenyys voidaan tarkastaa tapahtumassa, joten kannattaa ladata puhelimeen OAJ:n sovellus, josta löytyy jäsenkortti.
Majoitustarjouksia OAJ:n jäsenille Kuopiossa 14.–15.10.2023
Jäsenkonsertin yhteydessä Original Sokos Hotel Puijonsarvi tarjoaa Kuopiossa majoitustarjouksia OAJ:n jäsenille. Tarjoushinta on yhden hengen huoneesta 125 euroa ja kahden hengen huoneesta 145 euroa.
Kannattaa toimia ripeästi, sillä hotelleista on varattu OAJ:lle tietty määrä kiintiöpaikkoja, joita tilaisuuden lähestyessä vapautetaan muidenkin varattavaksi. Kiintiöistä varaamattomat huoneet vapautuvat hotellin myyntiin 15.9.2023.
Tarjoushinnan saa syöttämällä varauskoodin, jonka löydät alta, kun kirjaudut sisään jäsentunnuksillasi.
yksittäiset varaukset nettisivulta osoitteesta www. sokoshotels.fi, puhelimitse numerosta +358 300 870 000 tai sähköpostilla osoitteesta sokos.hotels@sok.fi
Ryhmävaraukset (minimi 11 hlöä) puhelimitse numerosta 010 762 9500 tai sähköpostilla: sales.peeassa@sok.fi