• logo
  • logo
SuomiAreena

Ministerin ”eka kouluviikko” alkaa olla ohi – OAJ:ltä kiitosta koulutuspoliittiseen selontekoon tarttumisesta

15.07.2019 - 21.53 Uutinen
Kuvituskuva
Opetusministeri Li Andersson ehti puheensa jälkeen vaihtaa kuulumisia SuomiAreenaan osallistuneiden opettajien kanssa.

Opetusministeri Li Andersson haluaa nähdä Suomessa osaamistason ja koulutuksen tasa-arvon harppaavan eteenpäin. Tekojen tueksi ministeri lupaa koulutuspoliittisen selonteon, jota OAJ on pitkään kaivannut.

Porissa käynnistyneessä yhteiskunnallisessa keskustelutapahtumassa SuomiAreenassa vietettiin maanantaina avajaispäivää. OAJ:n omassa avajaistilaisuudessa liiton paikallisia aktiiveja ja päätöksentekijöitä oli paikalla toista sataa. Heitä kävi tervehtimässä myös opetusministeri Li Andersson.

– Tässä tehtävässä aloittamisesta on tullut aluksi vähän sellainen eka kouluviikko -olo. On ollut kihelmöivää jännitystä kaikesta uudesta, sanoi Andersson ja totesi olevansa sekä tyytyväisin että nöyrillä mielin uudesta tehtävästään.

Selonteko ”koulutusharppauksen” tueksi

SuomiAreenan aamupäivän avajaistilaisuuteen Porin Kauppatorilla Anderssonilla oli tuomisinaan uutinenkin. Hän kertoi, että hallitus tekee ja antaa eduskunnalle koulutuspoliittisen selonteon, jollainen on tehty Suomessa viimeksi vuonna 2006.

– Hallitusohjelmassahan on paljon yksityiskohtaisempia ja pienempiä osia, mutta selonteossa teemme suomalaista koulutusjärjestelmää ja osaamista vahvistavan tiekartan, joka annetaan myös eduskunnalle, Andersson toteaa.

Anderssonin mukaan Suomi tarvitsee osaamistason ja koulutuksen tasa-arvon ”koulutusharppauksen”.

Hänen mukaansa eduskunnalle annettavalla selonteolla on mahdollista osallistaa ja myös sitouttaa laajempi joukko yhteisen suunnan ja tavoitteiden taakse. Se valmistellaan parlamentaarisesti ja sidosryhmiä sekä asiantuntijoita kuunnellen.

– Se on myös keskusteluprosessi, jonka myötä toivon koulutuksen merkityksen nousevan yhteiskunnassa sen ansaitsemalle tasolle, ministeri totesi ensi vuoden aikana laadittavasta selonteosta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

olli-luukkainen-oaj-kickoff-by-hese-_1070x536.jpg

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kiitti kaikkia SuomiAreenan järjestelyissä mukana olleita oaj:laisia näiden tapahtuman eteen tekemästä työstä.

OAJ:lta kiitosta ja yhteistyön kättä

OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen mukaan selonteon käynnistäminen on hieno uutinen.

– Koulutuspoliittinen selonteko korostaa oikealla tavalla pitkäjänteisen ja yli hallituskauden mittaisen koulutuspolitiikan merkitystä ja tarpeellisuutta. Tällaista pitkäjänteistä ja tulevaisuuteen katsovaa koko koulutuspolun tarkastelua OAJ on jo vuodesta 2007 vaatinut, Luukkainen sanoo.

Selonteon laadintaan pääsevät osallistumaan kaikki poliittiset puolueet. Mukana ovat asiantuntijat ja sidosryhmät, mukaan lukien OAJ, jonka yhteistyötä Luukkainen ja OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka tarjosivat ministerille jo aiemmin päivällä tapaamisessaan Porissa.

– Pidämme tietenkin välttämättömänä, että OAJ on tiiviisti mukana selonteon taustavalmistelussa, siihen liittyvässä tiedonkeruussa sekä sen analyysissa, Luukkainen sanoo.

”Päättäjienkin syytä ymmärtää koulun muutos”

OAJ:n tapahtumat käynnistyivät heti SuomiAreenan avauspäivänä Kansalaistorilla, mutta järjestön ohjelmallisempi osuus alkaa toden teolla tiistaista alkaen.

Keskiviikkona avataan muun muassa OAJ:n pop up -koulu, jonka ideaa opetusministerinkin kehui puheessaan.

– Olen kuullut niin paljon vanhoihin koulumuistoihin nojaavia koulutuskantoja, että semmoiset pitäisi melkein kieltää! Meidän päättäjienkin pitäisi aina ymmärtää, että koulu, josta puhutaan, on muuttunut vuosien varrella paljon, Andersson sanoi puheensa päätteeksi, ja kiitti opettajia näiden tekemästä arvokkaasta työstä.

Teksti: Matias Manner

Kuvat: Heikki Pölönen

Kurkkaa SuomiAreenan tunnelmiin!

OAJ toi nykykoulun näyttävästi esille 15.–19.7.2019 Porissa järjestettävässä SuomiAreenassa, joka rikkoi aiemman kävijäennätyksensä. Tutustu verkossa SuomiAreenasta tehtyihin uutisiin tai katso keskustelujen tallenteita!

Uutiset ja tallenteet