• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Kunta-alan neuvottelut katkesivat

19.03.2020 - 16.36 Uutinen
Kuvituskuva

Kunta-alan työehtosopimusneuvottelut ovat katkenneet. Syynä neuvottelujen katkeamiseen ovat Jukon mukaan Tehyn ja Superin esittämät epärealistiset vaatimukset yli kymmenen prosentin palkankorotuksista.

Neuvottelut kunta-alan sopimuksista ovat katkenneet. OAJ:n ja Jukon puheenjohtaja on asiasta pettynyt.

– Nyt olisi tarvittu vakautta ja vastuunkantoa. Tilanne on kaikille osapuolille vaikea, OAJ:n ja Jukon puheenjohtaja Olli Luukkainen harmittelee.

Tarjolla oli yleisen linjan palkankorotukset ja kikyn poistoa

Jukossa nähdään neuvottelujen katkeamisen syyksi sitä, että Tehy ja Super esittivät koronaviruksen aiheuttamissa poikkeusoloissa epärealistisia vaatimuksia

Jukon ohella myös muut kuntaneuvotteluihin osallistuvat palkansaajajärjestöt pitävät tilannetta vastuuttomana. Neuvotteluissa oli tarjolla minimissään sama taso palkankorotuksiin kuin teollisuudessa ja vientialoillakin.

– Myös opettajille kuuluvat palkankorotukset olivat jo tarjolla, samoin kiky-tuntien poisto, mutta valitettavasti tämän episodin myötä asiat siirtyvät tulevaisuuteen, Luukkainen kertoo.

Neuvottelemalla olisi taattu työrauha

JUKO, JHL ja Jyty (JAU) sekä KT esittivät neuvotteluissa selkeitä ratkaisuja. Neuvotteluja olisi pitänyt jatkaa, jotta julkiselle sektorille olisi taattu työrauha.

JUKO ja JAU katsovat, että kahden vuoden sopimuksella ja riittävillä palkankorotuksilla olisi osoitettu arvostusta julkisen sektorin työntekijöille.

– Haluamme rauhoittaa työmarkkinatilanteen. Nykytilanteessa se on ainoa vastuullinen ratkaisu. Tilanne on täysin kohtuuton julkisen alan työntekijöille, järjestöjohtajat toteavat.

 

Kuva: Leena Koskela

 

Lue lisää OAJ:n jäsenten virka- ja työehtosopimuksista

  • Mietityttääkö joku sopimusasia? Lisätietoja sopimusten sisällöistä löydät Työelämäoppaasta. Voit myös olla yhteydessä oman työpaikkasi luottamusmieheen.
  • OAJ neuvottelee-sivuilta löydät tuoreimmat uutiset sopimusneuvotteluista sekä usein kysyttyjä kysymyksiä. 
  • OAJ:n jäsenillä on yhdeksän virka- ja työehtosopimusta. Löydät sopimukset Työelämäoppaasta.
  • Somessa käytössä on aihetunniste #oajneuvottelee

Harkitsetko jäsenyyttä? Lue lisää jäsenyyden eduista ja liity!