• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

OAJ lähtee vahvistamaan opettajuuden arvostusta – ”Yhdessä pystymme vaikka mihin”

19.11.2020 - 17.13 Uutinen
Kuvituskuva
OAJ:n valtuusto päätti talousarviossa satsata isosti opettajuuden arvostuksen vahvistamiseen. Arkistokuvassa valtuuston puheenjohtaja Anna Renfors. Kuva: Leena Koskela

OAJ käynnistää ensi vuonna hankkeen, jonka tavoitteena on vahvistaa opettajuuden arvostusta. Järjestö haluaa havahduttaa suomalaisia siihen, miten tärkeää OAJ:n jäsenten tekemä työ on koko yhteiskunnalle. Koko OAJ-yhteisön toivotaan innostuvan mukaan jo hankkeen suunnitteluvaiheessa.

OAJ:n valtuusto päätti tänään päättyneessä kokouksessaan ensi vuoden talousarviosta. Talousarviossa valtuusto päätti satsata isosti hankkeeseen, jonka tavoitteena on vahvistaa opettajuuden arvostusta. Taustalla on valtuuston edellisessä kokouksessa hyväksymään strategiaan kirjattu kehittymislupaus.
 
– Tuhannet OAJ:n jäsenet osallistuivat strategian valmisteluun. Heidän kommenteistaan nousi esiin tarve vahvistaa jäsentemme työn arvostusta. Sama viesti oli jo aiemmin noussut esiin lukuisista valtuutettujen puheenvuoroista ja ponsista, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoo.

Nyt jäsenten toiveeseen vastataan.

– Haluamme erityisellä hankkeella avata ja konkretisoida sitä, mikä tekee jäsentemme työstä niin tärkeää ja erityislaatuista ja miksi he ansaitsevat kansalaisten ja päättäjien arvostuksen ja julkisen tuen työlleen. Arvostuksen on näyttävä paitsi puheissa myös päättäjien teoissa, Luukkainen sanoo.

Haluamme erityisellä hankkeella avata ja konkretisoida sitä, mikä tekee jäsentemme työstä niin tärkeää ja erityislaatuista.

Jäsenten ääni esiin

Hankkeen on määrä ulottua ainakin vuoden 2022 puoliväliin saakka. OAJ:n toimistolta kokonaisuutta koordinoi viestintäpäällikkö Heikki Pölönen. Hän toivoo, että jäsenet innostuvat mukaan hankkeeseen heti alusta asti.

Jokainen OAJ:n jäsen on oman työnsä paras asiantuntija.

– Jokainen OAJ:n jäsen on oman työnsä paras asiantuntija. Siksi toivon, että saamme jo hankkeen valmisteluvaiheessa mukaan mahdollisimman monta OAJ:läistä. Se auttaa meitä pääsemään opettajuuden ytimeen ja tekemään kampanjan, jossa opettajien ääni oikeasti kuuluu ja jonka jäsenetkin kokevat omakseen, Pölönen sanoo.

”Yhdessä pystymme vaikka mihin”

Jotta kynnys osallistua olisi mahdollisimman matala, siihen tarjotaan hankkeen aikana erilaisia vaihtoehtoja. Jo nyt jokaista jäsentä kannustetaan vastaamaan kyselyyn, jossa pureudutaan opettajuuteen eri näkökulmista. Kyselyyn vastaaminen vie vain muutaman minuutin.

Osallistu valmisteluun vastaamalla kyselyyn viimeistään 13.12.2020! 
Kyselyn yhteydessä voi myös ilmoittaa, jos haluaisi olla tiiviimminkin mukana hankkeessa.
 
– Mieleen jäävän ja vaikuttavan markkinointikampanjan lisäksi toivon, että löydämme innostavia tapoja vahvistaa jäsenten ammattiylpeyttä ja rohkaista heitä kertomaan työnsä merkityksestä kahvipöydissä ja vaikkapa sosiaalisessa mediassa. 

Vaikuttavan markkinointikampanjan lisäksi toivon, että löydämme innostavia tapoja vahvistaa jäsenten ammattiylpeyttä.

Jos yksi tai kaksi tekee niin, se ei vielä vaikuta kovin monen suomalaisen arvoihin. Mutta OAJ:läisiä on kaikkiaan liki 120 000.

– Meitä on Suomen jokaisessa kunnassa, jokaisella koulutuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen työpaikalla ja jokaisessa sosiaalisen median kanavassa. Yhdessä pystymme vaikka mihin, Pölönen sanoo.

Uutta virtaa järjestön toimintaan

Hankkeeseen on ensi vuodelle varattu kaikkiaan 1,5 miljoonaa euroa.
 
– Summa on iso, mutta se tarvitaan, jotta saamme jäsenten äänen niihin kanaviin, joita suomalaiset seuraavat. Tässäkin hyödytään joukkovoimasta. Yhtä OAJ:n jäsentä kohti hankkeeseen on varattu ensi vuodelle reilu kymppi. Yksin se kymppi ei veisi kovin pitkälle arvostuksen lisäämisessä, mutta kun tehdään yhdessä, voimme tavoittaa miljoonat suomalaiset.

Yhtä OAJ:n jäsentä kohti hankkeeseen on varattu ensi vuodelle reilu kymppi.

Suurelle yleisölle suunnatun markkinointikampanjan lisäksi hankkeen tavoitteena on myös löytää järjestön toimintaan uudenlaisia toimintatapoja. Sellaisia, joista on iloa ja hyötyä pitkään hankkeen päättymisen jälkeenkin.
 
– OAJ:n yhdistyksissä tehdään koko ajan valtavan hyvää työtä jokaisessa Suomen kunnassa ja muissa koulutus-, kasvatus- ja tutkimusorganisaatioissa. Olisi hienoa, että onnistuisimme hankkeen lomassa luomaan yhdistystoimijoiden kanssa toimivia käytäntöjä esimerkiksi onnistumisten jakamiseen ja toisilta oppimiseen, onpa kyse kunnan politiikkaan vaikuttamisesta tai innostavista jäsentapahtumista, Pölönen sanoo.

Kaiken pohjana on jäsenten etu

Opettajuuden arvostuksen ja vetovoiman vahvistaminen on vain yksi kehittymislupaus OAJ:n strategiassa. Heikki Pölönen uskoo, että hanke voi tukea myös laajemmin strategian toteutumista, aina ydintehtävästä lähtien.

– Jos onnistumme vahvistamaan opettajuuden arvostusta, luomme edellytyksiä myös sille, että poliitikot tekevät jatkossa hyviä päätöksiä. Sellaisia, joiden ansiosta esimerkiksi työhyvinvointi lisääntyy ja jäsenillämme on mahdollisuus tehdä työnsä hyvin, Pölönen sanoo.

Hän muistuttaa, että poliitikkojen päätöksistä riippuu pitkälti myös se, millaiset ovat tulevien sopimusneuvottelujen asetelmat.
 
– Mitä useampi suomalainen ymmärtää, miten arvokasta työtä OAJ:läiset tekevät, sitä lähempänä olemme sitä, että työn vaativuus ja vastuullisuus näkyvät konkreettisesti työn arvossa. Siis jäsentemme tilillä.

Jäsen, osallistu hankkeen valmisteluun!

  • Osallistu hankkeen suunnitteluun jo nyt vastaamalla pieneen kyselyyn. Vastaaminen vie vain muutaman minuutin. Kysely on auki 13.12.2020 klo 23.59 saakka. Kyselyyn pääset tästä.

  • Kyselyn yhteydessä voit halutessasi osallistua myös arvontaan, jossa vastaajien kesken arvotaan viisi lahjakorttia Finlaysonille tai verkkokirjakauppaan (arvo 80 euroa / kpl).

  • Hankkeessa on määrä koota aiheesta innostuneista jäsenistä viestijäverkosto. Jos mukaan lähteminen kiinnostaa edes hiukan, niin kerro kyselyssä myös yhteystietosi, niin olemme viimeistään alkuvuodesta 2021 yhteydessä ja kerromme lisää.

  • Hankkeen suunnitteluun osallistetaan erikseen myös OAJ:n yhdistystoimijoita ja muita aktiiveja alkuvuodesta 2021.