• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Varhaiskasvatuksen opettaja sopimusalasiirrosta: ”Tätä on odotettu pitkään”

28.05.2020 - 16.08 Uutinen
Kuvituskuva
”Tuntuu siltä, että koulutuksellamme ja osaamisellamme on merkitystä”, varhaiskasvatuksen opettaja Susanna Jauhiainen pohtii sopimusalasiirron arvoa.

Varhaiskasvatuksen opettajat siirtyvät opettajasopimuksen eli OVTES:n piiriin vuonna 2021. Varhaiskasvatuksen opettaja Susanna Jauhiainen iloitsee OAJ:n vuosia tavoitteleman siirron onnistumisesta neuvotteluissa. Hänestä asia on merkityksellinen niin työn arvostuksen kuin palkkauksenkin kannalta.

Tätä on odotettu pitkään. Näin varhaiskasvatuksen opettaja ja kasvatustieteen maisteri Susanna Jauhiainen tiivistää varhaiskasvatuksen opettajien ajatukset siitä, että heidän työnsä ehdoista sovitaan vastedes samassa sopimuksessa kuin muidenkin opettajien.

– Varhaiskasvatuksen opettajat ottavat tämän tiedon vastaan varmasti ilahtuneina – mutta myös yllättyneinä, sillä tätä on odotettu niin pitkään, Jauhiainen sanoo.

Lue myös uutinen: Tältä näyttää uusi KVTES

 

Siirtoa on tavoiteltu vuosien ajan

Varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien sekä päiväkodin johtajien sopimusalasiirto  KVTESista  OVTESiin  toteutuu  1.9.2021 lukien.

Tämä on ollut tavoitteena OAJ:ssa jo pitkään, ja siirtoa on pohjustettu monta vuotta. Juuri päättyneellä neuvottelukierroksella se oli yksi päätavoitteista.

– Tästä tulee arvostettu olo. Tuntuu siltä, että koulutuksellamme ja osaamisellamme on merkitystä, ja sillä, että päiväkodeissa työskentelee pedagogisesti koulutettuja opettajia. Siirto vahvistaa ajatusta siitä, että varhaiskasvatusjärjestelmä on yhtä lailla koulutuspolkua, Jauhiainen kuvailee.

 

Koko koronakevät lähiopetuksessa

Varhaiskasvatuksen opettajista suurin osa on tehnyt työtään lähiopetuksessa koko koronakevään ajan. Työ on ollut aiempaa kuormittavaa ja työturvallisuus aiheuttaa huolta. Lapsiryhmässä tehtävässä työssä ei ole mahdollista pitää turvallisia etäisyyksiä.

OAJ:n kyselyyn vastanneista varhaiskasvatuksen opettajista yli puolet oli sitä mieltä siitä, että työn tekeminen päiväkodissa ahdistaa ja pelottaa koronan takia.  

– Olemme kentällä lasten kanssa kuten ennenkin. Osalla on huolta omasta ja läheisten terveydestä, Jauhiainen kertoo.

Nopeasti muuttuvat viranomaisohjeistukset tuovat työhön epävarmuutta.

– Otamme päivän kerrallaan, että mitäs huomenna ohjeistetaan. Läpi kevään olemme toteuttaneet arkea normaalisti mutta pienemmällä lapsimäärällä, ja laatineet lisäksi etäopetusmateriaaleja.

 

Koulutuksen tulisi näkyä palkassa

Jauhiainen toivoo, että varhaiskasvatuksen opettajien palkkoja saadaan jatkossakin neuvoteltua lähemmäs muun opetusalan palkkatasoa, kun kaikilla kuntien opettajilla on nyt yhteinen sopimus.

– Toivoisin, että sopimusalasiirto alkaa näkyä myös palkassa esimerkiksi niin, että maisterintutkintoni nostaisi palkkaani. Ja että koulutuksestamme ylipäätään maksettaisiin. Nyt epäpätevä opettaja saa työstä saman palkan kuin minä maisterina, Jauhiainen muistuttaa.

 

Lue lisää OAJ:n jäsenten virka- ja työehtosopimuksista

  • Mietityttääkö joku sopimusasia? Lisätietoja sopimusten sisällöistä löydät Työelämäoppaasta. Voit myös olla yhteydessä oman työpaikkasi luottamusmieheen.
  • OAJ neuvottelee-sivuilta löydät tuoreimmat uutiset sopimusneuvotteluista sekä usein kysyttyjä kysymyksiä. 
  • OAJ:n jäsenillä on yhdeksän virka- ja työehtosopimusta. Löydät sopimukset Työelämäoppaasta.
  • Somessa käytössä on aihetunniste #oajneuvottelee

Harkitsetko jäsenyyttä? Lue lisää jäsenyyden eduista ja liity!


Teksti: Veera Nuutinen

Kuva: Jarkko Mikkonen

Koronavirus: Ohjeita ja tietoa poikkeusoloista

  • OAJ kokoaa verkkosivuilleen vastauksia jäsenten koronavirusta koskeviin kysymyksiin. Tutustu: oaj.fi/koronavirus
  • Opetus- ja kulttuuriministeriö viestii koronaviruksesta ja siihen varautumisesta täällä.
  • Opetushallitus julkaisee verkossa ohjeita ja tukimateriaalia opettajille sekä opetuksen ja koulutuksen järjestäjille. Tutustu täällä!
  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos seuraa koronavirustilannetta ja vastaa kysymyksiin. Tutustu THL:n tilannekuvaan ja usein kysyttyihin kysymyksiin!
  • Työterveyslaitos ohjeistaa työpaikkoja koronavirusepidemian ehkäisemisestä. Tutustu ohjeisiin!