OAJ, JHL ja Jyty ilmoittivat kaksipäiväisestä lakosta 8.4. Neuvottelut Sivistan kanssa olivat jumissa eikä neuvottelutulosta ollut näköpiirissä. Kiistaa ryhtyi ratkaisemaan valtakunnansovittelija, joka jätti sovintoehdotuksensa 18.4. OAJ hylkäsi sen 19.4., mikä tarkoitti samalla, että kuuttatoista yksityistä koulua ja oppilaitosta koskeva lakko toteutui 23.–24.4.
– Jatkamme sovittelua ratkaisuhakuisina, kuten olemme toimineet tähänkin asti. Sovittelijan ehdotus ei ollut riittävä palkankorotustasoltaan. Katsotaan nyt, onko Sivistalla tai sovittelijalla esittää uusia ehdotuksia, joista voisi löytyä ratkaisun siemeniä, OAJ:n neuvottelujohtaja Petri Lindroos toteaa.
– OAJ on johdonmukaisesti edellyttänyt, että sopimusratkaisun on turvattava alan palkkakilpailukykyä, jotta yksityinen opetusala houkuttaa vastakin korkeasti koulutettuja ja kelpoisia opettajia, hän tähdentää.
Sivistan yksityisellä opetusalalla työskentelee noin 5 000 OAJ:n jäsentä. Aiemman työehtosopimuksen voimassaolo päättyi maaliskuun lopussa, mutta sen ehtoja sovelletaan, kunnes uusi sopimus aikanaan tulee voimaan.
Sovittelu ei koske Sivistan ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten työehtosopimusta. Sitä koskevat neuvottelut ovat yhä kesken.
Lisää sopimusneuvotteluista
-
UutinenSopimusneuvottelut 21.05.2025Yliopistolaisille työehtosopimus – OAJ on tyytymätön ratkaisuun
-
UutinenSopimusneuvottelut 20.05.2025OAJ hylkäsi yliopistoja koskevan sovintoehdotuksen
-
UutinenSopimusneuvottelut 19.05.2025Sovintoesitys yliopistojen henkilöstön työehtosopimuskiistaan
-
UutinenSopimusneuvottelut 13.05.2025OAJ:n hallitus päätti laaja-alaisten erityisopettajien työaikajärjestelmää koskevan työryhmän perustamisesta
-
UutinenSopimusneuvottelut 12.05.2025Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoihin – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista
- Lisää ajankohtaista