Ammatillisen koulutuksen jatkuvaa oppimista valmistellut työryhmä luovutti raporttinsa juhlallisesti Säätytalolla opetusministeri Adlercreutzille 5.5.2026. OAJ:n edustaja oli yhtenä ryhmän jäsenenä laatimassa raportin esityksiä.
Tärkeimpänä avauksena raportissa on toisen asteen tutkinnon jo suorittaneiden ohjaamista suorittamaan ensisijaisesti ammatti- ja erikoisammattitutkintoja, tutkinnon osia ja näistä muodostuvia osaamiskokonaisuuksia. Yleisesti työryhmän esitykset korostavat työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin vastaamista ja työvoiman saatavuutta. Lähtökohta on ymmärrettävä – mutta ei riittävä.
Osaamis- ja koulutustason nosto vaatii pitkäjänteistä politiikkaa
Jatkuva oppiminen ei ole vain keino turvata osaavaa työvoimaa, vaan myös tapa vahvistaa väestön osaamis- ja koulutustasoa, yhdenvertaisuutta ja mahdollisuuksia pitkiin työuriin. Tämä ulottuvuus on kirjattu ammatillisen koulutuksen perustehtävään, mutta työryhmän ehdotuksissa se ei saanut ansaitsemaansa painoarvoa.
Oppimisen mahdollisuudet eivät saa riippua siitä, missä elämäntilanteessa ihminen on tai millainen hänen maksukykynsä sattuu olemaan.
Jos jatkuva oppiminen halutaan aidosti koko väestöä palvelevaksi kokonaisuudeksi, julkisen koulutusjärjestelmän roolia ja rahoitusta on vahvistettava ja rahoitus tulee olla paremmin ennakoitavissa. Pelkkä koulutustarjonnan kohdentaminen tai markkinaehtoisuuden lisääminen ei ratkaise ongelmia, jos seurauksena on koulutukseen pääsyn eriarvoistuminen. Oppimisen mahdollisuudet eivät saa riippua siitä, missä elämäntilanteessa ihminen on tai millainen hänen maksukykynsä sattuu olemaan.
Ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittäminen – joustavuutta, ei kaventamista
Työryhmän esityksissä ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittäminen painottuu tutkintoja pienempiin kokonaisuuksiin, tutkinnon osiin ja osaamiskokonaisuuksiin. Tässä on tunnistettavissa aitoja mahdollisuuksia.
Järjestelmän joustavoittaminen voi tukea erityisesti työelämässä jo olevien osaamisen päivittämistä ja helpottaa opiskelun yhdistämistä arkeen. Joustavoittaminen voisi johtaa myös kehitykseen, jossa tutkinnot sirpaloituvat, osaaminen kaventuu tai koulutustason nousu hidastuu. Tästä syystä kokonaisten tutkintojen merkitys koulutustason nostamisessa on edelleen järkevää. Tutkinnon osien tulee toimia ensisijaisesti polkuina tutkintoon, ei pysyvinä vaihtoehtoina sille. Tämä edellyttää myös sitä, että koulutuksen järjestäjillä on riittävät resurssit ohjata opiskelijoita pitkäjänteisiin ja tavoitteellisiin opintopolkuihin.
Koulutuksen maksuttomuus on jatkuvan oppimisen peruskysymys
Työryhmän esityksissä korostuvat yksityisen rahoituksen kasvattaminen ja markkinaehtoisten koulutuspalveluiden roolin vahvistaminen. Koulutuksen rahoituksesta kannattaa käydä avointa keskustelua, mutta maksuttomuus on edelleen paras tae koulutuksen saavutettavuudelle.
Aikuisille, joilla on heikompi työmarkkina-asema tai matalampi koulutustausta, maksullisuus muodostaa helposti kynnyksen koulutukseen osallistumiselle. Jos jatkuvan oppimisen malli rakentuu yhä vahvemmin maksukyvyn varaan, koulutukseen osallistuminen kasautuu entistä enemmän niille, joilla on jo valmiiksi vahva asema. Tämä kehitys lisää eriarvoisuutta ja heikentää juuri niiden ihmisten mahdollisuuksia, joiden osaamisen kehittäminen olisi yhteiskunnan kannalta kaikkein tärkeintä.
Aikuisille, joilla on heikompi työmarkkina-asema tai matalampi koulutustausta, maksullisuus muodostaa helposti kynnyksen koulutukseen osallistumiselle.
Jos emme halua ammatillisen aikuiskoulutuksen jakautuvan tulevaisuudessa kahteen kerrokseen: maksuttomaan perustarjontaan ja maksulliseen ”laadukkaampaan” koulutukseen, tulee julkisen puolen rahoituksesta huolehtia.
OAJ:n näkökulmasta osaamis- ja koulutustason nosto vaatii nykyistä laajempaa ja pitkäjänteisempää otetta. Tutkinnon jo suorittaneilla on oikeus ja tarve kehittää osaamistaan, vaihtaa alaa ja syventää ammattitaitoaan. Koulutusjärjestelmän ei tule lukita ihmisiä aiempiin valintoihinsa, vaan tukea työuran aikaisia siirtymiä ja ammatillista uudistumista.
Rahoituspohjan laajentaminen
Koulutuksen järjestäjien rahoituspohjan laajentaminen nousee esityksissä keskeiseksi ratkaisuksi tilanteessa, jossa julkinen rahoitus kiristyy ja koulutustarpeet monipuolistuvat. Rahoituspohjan laajentamista on kuitenkin lähestyttävä koulutuksen perustehtävästä käsin, ei markkinoiden ehdoilla. Tilanne, jossa koulutuksen järjestäjät joutuisivat kilpailemaan markkinoilla koulutuksellisen tasa-arvon kustannuksella, ei ole hyväksyttävä.
Raportissa työryhmä korostaakin julkisesti rahoitetun koulutuksen ja markkinoilla tapahtuvan koulutuksen rajan selkeyttämistä. Rajanvedon on oltava oppijan näkökulmasta ymmärrettävä ja oikeudenmukainen. Yksilön kannalta, mahdollisuus kouluttautua ei saisi olla riippuvainen omasta maksukyvystä tai työnantajan halukkuudesta investoida osaamiseen.
Lopulta kyse on arvovalinnasta. Jatkuva oppiminen ei ole vain työvoimapolitiikkaa, vaan sivistyspoliittinen kysymys, joka liittyy tasa-arvoon, ammatilliseen kasvuun ja yhteiskunnan kestävään kehitykseen.
