Lausunto lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen lakimuutoksista

OAJ lausui sosiaali- ja terveysvaliokunnalle hallituksen esityksestä, joka koskee lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamista. Kotihoidon tuen maksamiseksi edellytettäisiin, että tuen saaja on asunut Suomessa vähintään kolme vuotta. Tuki maksettaisiin lasta pääasiallisesti hoitavalle.

Pidämme esityksen taustalla olevia tavoitteita – maahanmuuttajataustaisten perheiden kotoutuminen, vanhempien työllistyminen sekä lasten varhaiskasvatukseen osallistumisen edistäminen – tärkeinä ja tavoiteltavina, mutta hallituksen esityksessä esitettyjä keinoja ongelmallisina ja lasten ja perheiden yhdenvertaisuutta heikentävinä. Jäisi myös varsin epävarmaksi, saavutettaisiinko esitetyillä keinoilla tuloksia, joita tavoitellaan. Sen sijaan on riski, että esitetyillä muutoksilla lapsiperheköyhyys ja lasten ja perheiden eriarvoisuus lisääntyvät.

Pidämme tärkeänä, että lasten osallistumista pedagogiseen päiväkotien varhaiskasvatukseen edistetään varhaiskasvatuksen laatu varmistaen kaikkien Suomessa asuvien lasten osalta yhdenvertaisesti keinoin, jotka eivät ole syrjiviä. Kannusteet, jotka heikentävät perheiden nuorinta lasta vanhempien alle kouluikäisten lasten kunnalliseen varhaiskasvatukseen osallistumista, tulisi karsia,  ja perhevapaajärjestelmää ja lasten hoitotukijärjestelmää tarkastella ja uudistaa suunnitelmallisesti kokonaisuutena.

Muutoksiin, joiden oletetaan lisäävän varhaiskasvatukseen osallistumista, on kohdennettava tarvittavat taloudelliset resurssit, myös varhaiskasvatuksen opettajien ja opettajankoulutuksen tarve ennakoiden.

Lasten kielen kehityksen ja kotimaisen kielen oppimisen varmistamiseksi päiväkodeissa on oltava koulutettu ammattitaitoinen opetushenkilöstö, jolla on laadukas kotimaisen kielen osaaminen varhaiskasvatussuunnitelman mukaiseen pedagogiseen, tavoitteelliseen ja suunnitelmalliseen lasten kielellisen kehityksen ja kielen oppimisen edistämiseen sekä tukemiseen. Varhaiskasvatukseen tulee säätää opetuskielestä sekä opetuskielen kielitaitovaatimus varhaiskasvatuksen opettajille, erityisopettajille sekä päiväkodin johtajille, vastaavalla tavalla kuin näistä on säädetty esi- ja perusopetuksessa.

Lataa ja lue koko lausunto (PDF)

Uusimmat lausunnot