Työnantajilla on velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Se myös kannattaa.
Kun työpaikoilla tuetaan ja arvostetaan moninaisuutta, työhyvinvointi kasvaa ja työntekijät pystyvät antamaan työssä parhaansa ja uskaltavat hakea luovasti uudenlaisia ratkaisuja haasteisiin. Vuorovaikutus ja tiimityö paranevat, ja mielikuva työnantajasta kehittyy myönteisemmäksi. Tämä lisää sitoutuneisuutta ja työpaikanhoukuttelevuutta.
On myös hyvä olla armollinen ja utelias. Olennaista ei ole heti tietää ja ymmärtää kaikkea esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Olennaista on halu oppia, tarkastella omiakin asenteita ja ennakkoluuloja sekä toimia sen eteen, että ketään ei omalla työpaikalla syrjitä.
Olennaista on halu oppia, tarkastella omiakin asenteita ja ennakkoluuloja sekä toimia sen eteen, että ketään ei omalla työpaikalla syrjitä.
Lauantaina Helsingissä järjestetään Suomen suurin pride-tapahtuma. Helsingin pride-kulkueeseen osallistui viime vuonna poliisin arvion mukaan noin 70 000–80 000 ihmistä. Tänäkin vuonna kulkue kokoaa yhteen suuren joukon sateenkaariyhteisöön kuuluvat henkilöt ja heidän liittolaisiaan, jotka pitävät tärkeänä edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia.
OAJ:laisia on mukana marssilla. Liity ihmeessä mukaan!
Tietoa pride-kulkueen aikataulusta ja reitistä löydät Helsinki priden sivuilta
Viikko tarjoaa myös tietoa ja tilaisuuksia oppia. Keskiviikkona palkansaajien keskusjärjestöjen seminaarissa keskustellaan siitä, näkyvätkö sateenkaaren värit työelämässä.
Seminaarissa etsitään vastauksia muun muassa siihen, voiko työpaikalla tapahtuvaan syrjintään puuttua tehokkaasti ja onko sateenkaariperheillä samanlaiset oikeudet työelämässä kuin muilla perheillä.
Tutustu seminaariin ja seuraa vaikka kotisohvalta käsin!
Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen ei saa rajoittua yhteen viikkoon tai kuukauteen. Sen tulee olla luonteva osa työelämää ja jokaista työpäivää. Jokaisella tulee olla oikeus olla oma itsensä ja kunnioittaa muita.
hdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen ei saa rajoittua yhteen viikkoon tai kuukauteen.
Hyvää pridea ja yhdenvertaista työelämää kaikille!
Katarina Murto
OAJ:n puheenjohtaja
Twitterissä @KatarinaMurto
- OAJ:läisiä marssii lauantaina 1.7. esimerkiksi keskusjärjestöjen blokissa. Marssilla on mukana myös Sateenkaariopettajat ry.
- Tutustu myös Akavan ja jäsenliittojen yhteiseen Avoin tiedolle -kampanjaan.
Lisää blogikirjoituksia
-
BlogiKoulutuksen laatu 09.06.2025Ongelmat tiedetään ja ratkaisuja löytyy – nyt päättäjien pitää korjata ammatillinen koulutus
-
BlogiOppimisen tuki 08.06.2025Syksyllä oppimisen tuki muuttuu – mitä se tarkoittaa opettajan kannalta?
-
BlogiKoulutuksen rahoitus 30.05.2025Koulutuksen erityissuojeluksen lyhyt historia – hallituskauden päätöksillä leikataan koulutuksesta jopa puoli miljardia euroa
-
BlogiJärjestö 20.05.2025Uusi nimike, sama tärkeä tehtävä – luottamusmiehistä tuli luottamusedustajia
-
BlogiOppimistulokset 16.05.2025Pojat ovat poikia on karhunpalvelus pojille
-
BlogiSopimusneuvottelut 28.04.2025Onko edessä jo neljäs lakkokevät?
-
BlogiSopimusneuvottelut 25.04.2025Nyt palkka on pääasia
-
BlogiYliopisto 17.04.2025Mitä tapahtui tieteen, tutkimuksen ja opetuksen vapaudelle?
- Lisää ajankohtaista