Helsingin Sanomien koulushoppailua käsittelevässä artikkelissa (30.7.) kerrotaan, että Itä-Helsingissä erityisesti kuudesluokkalaiset välttelevät lähikoulujen tavallisia luokkia.  

Oppilaaksiottoalueita Helsingissä koskevassa keskustelussa lähtökohtana oli se, että yhdessä koulussa on liian paljon oppilaita ja tilat kävivät ahtaiksi, kun taas lähialueella toisessa koulussa on enemmän kapasiteettia. Keskustelu on kuitenkin ajautunut väärille poluille, kun huomio on siirtynyt pois kouluverkon toimivuudesta sekä oppilaiden arjesta ja tilannetta on alettu kuvailla ja käsitellä koulushoppailu-termin kautta. 

Kaikki suomalaiset koulut ovat laadukkaita. Koulujemme vahvuus perustuu korkeatasoiseen opettajankoulutukseen, osaaviin opettajiin sekä pedagogisen koulutuksen saaneisiin rehtoreihin. Siksi jokaisella lapsella on mahdollisuus saada hyvää opetusta omassa lähikoulussaan. 

Oppilaaksiottoalueiden muutokset voivat olla yksi keino ehkäistä segregaatiota ja tasata oppilasmääriä, mutta ne eivät yksin ratkaise koulujen eriytymisen taustalla olevia ilmiöitä. Kouluissa tarvitaan panostuksia oppimisen tukeen, henkilöstöön, opettajien ja rehtoreiden osaamisen vahvistamiseen sekä kouluyhteisöjen hyvinvointiin. Oppimisen tukeen sisältyy myös kaikkien oppilaiden opetuskielen oppimisen ja opetuskielitaidon kehittymisen tukeminen. 

Oppilaaksiottoalueiden muutokset voivat olla yksi keino ehkäistä segregaatiota ja tasata oppilasmääriä, mutta ne eivät yksin ratkaise koulujen eriytymisen taustalla olevia ilmiöitä.

Kouluja ei pidä asettaa vastakkain, vaan huolehtia siitä, että jokaisella koululla on edellytykset onnistua perustehtävässään. Parhaiten tässä onnistutaan, kun varmistetaan riittävät resurssit, joiden avulla opetusryhmäkoot eivät ole liian suuria. Lisäksi kaikki oppimiseen tarvittava tuki on voitava järjestää oppilaiden tuen tarpeiden mukaan riippumatta siitä missä ilmansuunnassa kaupunkia koulu sijaitsee.  

Koulujen eriytymistä torjutaan turvaamalla opetuksen resurssit 

Koulun valintaa koskeva ilmiö koskee käytännössä vain suuria kaupunkeja. Pienillä paikkakunnilla ei tällaista valinnanvaraa ole. Koulushoppailun käsitteen alle on myös alettu listata painotettuun opetukseen hakeutumista, vaikka kyse useimmiten on lapsen ja nuoren tai tämän perheen omasta toiveesta suuntautua esimerkiksi liikuntaan, kuvataiteisiin tai luonnontieteisiin painottuen.  

Julkinen keskustelu aiheesta kääntyy herkästi S2-oppilaisiin, eli oppilaisiin, joiden äidinkielenä on jokin muu kieli kuin suomi tai ruotsi. Nämä lapset eivät ole ongelma, ongelmana on riittävä opetuksen resursointi. Riittävä opetuksen resursointi on taas poliittinen päätös. 

Riittävä opetuksen resursointi on taas poliittinen päätös. 

S2-opetusta tulee antaa joustavasti ja hyödyntää samanaikaisopetusta. Monissa kouluissa, joissa on pitkään ollut maahanmuuttotaustaisia oppilaita, S1- ja S2-opetus järjestetään siten, että oppilaat ovat samassa ryhmässä.  

Useamman opettajan voimin oppilaat pystytään tarvittaessa jakamaan pienempiin ryhmiin, jolloin kaikki luokassa olevat oppilaat saavat tarvitsemansa tuen oppimiseensa. Kyse ei siis suinkaan ole siitä, että oppilaat veisivät toisiltaan mahdollisuuksia saada laadukasta opetusta. 

On myös syytä nähdä monimuotoisuus voimavarana. Heterogeenisissä opetusryhmissä lapset ja nuoret oppivat tuntemaan erilaisia ihmisiä, kieliä ja kulttuureja. Samalla kehittyvät ymmärrys, empatia ja kyky toimia moninaisessa yhteiskunnassa. Nämä ovat taitoja, joita tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän.