Työmarkkinapöydässä kyse julkisen sektorin arvostuksesta – 5 asiaa vaikeuttavat neuvotteluja

Jo syksyllä käytiin ihmisten ja koko yhteiskunnan kannalta erittäin tärkeitä sopimusneuvotteluja. Silti sopimusten piirissä on vielä paljon vähemmän palkansaajia kuin on sopimusta vailla olevia. On virheellistä olettaa tai väittää vähemmän merkityksellisten alojen olevan auki.

 

Koko Suomen suurin työmarkkina-ala on kunta-ala. Sen neuvottelujen piirissä on 421 000 suomalaista palkansaajaa, ja palkkasumma on vuositasolla noin 21 miljardia euroa. Kun laskemme kunta-alan, valtion ja kirkon sekä niihin likeisesti liittyvien erillisyksiköiden ja muiden työmarkkinatoimijoiden lisäksi mukaan vahvasti julkisrahoitteisesti toimivat yliopistot ja yksityisen opetusalan, puhutaan jo noin 600 000:tta palkansaajaa koskevista työehdoista.

 

Heidän kokonaispalkkasummansa on vuositasolla yli 30 miljardia euroa. Kyse ei siis todellakaan ole pienistä asioista.

 

 

Julkisen sektorin rahoitus on alijäämäinen. Julkinen sektori joutuu siis ottamaan velkaa arjen toimintoihinsa. Tulot eivät riitä kattamaan menoja.

 

Tällöin on välttämätöntä huomata ja muistaa, että julkisen sektorin tehtävät ja niiden laajuus ovat syntyneet poliittisin päätöksin. Poliitikot ovat kansaa miellyttääkseen ja ääniä saadakseen, isolta osin toki kansalaisten hyväksi, laajentaneet julkisen sektorin vastuita kestämättömästi. Tätä laskua ei tulla maksattamaan julkisen sektorin henkilöstön alipalkkauksella.

 

Julkisen sektorin tuotos on toinen tärkeä asia muistaa. Suomalainen koulutus on maailman huippua. Terveydenhuolto ja sosiaaliturva ovat erinomaista tasoa, ja kaikki edellä mainitut alat myös tuottavuudeltaan maailman huippua.

 

Turvallisuudessa Suomi on maailman eliittiä. Hallinto on tehokasta, tasapuolista, kansalaisten etua ajatteleva ja korruptoitumaton. Infrastruktuuri toimii. Julkisen sektorin työntekijöiden työn laatu on siis huippuluokkaa. Sitä ei alehinnoin myydä eikä osteta. Laadusta on oikeudenmukaisesti maksettava.

 

Kolmas keskeinen neuvotteluihin vaikuttava tekijä on julkisen sektorin työntekijöiden palkkataso. Palkkataso on selkeästi alhaisempi kuin vastaavissa tehtävissä yksityisellä sektorilla. Tämä on väärin, eikä tätä eroa missään tapauksessa tule kasvattaa, vaan sitä tulee supistaa. Siksi julkisen sektorin palkankorotuskehitys ei voi jäädä jälkeen yleisestä palkkakehityksestä.

 

Neljäntenä asiana on lomarahaleikkaus. Maan istuva hallitus lähti edeltäjiensä tapaan hallitusohjelmassaan ja hallitusohjelmallaan pelastamaan Suomea. Tätä lähdettiin tekemään palkansaajien kustannuksella, erityisesti julkisen sektorin palkansaajia kurmuuttamalla.

 

Monien erittäin kivuliaitten ja osin katkeruutta jättäneiden vaiheiden jälkeen naisvaltaiselle, matalapalkkaisille julkisen sektorin työntekijöille tuli ylimääräinen ”solidaarisuusvero”. Heidän lomarahoistaan leikattiin osa määräaikaisesti. Poliitikot ja muu työmarkkinakenttä yhtenä joukkona tulivat julkisen sektorin työntekijöiden palkkapussille ja ottivat sieltä voimallaan osan ansioista pois.

 

Tämä ei ole unohtunut, ei tule unohtumaan ja tulee näkymään julkisen sektorin sopimuspöydissä ainakin seuraavan vuosikymmenen.

 

Viidentenä on syytä palata talouteen. Yleinen talouskehitys näkyy julkisen sektorin tulo- ja menovirroissa puolentoista, kahden vuoden, viiveellä. Nykyinen iloksemme parantunut talouskehitys näkyy verotuloina siis vasta vuoden 2019 julkisen sektorin kassavirroissa. Niinpä meille palkansaajapuolen neuvottelijoille sanotaan, ettei vielä palkannostovaraa ole.

 

Kun aikanaan tulee taas laskusuhdanne, niin meille kerrotaan, ettei enää palkannostovaraa ole. Siis koskaan sitä ei ole. Me emme jää odottelemaan noita aikoja.

 

Vaikeuskerrointa ja erilliskysymyksiä siis riittää julkisen sektorin työ- ja virkaehtosopimusneuvottelupöytiin. Noilta pohjilta on saatava aikaan oikeudenmukaiset ja riittävän palkkakehityksen turvaavat sekä työelämän laatua ja erityisesti paikallista neuvottelutoimintaa parantavat sopimukset koko kansakunnan selkärangan muodostavalle julkiselle sektorille.