Tuloksia haulle "Ammatillinen koulutus"
Yritystuet muodostavat merkittäviä rahavirtoja kansantaloudessamme. Työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan valtion talousarviossa on noin miljardi suoria yritystukia ja kolme miljardia erilaisia verotukia yrityksille.
29.04.2019 BlogiAmmatillisessa koulutuksessa on tapahtunut suuria muutoksia. Kaikki niistä eivät ole vielä täysin realisoituneet.
24.04.2019 BlogiAmmatillista koulutusta tarjoavat oppilaitokset ja opettajat ovat valmiit tarttumaan osaajapulan ratkaisemiseen ja työelämän kehittämiseen. Uuden hallituksen on järkevää kohdentaa tähän rahoitusta, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen muistuttaa.
13.04.2019 TiedoteLisääntynyt byrokratia ja toimivien tiimien murentaminen heijastuvat aikuisopettajien työssä jaksamiseen, selvisi Aikuisopettajien liiton jäsenkyselystä. Puheenjohtaja Maarit Rahkolan viesti tulevalle hallitukselle on selvä: aikuisopetukseen tarvitaan lisää rahaa, ja rahoitusmallin on oltava sellainen, että se tukee oppimista.
12.04.2019 UutinenPyysimme opettajia kertomaan työnsä merkityksestä ja suomalaisen opettajuutensa ytimestä, koska liian usein opettajien ääni puuttuu keskustelusta, kun puhutaan koulutuksesta, varhaiskasvatuksesta ja tutkimuksesta. Opettaja, nosta sinäkin oma äänesi esiin!
10.04.2019 UutinenHallitus saavutti monta koulutuspoliittista tavoitettaan, mutta tulevalla hallituksella on tekemistä esimerkiksi jatkuvan oppimisen ja koulupolun alun kehittämisessä. Hankelähtöisen kehittämisen kritiikki on kuultu, kertoo opettajille Akatavatalossa puhunut opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen.
05.04.2019 UutinenOpetuksen määrään, jatkuvan oppimisen rahoitukseen ja kotoutumiskoulutukseen halutaan ratkaisuja seuraavalla hallituskaudella. Puolueet suhtautuivat myönteisesti OAJ:n esittämään vaatimukseen valtakunnallisesti määriteltävästä opetustuntimäärästä, jonka yhden osaamispisteen saavuttaminen amiksessa edellyttää.
29.03.2019 UutinenAmmatillisen koulutusuudistuksen eli reformin tavoitteet eivät vielä toteudu oppilaitosten arjessa, ilmenee laajan opettajakyselyn tuloksista. Esimerkiksi opetuksen resurssoinnissa on suuria eroja. Viiden toimijan yhteiseen kyselyyn vastasi 1500 ammatillista opettajaa.
29.03.2019 TiedoteSuomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat oppivelvollisia, sanoo perusopetuslaki. Nykyisenä yhdeksän vuotta kestävänä oppivelvollisuus on ollut peruskouluun siirtymisestä lähtien eli jo lähes 50 vuotta. Oikeus opetukseen on meille suomalaisille vahva perusoikeus, jota on pidetty yhtenä itsenäisen Suomen menestystekijänä.
28.03.2019 BlogiKaksi edellistä hallitusta on leikannut kovalla kädellä koulutuksen rahoitusta. Kansa haluaa rahoituskäyrien kääntyvän ylöspäin, selviää Taloustutkimuksen kyselystä.
25.03.2019 Uutinen